Hallitustoiminta antaa ja ottaa. Sukellus opiskelijaelämän ytimeen ja mahdollisuudet vaikuttaa houkuttelevat opiskelijoita lähtemään mukaan opiskelijajärjestöjen hallituksiin, vaikka hintana on stressiä sekä tasapainoilu hallitustyön, opintojen ja muun elämän välillä sekä stressiä. Pointerin, PorKyn ja Kulman entiset hallituslaiset kertovat, mikä omalla hallitusuralla oli vaikeaa.
Vaikka Henna Mattila tiesi, että järjestötyö veisi aikaa, hän yllättyi ensimmäisenä hallitusvuotenaan, kuinka melkein kaikki aika tuntui valuvan siihen. Opiskelu jäi taka-alalle, vaikka se oli ollut hänelle tärkeää.
– Yhtäkkiä tuntui tärkeältä antaa kaikki aika hallitustyölle. On mahdotonta varautua siihen, miten voimakkaasti on koko ajan mukana, Mattila kertoo.
Hän toimi PorKy ry:n koulutuspoliittisena vastaavana ja Pointer ry:n rahastonhoitajana vuonna 2024 ja jatkoi vielä seuraavana vuonna Pointerin rahastonhoitajana ja varapuheenjohtajana. Hän harkitsi, uskaltaisiko ylipäänsä lähteä kahteen eri hallitukseen, mutta kiinnostus opiskelijoiden edunvalvontaan ja oikeuksiin veivät epäilyksiltä voiton.
Kun hallituskausi alkoi, työtä olisi ollut tarjolla loputtomiin, eikä Mattila osannut rajoittaa omaa työmääräänsä. Jokaisessa pestissä on omat tehtävänsä, joiden määrän hän kyllä kokee sopivaksi, mutta niiden lisäksi hän huomasi paljon kehityskohteita, joita olisi voinut työstää vaikka loputtomiin.
– Rahurin pestissä mietin paljon taloudellista tilannetta. Se on ollut haastava ylioppilaskuntien rahoitusmallin ja hintojen nousun takia. Meillä on rajalliset resurssit varojen hankintaan ja sellaisten asioiden muuttamiseen, hän selittää.
Oli hyväksyttävä, että rahoitusasiat eivät tule valmiiksi sormia napsauttamalla ja opittava sietämään keskeneräisyyttä. Mattila ajattelee, että hallituksen työmäärän voi saada tuntumaan kuormittavalta, jos ei itse osaa vetää rajoja.
Hallitus toi mukanaan myös paljon verkostoja. Opiskelijajärjestöt työskentelevät keskenään sekä opiskelijoiden, yliopistokeskuksen henkilökunnan ja yritysten kanssa. Viestintäkanavat olivat auki joka suuntaan ja yhtäkkiä Mattilasta tuntui, että koko ajan pitäisi olla tavoitettavissa.
– Täysin vapaan saaminen on aika haastavaa. Ulkopuolisena ei välttämättä ymmärrä, että tämä [hallitustyö] perustuu vapaaehtoistoimintaan. Minunkin on pitänyt käydä töissä opiskelujen ohella, että saan rahaa elämiseen, hän avaa.
Esimerkiksi Mattilan ollessa töissä hänen odotettiin vastaavan hallitukseen liittyviin viesteihin työpäivän aikana. Hänestä hallitustyö menisi virallisesta työstä, mutta koska sitä se ei ole, vapaa-ajan rajaaminen on ollut haastavaa.
Näkymätön kuormitus
Vuoden 2024 PorKyn sosiaalipoliittista vastaavaa Julia Heikkistä innosti ajatus olla opiskelijatoiminnan ytimessä mukana, etenkin kun moni opiskelijakavereista oli myös hakemassa hallitukseen.
– Ennen kuin hyppäsi itse mukaan, ei ymmärtänyt, miten paljon oli vastuuta monista osa-alueista, hän toteaa.
Sopon rooli toi vastuuta huolehtia opiskelijoiden hyvinvoinnista. Heikkinen kartoitti opiskelijoiden vointia hyvinvointikyselyllä ja järjesti alkoholittomia tapahtumia, lajikokeiluja, viikoittaisia kahvihetkiä sekä kotimaan ekskursion.
Joka viikko kokoustettiin, käytiin läpi sähköpostia ja vastattiin viesteihin. Kahvihetkiin piti leipoa tarjottavaa ja yliopistolle tulla aikaisemmin valmistelemaan ja vetämään tapahtumaa. Lisäksi myös muissa hallitushommissa tarvittiin apukäsiä.
– Sopon rooli on sellainen hyvän mielen edistäjä, joka on aina valmis auttamaan muita. Jos muilla oli hommia, joita piti hoitaa, tultiin herkästi kysymään apua, hän kertoo.
Heikkinen huomasi myös, että vaikka hallituksessa jokainen kyllä hoiti oman työnsä, omaa tekemistään ei juuri sanoitettu muille. Se johti hänenkin tapauksessaan siihen, ettei oma työmäärä välittynyt toisille.
Vaikkei tarvitsisikaan apua, hänestä olisi hyvä, että omien töiden etenemisestä kertoo jo ihan siksi, että muut tietävät, missä mennään. Silloin he ovat jo valmiiksi kartalla, jos apua tarvitsisikin.
Vaikka hallitus kokousti säännöllisesti, asioita saattoi jäädä sanomatta ääneen, koska Heikkisestä tuntui, etteivät ne välttämättä koskettaneet koko ryhmää. Kokoukset oli myös pidettävä ytimekkäinä. Hän näki hallituslaisia usein muissakin yhteyksissä, mutta heidän kanssaan tuli juteltua paljon muustakin kuin hallitushommista.
Hänen mukaansa kommunikaatio-ongelmat eivät ole uusi eikä uniikki ongelma hallituksissa.
– Kaikki tiedostaa sen ja joka vuosi yritetään kehittää [kommunikointia]. Tiettyinä vuosina se toimii paremmin ja on kiinni hallituksen ryhmädynamiikasta, hän tuumii.
Siitä huolimatta hallitusporukka oli hänestä hyvä, tiivis ja onnistuneesti ryhmäytynyt, millä oli merkittävä vaikutus jaksamiseen.
Laskeva aktiivisuus pakottaa muutokseen
Henri Laitila muistaa oman hallituskautensa olleen opin polku töiden hoitamiseen aikataulussa. Hän vastasi Kulma ry:n viestinnästä kevään 2024 ajan.
– En ollut ollut aikaisemmin mukana toiminnassa, jossa tehdään porukalla hommia ajallaan. Mitään ikävää ei tapahtunut, mutta kuukausien aikana opin, että hommat pitää tehdä, eikä jättää viime tippaan, hän naurahtaa.
Viestinnässä oli jatkuvia aikarajoja esimerkiksi viikkokatsauksiin, joihin piti kerätä materiaali muilta hallituslaisilta. Siinä korostui, miten tärkeää oli, että jokainen hoitaa oman työnsä ajoissa – koska jos ei hoitanut, riskinä oli, että työt tehdään hutiloiden.
Hallituskaudellaan Laitilan isompi projekti oli luoda Kulman jäsenille viestintäkanava, jossa hallitus pystyisi tiedottamaan asioista ja jäsenet puolestaan kysymään asioista sekä löytämään seuraa opiskeluun ja vapaa-ajalle.
Kanavat luotiin ja jäsenet löysivät niiden äärelle.
– Siitä tuli matalan kynnyksen yhteisö, Laitila summaa.
Silti hän kokee, että ainejärjestön opiskelijoiden lähentäminen on yksi hallituksen haasteista. Hän toivoo, että yhteisö olisi entistä tiiviimpi, eikä esimerkiksi tapahtumiin osallistumista tarvitsisi jännittää.
– Olisi enemmän matalan kynnyksen viestintää, että kaikki ovat tervetulleita, hän avaa.
Hän toivoisi tapahtumien olevan mahdollisimman helposti saavutettavia kuitenkin myöntäen, ettei hallituskaan voi tehdä liikaa. Kaikki eivät vain käy yhtä aktiivisesti tapahtumissa.
Henna Mattila myöntää itse saaneensa henkilökohtaisen mielenrauhan opiskelijoiden laskevan aktiivisuuden kanssa.
– Aina uudestaan joka tapahtuman kohdalla kamppaillaan, että miten saadaan opiskelijat liikkeelle. Se on hallituksen yleinen ongelma, joka on koko ajan kehityskohde, hän kertoo.
Rahastonhoitajan ja järjestöjen toiminnan kannalta tilanne on ongelmallinen, koska ei voida olla varmoja, saako tapahtumaan kulutettuja rahoja tuloista takasin, vai jäädäänkö miinukselle.
Budjettien ja suunnitelmien jatkuva puntarointi ja muuttaminen ovat yleistyneet ja lisäävät rasitusta.
– Jos porukka ei käy tapahtumissa, aletaan pohtia, mikä niissä on vialla laajemminkin, että millaisia tapahtumia pitäisi järjestää, Mattila kertoo.
Opiskelijoiden laskeva aktiivisuus on valtakunnallinen ilmiö. Lopulta Mattila hyväksyi, ettei voi olla täysin hallituksen vastuulla, että opiskelijat osallistuvat tapahtumiin. Heidän vastuullaan on järjestää erilaisia tapahtumia, jotka sopivat kaikille.
Puhu ääneen
Kukaan kolmikosta ei silti vaihtaisi hallituskokemustaan pois.
Heikkisen mielestä kokemus rikastutti opiskelijaelämää ja antoi työmaailmaan eväitä, kuten kommunikaatiotaitoja. PorKysta on tullut hänelle entistä tärkeämpi yhteisö, jossa on lämmin olla ja jossa tuntee melkein jokaisen.
Laitila nautti olla osana tiivistä porukkaa Kulman hallituksessa. Hän koki saavansa vaikuttaa oman yhteisönsä asioihin, joilla on ollut suora vaikutus myös omaan opiskelijaelämään.
Mattila yllättyi, miten paljon hän oppi Pointerin hallituksessa esimerkiksi yliopistojärjestelmän rakenteista sekä argumentoimaan ja esiintymään. Samalla kaudet opettivat myös tasapainoilemaan koulun, hallitustoiminnan ja työn kanssa.
– Jossain kohtaa pitää itse oppia priorisoimaan. Se on enemmän omasta ajattelusta kiinni. Myös jatkuvan tavoitettavuuden tunne on suurimmaksi osaksi oman pään sisällä, kun joka puolelta tulee viestiä, vaikka kaikki niistä eivät ole akuutteja, hän toteaa.
Hän rohkaisee hallituslaisia pyytämään toisiltaan apua, vaikka myöntää sen olleen itselleenkin vaikeaa. Hän uskoo, että jokainen hallituslainen kyllä tietää, että apua saisi, jos vain pyytäisi. Monessa tapauksessa ihan vain ääneen puhuminen voi jo auttaa.
– Sekin voi helpottaa, että saa porukalta hyväksyntää, eikä jää yksin pohtimaan ja stressaamaan.
Teksti: Ida Ekroth
Kuvassa vasemmalta oikealle: Henna Mattila, Henri Laitila ja Julia Heikkinen
Pointti 1/26
Porin ylioppilaslehti 
Jätä kommentti