Pori Jazz alkoi lipunmyynnin kannalta pahimmalla tavalla. Kovat vesisateet ja kolea ilma eivät tuoneet katsojia kuin puolikkaan kirjurinluodollisen verran. Lavoille oli kuitenkin saatu ensimmäisenä päivänä erittäin monipuolinen kattaus.
Alkuillan päälavalla sai käyntiin serbialaissyntyinen Ana Popovic & Fantastafunk Big Band. Serbian erjalyytisen musiikki oli kitaravetoista bluesia, joka selkeästi toimi hyväntuulisena illan avauksena. Päälavan äänentoisto toimi erittäin hyvin, ehkä alkuun jopa hieman turhankin kovaäänisesti.
Southern rockia soittanut Devon Allman Project oli odotetun hyvä. Yhtyeen keulakuva Devonin isä on Greg Allman, joka tuli tunneksi The Allman Brothersista.
Selkeästi torstain mieleenpainuvin esiintyjä oli kuitenkin brittitähti Sophie Ellis-Bextor, joka sai päälavan edustan tanssimaan yhteisten koreografioiden tahtiin. Ellis-Bextor esiintyi pinkissä paljettimekossa, joka jo sinällään sai tunnelman sateisessa ympäristössä muuttumaan. Viimeinen silaus täydelliselle hyvän mielen keikalle oli artistin hitti Murder in the dancefloor, jonka myötä viimeisetkin seisoskelijat pääsivät tunnelmaan. Loppua kohti kohoava tunnelma antoi kovat ennakko-odotukset illan pääesiintyjä Pet Shop Boysille, jotka duo lunasti mikäli kyseisen yhtyeen musiikista sattuu pitämään.
Perjantaina monille paras esitys tuli duolta The Cavemen
Nigerialaisveljesten yhtye The Cavemen piristi alkuiltaa afrobeatin, soulin sekä reggaen yhdistelevillä soundeilla. Ansaitusti päälavalla esiintynyt kaksikko sai monet ihastelemaan monipuolista esitystä.
Illan kovimmat esitykset kuultiin kuitenkin päälavan ja lokkilavan välissä olleella lavalla. Vincen García vastasi odotetusti koko viikonlopun parhaimmasta basson soitosta. Espanjalainen funk-virtuoosi esiintyi itsevarmasti mutta kuitenkin nöyrästi, kuten lähes kaikki Jazzeilla vierailleet artistit. Koko viikon yksittäisistä kappaleista monille mieleenpainuvin kuultiin INIKOn keikalla. Ensiesiintymisensä Porissa tehnyt brooklyniläinen soitti omien kappaleidensa lisäksi myös Nirvanan ikivihreän Smells like teen spiritin, jonka kaihoisa versio sopi esitykseen.
Monelle kaihoisan esityksen tarjosi päälavalla nähty ja kuultu Olavi Uusivirta. Toimituksen vieressä keikkaa nauttineet naiset odottivat paidatonta Olavia, mutta sitä ei heidän mielikseen saatu. Koreasti pukeutuneesta kitaristi Timo Kämäräisestä ja hänen monipuolisesta kitaransoitostaan sen sijaan saatiin nauttia. Itse keikka ei lähtenyt missään vaiheessa suureen lentoon, mutta toimi silti.
Perjantain viimeinen oli Jason Derulo. Jazzeille tulleet keski-ikäset porilaismiehet tuskin odottivat kyseistä artistia niin paljon, kuin ehkä lauantain Kraftwerkiä. Monen ennakko-odotuksiin nähden kuultiin kuitenkin kokonaisuudessaan huikea keikka. Kappaleet tarttuivat yleisöön, vaikka he eivät olisikaan kuunnelleet Deruloa aikaisemmin. Päälavalla nähtiin juuri aikaisemmin Olavi Uusivirran esitys, joten kontrasti Suomen ja Amerikan välillä oli luonnollisesti suuri. Kun Uusivirta ei ottanut paitaansa kesken keikan pois (hän toki vaihtoi asuaan useampaan otteeseen) nähtiin Derulo keikan loppupuolella ilman paitaa.
Yhteislaulua ja ympäriajoa
Lauantaina Anna Puun keikan loppupuolella sadekuuro yllätti yleisön, mutta se ei menoa haitannut. Ehkä koko viikonlopun hauskin hetki kuultiin kun Puu kysyi yleisöltä haluavatko he laulaa yhdessä. ”Siis sanoiko joku oikeesti ei?”, kysyi huvittunut artisti retorisen kysymyksen jälkeen. Yhdessä laulettiin silti.
Anna Puun jälkeen soul-annoksen tarjosi INIKOn tavoin brooklyniläinen Adi Oasis. Seesteisellä keikalla päästiin oikeaan Pori Jazzin tunnelmaan. Sade oli kaikonnut ja odotus kohti pääesiintyjä Kraftwerkiä sai alkaa.
Launtain pääesiintyjä Kraftwerk ei lopulta vetänyt yleisöä erityisen paljon, sillä viimeisenä päivänä vieraita oli Pori Jazzin tietojen mukaan vain 9500. Eli kolmesta pääpäivästä vähiten. Yleisöllä oli kuitenkin kovat odotukset elektronisen musiikin edelläkävijästä. ”Se on täydellinen artisti jazzeille. He ovat alansa pioneereja ja legendoja. Sopii hyvin tähän vanhaan, mutta arvokkaaseen festivaaliin”, jazzeille saapunut Kirsi Paavilainen sanoi ennen keikkaa.
Aina ajankohtainen ja ajan hermolla oleva Kraftwerk oli todella odottamisen arvoinen. Keikka alkoi kappaleella die Nummern jota myöhemmin seurasi klassikko die Mensch-Maschine. Kaikkien tuntemalla Autobahn kappaleella nähtiin taustalla saksalaisia autoja ajelemassa kuin autokoulun simulaatiossa konsanaan, eli esimerkillisesti ja kuuliaisesti. Keikka oli visuaalisesti näyttävä, ja antoi kaikkensa lavan edustalla. Kauempaa keikkaa nauttineet saivat siitä myös iloa, mutta lavan edustalla soundit ja kaiken peittävä kuvasto tarjosivat parastaan.
Suurelle yleisölle eniten antoivat pophitit Das Model ja Radioaktivität, joista ensimmäistä kappaletta on tulkinnut myös toinen saksalainen bändi Rammstein.
Puolueettomasti paras osa keikkaa oli Tour de France-pläjäys, joka tarjosi paljon tarkkanäköisille. Ensimmäisen osion aikana taustalla nähtiin vanhempaa kuvastoa, jossa kilpapyöräilijät polkivat halki Ranskan ilman kypäriä nykyään jo vintage-pyöriksi kutsuttavilla menopeleillä. Jälkimmäisessä osiossa kuskeilla oli jo kypärät päässä ja pyörät moderneja.
Keikkaa seuraavana päivänä ajettiin muuten Ranskan ympäriajon viimeinen etappi, jonka vei kuten koko ympäriajon, Slovenian Tadej Pogacar.
Pori Jazzin tulevaisuus?
K-18 uudistus ei näkynyt Pointille toimittajille kuin siinä, että kaljaa sai juoda lähes missä vain. Aikaisempiin vuosiin nähden suurta muutosta ei näkynyt, mutta monille jazzit ovat perheen yhteinen perinne. Osa varmasti jätti tulematta pääkonserttipäiville tänä vuonna juuri tuosta syystä.
Lähes jo jokavuotisesta jazz-kitinästä ja negatiivisesta ennakkospekuloinnista huolimatta, olivat pääkonserttipäivät jälleen kerran onnistuneita kaikin puolin. Jazzia yhä kuultiin Lokkilavalla, ja nimekkäimmät artistit pääsivät päälavalle. Usein parhaimmat keikat kuullaan päälavan ja Lokkilavan välissä olevalla lavalla, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Soul ja funk -tyylinen musiikki sopii sinne loistavasti.
Miten on ensivuonna? Pori Jazzin taloudelliseen tilanteeseen tämä vuosi ei tuonut helpotusta, sillä katsojamäärät jäivät vähäisiksi. Ehkä ensivuonna voitaisiin keskittyä oikeasti vain yhteen ulkomaiseen pääartistiin? Mutta mikä se olisi jos ei edes Kraftwerk kiinnosta?
Teksti: Janne Hietamäki & Julia Pajunen
Kuvat: Henri Kari
Porin ylioppilaslehti 
Jätä kommentti