Silmiltä kestää hetki tottua salin hämyyn. Kaltevan katsomon penkkirivit täyttyvät tasaisesti puheensorinan saattelemana. Istuimet ovat härskin punaisia, eikä tupakan tuoksu ei ole vielä täysin hälvennyt kauhtuneesta verhoilusta. Pian valot sammuvat ja kaikki kulminoituu valkokankaalla liikkuvaan kuvaan. Elävän kuvan ihmeeseen oman lisänsä luo vuonna 1936 avatun Bio Rexin historiallinen läsnäolo.
Elokuvateatteri on paikka, jossa joukko ihmisiä uneksii yhdessä saman unen. Kirjailija ja elokuvantekijä Jean Cocteaun sanojen mukaan elokuva pimeän teatterin uumenissa on jotain elämää suurempaa. Sosiokulttuurisena kokemuksena elokuvateatterinäytös onkin huomattavasti vaikuttavampi kuin kotisohvalta tihrustettu lauantai-illan pätkä.
Näytösten kävijämäärät ovat kuitenkin notkahdelleet koko 2000-luvun. Televisiotarjonnan pirstaloituminen ja internetin uudet jakelukanavat ovat vaikuttaneet elokuvalevittäjien toimintaan rajusti. Koko teollisuudenala on käymässä läpi murrosta, jonka seurauksena valkokankaalla näytetään yhä laskelmoidumipia myyntivaltteja – alati kohoavin hinnoin.
Cocteaun proosallinen ajatus yhdessä unelmoimisesta on uhkaavalla tavalla väljähtymässä suurten teatteriketjujen tarjoaman bulkkiviihteen kuluttamiseksi. Vaikka Suomen pienillä ja keskittyneillä markkinoilla riskejä ei ole helppo ottaa, on vastareaktioita kuitenkin nähtävissä. Viimeisen 30 vuoden aikana elokuvafestivaalit ovat vakiinnuttaneet paikkansa Pohjolan suurissa kaupungeissa ja syrjäisemmilläkin seuduilla.
Suomalaisista elokuvafestivaaleista merkittävin lienee Helsinki International Film Festival, eli tuttavallisemmin Rakkautta & Anarkiaa. R&A oli järjestyksessään 26. ja sen aikana Pointtikin kulutti ahkerasti juuri tunnelmallisen Bio Rexin penkkejä. Muita suuria ovat Sodankylän ja Tampereen elokuvajuhlat. Erikoistuneempia tai pienempiä tapahtumia järjestetään myös Turussa, Raumalla, Kuopiossa ja Oulussa.
Elokuvakerhot ja -festivaalit ovat henkireikiä, jotka mahdollistavat vaihtoehtoja. Bisnestä päätoimenaan takova Finnkino onneksi tukee festivaaleja ja tarjoaa tilat esimerkiksi Porissa toimivalle Kinokellarille.
Pitkän linjan elokuvaintoilija Peter von Bagh on huolissaan koko taiteenlajin tulevaisuudesta, koska nykysukupolvet eivät ole nähneet historian tai edes oman aikansa merkittäviä klassikoita oikealta valkokankaalta. Ymmärtääksemme edes vähän itseämme ja toisiamme, tarvitsemme tarinoita ja taidetta. Audiovisuaalinen viestintä hallitsee mutkikasta aikaamme, jonka käsittelemistä laadukkaat elokuvat helpottavat. Näkökulmat jäävät vinoutuneiksi, jos maakunnassa on yksi teatteri ja sen rajallinen ohjelmisto.
On hieman yllättävää, että Porista uupuu laajamittainen elokuvaan keskittyvä tapahtuma. Pori ansaitsee huomiota herättävän elokuvajuhlan, joka täydentäisi kaupungin kulttuuripaletin. Tekijöitä varmasti löytyy. Porilaisen festivaalin syntymiseen asti suosittelen yllättämään itsensä ja käymään uuden Karukosken sijaan katsomassa jotain tuntematonta ja outoa Kinokellarissa.
Teksti: Esa Keskinen
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa