Haalarit roikkuvat naulassa, eikä kalenteria täytä sitsit, approt tai vuosijuhlat. Siinä missä monelle opiskelijatapahtumat ovat opintovuosien suola, osa opiskelijoista jättää ne kokonaan väliin. Päätimme selvittää, mistä tämä johtuu. Onko opiskelijakulttuuri muuttumassa, ja mitä tulee vanhan tilalle?
Keskiviikkoiltana kello kuusi tapahtumakalenterissa käy kuhina. Luvassa olisi haalarimerkkien ompeluilta, kivien maalausta tai lähtö sitsaamaan.
Tapahtumia järjestetään lähes viikoittain syksystä kevääseen, mutta kaikille ne eivät ole se juttu. Eivät enää, tai eivät koskaan olleetkaan.
Yliopistokeskuksen käytävillä on ollut huomattavan hiljaista, vaikka kevät on jo pitkällä ja tapahtumakausi hyvässä vauhdissa. Kevätaurinko paistaa ja tapahtumakatalogit pursuavat vaihtoehtoja, mutta opiskelijoita ei näy.
Opiskelijatapahtumia riittää, mutta osallistujia ei aina. Moni pohtii, mistä tapahtumien kävijäkato johtuu, ja mitä se kertoo opiskelijakulttuurin muutoksesta. Ilmiö on huomattu myös muissa opiskelijakaupungeissa. Haastattelimme opiskelijoita Porin yliopistokeskukselta, Metropolia-ammattikorkeakoulusta sekä Aalto-yliopistosta.
Miksi opiskelijat eivät jaksa innostua perinteisistä tapahtumista kuten ennen?
Monissa haastatteluissa kävi ilmi, että perinteiset opiskelijatapahtumat eivät jaksa kiinnostaa samalla tavalla kuin ennen. Myös pienemmät tapahtumat jäävät suurempien jalkoihin.
”Ei löydy kiinnostusta, paitsi jos on jotenkin todella erityinen tapahtuma, kuten esimerkiksi gaalat”, sanoo digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön opiskelija Nea Ylikahri.
Myös Metropolian opiskelija Marjaana Lindholm kertoo valitsevansa tarkasti, mihin osallistuu: ”Käyn lähinnä isoimmissa ja tunnetuimmissa tapahtumissa, esimerkiksi Helsingissä monet vapputapahtumat tai isoimmat approt.”
”Nykyään parhaita ovat urheilutapahtumat sekä isommat tapahtumat, kuten orientaatioviikko ja vappu”, pohtii Aallossa opiskeleva Younes Talili. ”Perinteiset bileet ja muut vastaavat eivät enää oikein innosta.”
Jos tapahtumien rakenne ei tarjoa mitään erityisen innostavaa tai erilaista, niiden vetovoima katoaa. Onko kyse kyllästymisestä vai siitä, ettei tällaisille tapahtumille yksinkertaisesti enää ole samanlaista tarvetta kuin ennen? Taustalla voi olla monia tekijöitä – arjen kuormitus, muuttuneet kiinnostuksen kohteet tai yksinkertaisesti se, että oma paikka opiskelijayhteisössä on löytynyt muilla tavoilla.
Useampi haastateltu kertoo, että opiskelijatapahtumat kiinnostivat eniten opintojen alkuvaiheessa – mutta eivät enää.
”Toisen alan fuksivuonna menin jokaiseen tapahtumaan ja sain tarpeekseni jo siitä. Tuntuu, että sitsejä on paljon, enkä tykkää laulaa”, perustelee Ylikahri.
”Fuksisyksynä tuli käytyä melko paljonkin tapahtumissa, koska se oli uusi juttu. Nyt tapahtumissa käyminen on jäänyt vähemmälle”, Lindholm myöntää.
”Opiskelujen alussa tapahtumissa tuli käytyä enemmän, mutta nykyään ehkä kerran tai pari kuukaudessa”, arvioi Talili.
Vaikka usein ajatellaan, että juuri fuksit ovat innokkaimpia osallistujia, tämäkään ei enää näytä pitävän kaikilta osin paikkaansa.
Kaverit löytyivät ilmankin tapahtumia
Porin kylterifuksit Onni Launis ja Konsta Kuuri-Riutta eivät oikeastaan ole innostuneet opiskelijatapahtumista, ainakaan toistaiseksi. ”Opiskelijatapahtumat eivät vain ole oma juttu, eivätkä ne vaan kiinnosta”, he toteavat ykskantaan.
Vaikka vanhemmat ovat kannustaneet osallistumaan, he eivät koe jääneensä mistään paitsi.
”Kavereita on saanut ilmankin tapahtumia. Ei ole pakko osallistua kuuluakseen porukkaan. On kiva, että erilaisia tapahtumia järjestetään. On halutessaan mahdollisuus osallistua, muttei se ole pakollista.”
Heidän näkemyksensä kiteyttää monen opiskelijan kokemuksen: osallistuminen ei enää määritä kuulumista porukkaan, ainakaan kaikille.
Yksi syy voi olla myös käytännöllinen: tapahtumat ovat usein liian myöhään. Aamuherätykset, pitkät koulumatkat tai työvuorot eivät houkuttele jäämään kaupungille yömyöhään.
Tapahtumien järjestäjät ovat havainneet ilmiön jo pidemmän aikaa. Porin Kyltereiden tapahtumavastaava Joonatan Kaartinen kertoo, että tilannetta on pohdittu opiskelijajärjestön hallituksen kokouksessa, eikä osallistujapula ole jäänyt huomaamatta.
Tilanne on tietysti järjestäjien kannalta hankala. On tärkeää pohtia syitä ja käydä keskustelua aiheesta.
Kaartinen korostaa myös, että monella saattaa olla väärä käsitys siitä, millaisia tapahtumia oikeasti järjestetään.
”Tapahtumia on paljon erilaisia, eikä tarvitse olla megabilettäjä osallistuakseen.”
Kuuri-Riutta ja Launis toivoisivatkin, että opiskelijajärjestöt viestisivät tapahtumista ja niiden sisällöstä vielä paremmin.
Bileet ja alkoholi eivät kiinnosta
Vaikka klassiset sitsit ja approt eivät innosta kaikkia, monella olisi silti kiinnostusta osallistua, jos tapahtumat olisivat erilaisia.
”Ehkä enemmän juhlavampia, mihin voi tälläytyä ja pukeutua. Naamiaiset olis cool”, Ylikahri toteaa.
”Liikuntatapahtumia saisi olla enemmän, tai muuten ulkoilun ja liikkumisen ympärille suunniteltuja tapahtumia”, Talili pohtii. ”Yllättävän vähän on tarjolla tämän tyyppistä toimintaa, vaikka Aalto-yliopisto on suuri ja sen alla toimivat isot opiskelijajärjestöt.”
Moni kaipaa myös vaihtoehtoja, joissa ei oleteta sosiaalista ylikierroksilla käyntiä, alkoholin käyttöä tai myöhäisiä iltoja. Vaikka yhteisöllisyys on tärkeää, se voi rakentua myös toisin.
Alkoholikulttuuri on yksi selvä merkki ajassa elävästä opiskelijakulttuurista. Siinä missä aiemmin moni tapahtuma rakentui vahvasti juomisen ympärille, nyt alkoholi ei enää määritä tapahtuman merkitystä samalla tavalla. Alkoholittomuus ei ole poikkeus, vaan yhä useammin myös toivottu vaihtoehto.
Moni tapahtuma on kuitenkin yhä muodoltaan alkoholikeskeinen – vaikka osallistuja joisi sitseillä limua, tapahtuman rakenne, tunnelma ja odotukset viittaavat yhä juomiseen. Täysin uusille, alkoholista irrallisille tapahtumakonsepteille olisikin selvästi kysyntää.
Porin kylli eli kylteriyhdyshenkilö Antti Okkonen pohtii, että osa nykyisestä osallistumattomuudesta saattaa juontaa juurensa ajanjaksoon, jolloin moni opiskelija vielä istui lukion penkillä.
”Koronavuosien aikana lukiossa ei ole tapahtunut sosiaalista ulospäin suuntautunutta kasvua”, Okkonen arvelee.
Hän viittaa siihen, että koronapandemian takia moni jäi paitsi kokemuksista, joiden kautta aiemmin harjoiteltiin sosiaalista kanssakäymistä – juhlia, tapahtumia ja ryhmätilanteita.
Opiskelijakulttuuri elää ajassa
Tapahtumiin osallistumisen kynnys ei välttämättä ole noussut, mutta niiden merkitys opiskelijoille on selvästi muuttunut. Siinä missä aiemmin tapahtumiin osallistumista pidettiin keskeisenä osana yhteisöön kuulumista, nyt moni kokee, että porukkaan voi löytää myös muilla tavoilla – ilman bileitä, haalareita tai myöhäisillan rastikierroksia.
Kaikki tämä kertoo yhdestä asiasta: opiskelijakulttuuri on muutoksessa. Yhtä oikeaa tapaa olla opiskelija ei enää ole, ja hyvä niin. Moni löytää ystävät ja yhteisönsä muualta kuin sitseiltä tai haalarikierroksilta. Monelle opiskelijatapahtumat ovat se, mikä jää mieleen vuosien päästä. Toisille opiskelijaelämä rakentuu rauhallisemmista hetkistä, kuten ystävistä, keskusteluista ja omasta kasvusta. Ehkä tärkeintä onkin, että jokainen saa olla opiskelija juuri omalla tavallaan.
Tämä muutos ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Mahdollisuus kehittää uudenlaista, monimuotoisempaa opiskelijaelämää, jossa jokainen voi olla mukana omilla ehdoillaan – oli kyse sitten juhlavista gaaloista, liikunnallisista tempauksista tai rennosta yhdessäolosta ilman ohjelmapakkoa. Tapahtumia ja yhteisöllisyyttä tarvitaan edelleen, mutta tulevaisuudessa ne voivat näyttää erilaisilta kuin ennen.
Teksti: Iisa Laine & Matias Lindholm
Pointti 2/25
Porin ylioppilaslehti 
Jätä kommentti