Yliopisto tarvitsee teitä!

vanhajavihainenympyrä

Riipii ajatellakin, että mitä kaikkea yliopistolle tulevaisuudessa tullaan tekemään, mutta pakko on. Siitä lähtien, kun Lissabonin sopimuksen korkeakouluja koskevat pykälät astuivat Suomessa voimaan vuonna 2004 yliopistot ovat kovaa vauhtia syöksyneet kohti jonkinlaisia tuotantolaitoksia, joista opiskelijat syydetään pihalle mahdollisimman nopeassa tahdissa ja mahdollisimman erikoistuneina. Tilaa vanhan sivistysyliopiston tarjoamalle monipuolisuudelle on karsittu karsimasta päästyäänkin.

Kun uusi yliopistolaki vuoden 2010 alussa astui voimaan, otettiin yritykset mukaan yliopistojen päätöksentekoon. Tämä on mielenkiintoinen muutos siitä näkökulmasta nähden, että perinteisesti yhteiskunnan korkeimman tiedon on ajateltu löytyvän juuri yliopistoista, mutta nyt sen ikään kuin valtion toimesta nähtiin lopulta löytyvän yritysmaailmasta. Vaikutti siltä kuin olisi sanottu, että yritysmaailman kaitseavalla ohjauksella yliopistot vihdoin löytävät tarkoituksensa, ne alkavat palvella talouden tarkoitusperiä ja hylkäisivät epämääräisesti määriteltävän sivistyksen tavoittelun.

Hurmahenkisellä innolla perustettiin Suomeen uusia yliopistoja, joissa suuruuden ekonomian sääntöjä mukaillen opiskelijat, professorit, lehtorit ja muu henkilökunta runnottiin yhteisen kattilaan ja maustettiin organisaatiomuutoksella, innovaatioilla ja pöhinällä. Sitten odoteltiin.

Keitoksia oli kuitenkin toiselta suunnalta laimennettu vähentämällä jo satoja vuosia käytettyjä mausteita kuten tieteen vapaus, perustutkimus ja yliopistojen autonomia. Lisäksi monesta kattilasta poistamalla tai vähentämällä perinteisiä lisukkeita kuten filosofia, yhteiskuntatieteellinen- ja humanistinen tutkimus. No, mitäs noista kun niistä jää useasti niin kitkerä makukin ja vaikuttaa siltä, että ne tuovat erittäin harvoin hilloa pöytään.

Yliopistouudistuksesta on nyt neljä vuotta ja yliopistojen henkilökunta tiedekuntiin ja tieteenaloihin katsomatta on lähes kaikkialla todennut uudistukset epäonnistuneiksi. Suuruuden ekonomia ei toiminutkaan sivistyksen vaalimiselle perustetussa instituutiossa. Mutta ei se mitään, ei hätä ole tämän näköinen. Pitää muuttaa lisää! Vanhat rakenteet on tuhottava perin juurin ja astuttava uuteen aikaan, jossa innovaatiot ja pöhinä voivat todella toteutua.

Muutaman vuoden sisällä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen duaalimallin murentaminen tulee nousemaan korkeakoulupolitiikan keskiöön ja siihen yliopistojen sekä yliopisto-opiskelijoiden tulee varautua. Sitä mitä duaalimallin murtaminen käytönnössä tarkoittaisia on vielä vaikea sanoa, mutta jos katsoo lähihistoriassa toteutettuja korkeakoulu-uudistuksia, niin odotettavissa ei ainakaan ole suurta sivistyksen, tasa-arvon ja tieteen vapauden ilotulitusta.

Tällaisia uudistuksia tehdessä on helppo alkaa puuttua myös suomalaisen korkeakouluopiskelun kulmakiveen, eli sen maksuttomuuteen. Erilaisilla nopeilla shokkihoidoilla Britanniassakin aikoinaan Tony Blairin aikaan yliopistoihin tuotiin lukukausimaksut, jotka sittemmin ovat vain nousseet nousemistaan.

Yliopistoissa tuleekin siis olla enemmän kuin valppaana mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tässä myös opiskelijoilla on tärkeä rooli. Henkilökunta on jo tällä hetkellä ylityöllistettyä, professorit eivät enää kykene keskittymään tieteeseen juuri ollenkaan, vaan heidän täytyy olla eräänlaisia tieteenalansa mainosmiehiä, varainhankkijoita ja managereja.

Ajan hermolla pysyminen kaikesta siitä mitä yliopistokentällä tapahtuu, on siis nyt tärkeämpää kuin koskaan. Järjestäkää siis hyvät opiskelijat yhteisiä tapaamisia, kertokaa toisillenne millaisia uudistuksia omat yliopistonne ovat tekemässä. Tutustukaa tarkkaan yliopistojenne rehtorien ja muiden korkeissa viroissa työskentelevien lausuntoihin. Olkaa valppaana, sillä teitä tarvitaan.

 

Teksti: Vanha & vihainen

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s