Junot Diaz: Vieraissakävijän opas rakkauteen, Like 2014, 222 s.
Dominikaanisesta tasavallasta Amerikkaan kotiutunut Junot Diaz on kotimaassamme tuntemattomuus. Uusimman kirjan suomennosta sai odottaa kaksi vuotta ja se jää todennäköisesti harvojen, uudesta amerikkalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneiden huviksi. Englantia puhuvassa maailman osassa mies on kuitenkin niittänyt mainetta ja pokannut esimerkiksi erään arvostetuimmista kirjallisuuspalkinnoista, Pulitzer-palkinnon fiktiosta.
Pulitzer–palkinnon saajat ovat englanninkielisen kirjallisuuden modernia kärkikastia. Sinne kuuluvat Diazin lisäksi esimerkiksi Michael Chabon, Jennifer Egan, Jeffrey Eugenides, Cormac McCarthy, Michael Cunningham ja Annie Proulx. Varhaisempiin voittajiin lukeutuvat esimerkiksi sellaiset suurmiehet ja –naiset kuten William Faulkner, Toni Morrison ja Ernest Hemingway. Mistään satunnaisesta ja kevyestä pystistä ei siis ole kyse.
Vaikka Amerikassa palkinto siivittää kirjailijan myyntilistojen kärkeen, Suomessa se ei aiheuta havaittavaa liikehdintää. Syytä kuitenkin olisi. Esimerkiksi Junot Diaz kun on varsin mallikelpoinen esimerkki modernista kielellisestä ilmaisusta, jossa monikansallisuus sekä lukuisat ajalliset ja yhteiskunnalliset tasot tulevat somasti yhteen.
Ensiksi on kuitenkin sanottava, että odotukseni postiluukusta kolahtanutta uutukaista kohtaan eivät olleet neutraalit. Diazin aiempi, Pulitzeriin johtanut romaani Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä oli lukukokemuksena merkittävä ja ikimuistoinen, sellainen nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden kynnykselle sopiva teos, joka ohimennen selitti myös omaa maailmaa ja sen ongelmia. Uuden teoksen suomennoksen ilmestyessä kuola valui suupieliltä kuin ylikypsää possua repiessä.
Koska toiveeni olivat asettuneet jonnekin tähtien ja planeettojen lomaan, pettymys oli luontaista. Aiemman kirjan kaltaista, monikerroksista, moniulotteista, värikästä ja koskettavaa teosta ei tällä kertaa ollut luvassa, vaan tyytyminen oli inhimilliseen heikkouden kuvaukseen, joka parhaimmillaan oli herkkää ja uskottavaa, mutta joka pahimmillaan kääntyi ikävystyttävän tavanomaiseksi tilitykseksi.
Osasyyllinen kirjan heppoisuuteen on sen väritön suomennos, joka ei tuo Diazille tyypillistä huumoria ja dominikaanista värikkyyttä kunnolla esiin. Vikaa on myös alkuperäisteoksen sanavalinnoissa, sillä esimerkiksi tietyt kirosanat eivät käänny äidinkielellemme kovinkaan notkeasti. Suomalaiset lukijat vierastavat varmasti myös runsasta espanjalaisten lainasanojen käyttöä, jotka alkuperäisen version tyyliin on tarkoituksella jätetty kääntämättä.
Kuten Diazin aiemmissa kirjoissa, myös tällä kertaa henkilöt ovat maahanmuuttajia, dominikaaneja. Tarinat ovat tavanomaisia: kullanhohtoisessa Pohjois-Amerikassa arki on hankalaa, rahaa on vähän, naisia ja alkoholia paljon. Myös keskiössä olevat pettämistarinat ovat tuttuja, kuten ne usein tosielämässäkin ovat.
Kirjan alkuperäinen nimi, This is how you lose her, on virkkeenä hieno, surumielinen ja monitulkintainen. Suomennoksen titteliksi valittu Vieraissakävijän opas rakkauteen taas kuulostaa auttavalta kioskikirjallisuudelta, joka ei tee teokselle millään tapaa kunniaa, vaan korkeintaan pitää potentiaaliset lukijat entistä kauempana. Myös kansikuva aiheuttaa hämmennystä, eikä se oikein sovi romaanin henkeen.
Kirjasta nauttisi varmasti enemmän alkuperäiskielisenä teoksena, mutta ei se huono ole nytkään. Novellimaisista kappaleista koostuvan opuksen viimeinen osio on niin hieno, että sen halusi välttämättä lukea saman tien uudestaan. Siinä pettämiseen ajautuvan miehen epätoivo ja maanisuus tulee hienosti liki. Lyhyet virkkeet toimivat tehokkaasti kuin pirtu konsanaan.
Teksti: Aleksi Malinen
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa