Aikuisten leikkejä

Yliopistokeskuksen sisäpihalla odottaa sininen Mini. Avaan oven jännittyneenä, mutta innoissani. Nousen Kati Heljakan kyytiin. Heljakka väitteli tämän vuoden kesällä aikuisten leluleikeistä. Väitös on saanut paljon mediajulkisuutta, aina Yleisradiosta Helsingin Sanomiin. Lehdissä on ollut kuvia naisesta, jonka sylissä on kummallisen näköisiä pehmoleluja ja suuripäisiä nukkeja. Haluan tietää, mistä tässä oikeastaan on kyse.

Heljakkaa on mediassa kutsuttu lelutohtoriksi. Nyt tämä aikuisten leikin asiantuntija kuljettaa minut Noormarkkuun katsomaan näyttelyään.  Heljakka kertoo olleensa kiinnostunut leluista ja leikistä jo pitkään, ja lautapelejä valmistavan perheyrityksen ansiosta tutkijalla on ollut hyvin läheinen suhde lelujen maailmaan jo lapsesta asti.

Tutkija Kati Heljakka esittelee kokoelmaansa.
Tutkija Kati Heljakka esittelee kokoelmaansa.

Mutta kuinka lelut ja leikkiminen liittyvät aikuisiin?

”Lelut ovat todella merkityksellisiä myös aikuisille”, Heljakka vakuuttaa. Leikeissä käytetään aivan samoja leluja kuin lapsetkin käyttävät; action-figuureita, pehmoleluja ja nukkeja. ”Leikkijällä on usein erityinen suhde erityiseen leluun”, tutkija tarkentaa.

Kati Heljakka siis tutkii aikuisten leikkejä. Aihe kuulostaa oudolta, mutta vähitellen ymmärrän, mistä on kyse. Esimerkkinä aikuisten leikistä voidaan pitää keräilyä. Monet aikuiset keräilevät leikkiautoja tai legoja. Jotkut rakentavat nukkekoteja, toiset pienoismalleja junaradoista. Lelujen keräily on varsin yleinen harrastus, mutta emme ole tottuneet kutsumaan sitä leikiksi. On helpompaa kutsua itseään keräilijäksi kuin leikkijäksi. ”Leikkiminen aikuisiässä ei ole salonkikelpoista”, Heljakka toteaa.

Tutkimuksen edetessä Heljakka jakoi leikkijät neljään ryhmään; keräilijöihin, lelusuunnittelijoihin, leluja työssään käyttäviin taiteilijoihin ja tavallisiin arjen leikkijöihin. Näistä ryhmistä kolme ensimmäistä vaikuttaa ”järkeviltä”. Keräilijälle lelut ovat harrastus, suunnittelijalle työ ja taiteilijoille väline. Mutta entäpä arjen leikkijät?

Näyttelyssä on esillä kuvia suuripäisistä Blythe-nukeista. Nukke on alunperin amerikkalainen, mutta nykyään sitä valmistetaan Japanissa, sillä siellä siitä on tullut varsin suosittu aikuisten lelu. Tavallisista muotinukeista Blythe erottuu ainakin hintansa vuoksi. Edullisimmat nuket maksavat 160 euroa. Näyttelyn kuvat ovat osa Heljakan omaa kuvaleikkiä. Aikuisen leikki voi siis olla sitä, että kuvaa omia lelujaan. Kuvia lisätään blogeihin ja kuvagallerioihin, ja näin syntyy yhteisöllisyys muiden kuvaleikkijöiden kanssa. Sosiaalisen median nousun ansiosta lelut ovat tulleet yhä enemmän näkyville.

Heljakan mukaan lelujen avulla voi luoda fantasia-minän. Leluja tuunaamalla niistä saa enemmän omannäköisiä ja leluja voidaankin pitää eräänlaisina avatareina. ”Leikkiminen on terapeuttista”, Heljakka kertoo. Sen avulla aikuinen voi käsitellä omaa minuuttaan. Heljakka kuitenkin toteaa, ettei aikuinen tietoiseksi leiki oppiakseen uutta, kuten lapset tekevät. ”Aikuisten leikissä tärkeintä on itseilmaisun tuoma nautinto”, Heljakka tiivistää.

Teksti ja kuvat: Tytti Wallenius

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: