Porilainen Visa Mäkinen täytti 28.3. kahdeksankymmentä vuotta. Hän toteutti vuosina 1979–91 kaksitoista pitkää elokuvaa, mikä oli eniten Helsingin ulkopuolella toimineista tekijöistä. Ohjaajan viihteellisiksi tarkoitetut filmit eivät saaneet arvostelijoita puolelleen, ja myöhemmin myös suuri yleisö tuntui kääntäneen selkänsä. Mäkinen saikin maineen ”Suomen huonoimpana elokuvaohjaajana”.
Kulttikannatusta löytyy
Tilanne ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Ensinnäkin Mäkisen elokuvia kannattaa pyrkiä katsomaan ilman ennakkoluuloja. Monet filmeistä ovat toteutukseltaan varsin elokuvallisia ja liikkuvat rohkeasti eri lajityypeissä. Tekijä muistuttaa ulkomaisia 1980-luvun viihdeohjaajia, jotka tähtäsivät tuotteensa suoraan tuolloin kukoistaneille videomarkkinoille. Mäkinen onkin saavuttanut kulttikannatusta juuri näitä elokuvia katsovien parissa. Kriitikoista hänen tuotannostaan on kirjoittanut muita ennen arvostavasti Kari Uusitalon ohella Lauri Lehtinen, jonka suosikki on erityisesti monen muunkin palvoma Yön saalistajat (1984). Poriin sijoittuva rikosdraama kultaryöstöjä tekevästä koplasta muistuttaa aikansa italialaisia rikosfilmejä. Leffan sankari on Ilmari Saarelaisen esittämä Pete Hautala, joka soluttautuu rikollisten joukkoon. Muistelluin hahmo on kuitenkin psykopaattinen Reuna (Matti Mäntylä), jonka itsemurhakohtausta kriitikko Henri-Waltter Rehnström on luonnehtinut suomalaisen elokuvahistorian vaikuttavimmaksi lajissaan.
Uusi arvostus
Nykyisin saattaa olla ilmassa laajempaakin uudelleenarviointia. Itävaltalaisilla elokuvafestivaaleilla esitettiin taannoin ensi kertaa Suomen rajojen ulkopuolella Mäkisen komedia Vapaa duunari Ville-Kalle (1984). Euroopan arvostetuimpiin elokuvakirjoittajiin lukeutuva saksalais-suomalainen Olaf Möller luonnehti sitä proletaarisen taiteen mestariteokseksi. Risto Jarva -seura puolestaan järjesti viime kesänä Cinema Orionissa Helsingissä ohjaajan tuotantoa esitelleen viiden elokuvan sarjan.
Sarjassa esitettiin Mäkisen esikoisteos Voi juku, mikä lauantai (1979), Pekka Autiovuoren tähdittämä luistava kesäkomedia Kaikenlaisia karkulaisia (1981), mainio agenttiparodia Agentti 000 ja kuoleman kurvit (1983), Ville-Kalle, sekä Pekka & Pätkä ja tuplajättipotti (1985). Viime mainitun elokuvan mainitsi Mäkis-suosikikseen kotimaisesta elokuvahistoriasta kaksi kirjaa tehnyt Sisko Rytkönen. Kriitikko ja blogisti Jukka Sammalisto puolestaan kohotti esiin niin Ville-Kallen kuin karkulaisetkin.
Ohjaajan tuotantoon kohdistunutta kiinnostusta korostaa vielä sekin, että kotimaisista elokuvaentusiasteista koostuva ja vuoden parhaita elokuvakokemuksia arvioiva Vuosi elokuvissa -nettiyhteisö muisti sekin Visa Mäkistä. Orion-sarjan teoksia mainittiin peräti kolmen äänestäjän listalla. Myös perinteikkäässä Filmihullu-lehdessä kirjoitetaan Mäkisen tuotannosta seuraavassa numerossa. Näyttää siis siltä, että porilainen elokuvaveteraani on saamassa ansaitun työvoiton, mitä arvostuksen saamiseen tulee.
Teksti ja kuva: Rami Nummi
Pointti 2/25
Porin ylioppilaslehti 
Jätä kommentti