Valmistuttuani liiketalouden tradenomiksi vuonna 2020 vannoin kautta kiven ja kannon, etten enää ikinä, kuuna päivänä, kirjoittaisi riviäkään tieteellistä tekstiä. Tämä kumpusi silloin mielestäni niin kovin ylitsepääsemättömän vaikealta tuntuneen opinnäytetyön kirjoittamisesta.
Rikoin oman lupaukseni heti seuraavana vuonna, kun löysin itseni yliopiston penkiltä kirjoittamassa kandia. Ja parin vuoden päästä siitä kirjoittamassa gradua. Gradua kirjoittaessani pohdin, että tämähän alkaa olla jo jotenkin masokistista. Että jollain ilveellä päädyn aina takaisin tämän äärelle ja huomaan (ehkä vähän salaa) nauttivani lähteiden selaamisesta, aineiston keräämisestä, oivaltamisesta ja siitä tunteesta, kun palaset loksahtelevat kohdalleen.
Palaset todellakin loksahtelivat, kun hyppäsin graduni kimppuun. Minua oli jo pidempään kiinnostanut incelit (tahdonvastaisessa selibaatissa elävät henkilöt), mutta tiesin, että näistä miesvaltaisista yhteisöistä oli tehty jo paljon tutkimusta. Eräänä kauniina päivänä luin kuitenkin Ylilaudan Ihmissuhteet-keskustelualueen langasta, että nainen ei voi olla incel – siis ettei nainen voisi kokea jääneensä tahattomasti rakkauden ja seksuaalisen huomion ulkopuolelle. Tätä lausuntoa en purematta niellyt ja päätin lähteä tutkimusmatkalle naisinceleiden eli femceleiden maailmaan, Redditin r/femcelgrippysockjail-yhteisöön.
Lähteitä etsiessäni huomasin, ettei naisinceleistä ole juurikaan kirjallisuutta. Tämän sisäistettyäni minulle tuli tunne, että tämän gradun tekeminen juuri tästä aiheesta on tärkeää ja ajankohtaista. Kiinnyin aiheeseeni, vaikka kirjoittaminen oli aluksi todella tahmeaa ja kyseenalaistin taas elämänvalintojani. Olin hämmentynyt aineistostani, joka sisälsi tekstiä, kuvia ja meemejä, joista osa oli yhteisön omaa “inside-läppää”, johon ulkopuolisen on vaikea päästä sisälle. Päätin kuitenkin sitkeästi vain lukea ja lukea aineistoani sekä tehdä niistä havaintoja ja muistiinpanoja. Tämä kannatti. Tein suurimmat oivallukseni juuri aineiston syväluotaavan perkaamisen ansiosta. Voin tässä paljastaa, että nainen kyllä voi myös olla incel eli femcel, mutta häpeän sijaan se voi olla jopa voimaannuttavaa. Omien oivallusteni yhdistäminen lähdekirjallisuuteen ja uuden tutkimustiedon luominen oli lopulta äärimmäisen antoisaa. Lempiosuuteni koko työssä oli johtopäätösten tekeminen, jossa pääsi kokoamaan niin sanotusti palapeliä. Samalla näki sen valtavan urakan, jonka on saanut omalla osaamisellaan aikaiseksi.
Olen siis kulkenut tien opinnäytetyön tekemisen vihaamisesta muutaman mutkan kautta sen rakastamiseen (viha ja rakkaus ovat aika äärimmäisiä sanavalintoja, mutta ainakin ne korostavat dramaattisuutta). Tähän matkaan on sisältynyt monenlaisia hetkiä aina epätoivosta onnistumisen tunteeseen ja kaikkea siltä väliltä.
Haluan tällä kirjoituksella sanoa sinulle, joka olet aloittamassa tai jo tekemässä opinnäytetyötä: kaikki tunteet ovat sallittuja. Anna niille oma aikasi. Opinnäytetyön tekeminen ei ole suora eikä looginen prosessi, vaan sen aikana voi tulla vastaan tilanteita, joissa tuntuu, että olet umpikujassa, väärillä raiteilla tai yksinkertaisesti uupunut. Muista silloin, ettet ole yksin. Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, ja lepoa ei kannata laiminlyödä.
Valmistujaisissani minulta kysyttiin, joko olen opiskeluni opiskellut. Meinasin vastata, että kyllä – ja oppini on nyt kolmesti näytetty. Päätin kuitenkin kokeilla käänteistä psykologiaa itseeni ja vastasin: “En usko.”
Jospa tällä kertaa rikkoisin tämän lupauksen päättämällä opiskelu-urani näihin filosofian maisterin papereihin.
Pääaine: Digitaalinen kulttuuri
Gradun otsikko: ”I know I’m pretty, but I have the femcel mindset”: femcel-yhteisön identiteettien ja dynamiikan rakentuminen
Tutkinto-ohjelma: Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma (FM)
Teksti ja kuva: Ada Jussila
Gradunurkkaus
Pointti 3/25
Porin ylioppilaslehti 
Jätä kommentti