Porin ylioppilasteatteri on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut paljon. Yhdistyksen rekisteröinnin jälkeen, teatteri on toteuttanut kahdeksan näytelmää, saanut useita kymmeniä jäseniä sekä viimeisimpänä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä, se on valittu Suomen ylioppilasteatteriliiton, eli SYTY:n, viidenneksitoista jäseneksi. Kaikki tämä on tehty vajaassa viidessä vuodessa, perustamisvuodesta 2009 laskien.
Pointti istui toviksi kahvittelemaan Porin ylioppilasteatteriyhdistyksen puheenjohtajan Reetta Turtiaisen kanssa. Höyryävän kupposen äärellä oli mukava kuulla, mitä ylioppilasteatterille ja Reetalle nyt kuuluu.
“Hyvää kuuluu! Heräilen tässä pikkuhiljaa siihen tosiasiaan, että syksy on tulossa. Kesä on ollut ylioppilasteatteritoiminnalle hiljaisempaa aikaa, vaikkakin improvisaatioryhmämme Kosminen Karuselli on esiintynyt viikoittain Yyterissä. Viime viikolla oli myös syksyn ensimmäinen kokous ylioppilasteatterilaisten kanssa, joten pian ryhdymme valmistelemaan uutta produktiota”, Turitainen kertoo.
Ylioppilasteatteri on aiemmin tullut tunnetuksi melko raskaista ja kantaaottavista aiheistaan. Edellisessä näytelmässä käsiteltiin yhteiskunnallista epätasa-arvoa, liikakuluttamista ja köyhyyttä. Seuraavaksi onkin luvassa jotain kevyttä, viihdyttävää komediaa.
”Aiempien raskaiden aiheiden jälkeen halusimme vaihtelua”, Turtiainen valaisee.
Uutta rohkeutta…
Keväällä esitetyssä Leipäjonoballadi-näytelmässä oli palkattu ohjaaja, mutta seuraavan produktion luotsaa todennäköisesti ylioppilasteatteriveteraani Jan-Henrik Holmlund. Ohjaajan valitseminen omista riveistä on riski, jonka ottaminen osoittaa rohkeutta.
”Tämä on toinen kerta, kun joku jäsenistöstämme ohjaa näytelmän. Luotamme kenties entistä enemmän itseemme ja tekemisiimme”, Turtiainen toteaa.
Myös improvisaatioryhmässä oleminen on näyttelijälle uudenlainen haaste, joka vaatii erilaisia asioita kuin käsikirjoituksesta näytteleminen. Improvisaatiotekniikoitakin on syytä harjoitella, jottei homma ole täysin hatusta vedettyä. ”En tiedä, onko improvisointi suoranaisesti vaikeampaa kuin muu näytteleminen, mutta ainakin siinä laittaa itsensä enemmän likoon” , Turtiainen kiteyttää.
…ja vanhoja haasteita
Ylioppilasteatteri tuntuu kärsivän samasta jäsenpulasta kuin muutkin yliopistokeskuksen opiskelijajärjestöt. Ensin lähdetään innokkaasti joukolla mukaan, mutta lopulta aktiivisia tekijöitä on vain kourallinen. Reetan mielestä toimintaan saisi osallistua nykyistä enemmän opiskelijoita.
”Olemme ihmetelleet, että miksi ihmisillä on niin korkea kynnys tulla mukaan. Haluaisimme olla nykyistä näkyvämpiä ja helpommin lähestyttäviä, jotta tiedettäisiin, mistä meidät tarvittaessa löytää. Nyt ikään kuin leijumme ilmassa, ilman pysyvää sijaintia.”
Ensimmäinen askel olisi Turtiaisen mielestä pysyvän toimitilan hankkiminen, jotta toiminta olisi sidoksissa johonkin fyysiseen paikkaan. Tähän mennessä näytelmiä on esitetty seitsemässä eri tilassa ympäri kaupunkia, eikä se välttämättä auta kävijämäärien tai näkyvyyden nostamisessa.
Toiminnantäytteinen syksy
Vaikka ylioppilasteatteri synnyttää vuodessa vain kaksi näytelmää, ei se tarkoita, että sen jäsenet lepäisivät laakereillaan. Yhden näytelmän saattaminen valmiiksi vaatii usein kymmeniä harjoituskertoja. Tämän lisäksi aiemmin mainittu improvisaatioryhmä Kosminen Karuselli yrittää saada entistä enemmän maksullisia esiintymiskeikkoja, erityisesti pikkujouluaikaan.
Seuraavaa ensi-iltaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta oletettavasti se on lokakuun loppupuolella. Harjoittelu aloitetaan syyskuussa.
”Pidämme opiskelijatalo Saikulla PYTtipannu-nimisen tapahtuman, jossa meihin pääsee tutustumaan. Ylioppilasteattereilla on usein pääsykokeet, mutta me haluamme vain varmistaa, että halukkaat aikoavat osallistua aktiivisesti toimintaamme. Kaikki ovat siis lämpimästi tervetulleita!”, Turtiainen lopettaa.
Ehkä minunkin pitäisi näillä puheilla ilmoittautua mukaan. Lavalla oleminen vain vaatisi enemmän rohkeutta kuin näyttöpäätteen valossa itsekseen puhisevalta toimittajanalulta taitaa löytyä.
Teksti ja kuva: Aleksi Malinen
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa