Meneillään on nuoruuden vuosi elokuvassa, ainakin jos Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalia on uskominen. A Story of Children and Film, Boyhood, The Selfish Giant, Girlhood, Elämän tanssi, Free Range, Whiplash ja He ovat paenneet ovat kaikki riehakkaita elokuvia, joiden päähenkilöinä ovat lapset ja nuoret. Kaikki kuuluvat myös festivaalin avainelokuviin tai yllättäjiin.
Girlhood/Boyhood
Richard Linklaterin Boyhoodin tekotapa on historiallinen. Linklater kuvasi elokuvaa 12 vuotta joka kesä, seuraten näyttelijä Ellar Coltranen kasvua 6-vuotiaasta täysi-ikäiseksi.
High-school komediasta scifiin ja draamaan elokuvissaan ulottunut Linklater on aieminkin käsitellyt ajan kulumista, näyttävimmin Rakkautta ennen -trilogiassaan, jossa päähenkilöiden pariin palattiin kolmeen otteeseen aina vuosien taukojen jälkeen. Boyhood on toteutustavassaan kuitenkin Linklaterin kunnianhimoisin työ.
Coltranen kasvu elokuvassa on kuvattu arkisesti. Linklater jättää ensisuudelmat sun muut katsojan arvailtavaksi ja keskittyy kiireettömältä vaikuttavaan tarkkailuun. Kun jotain merkittävää tapahtuu, se tuntuu voimakkaana tunnekokemuksena, koska elokuvaa ei ole ahdettu nuoruuskliseillä.
Vuosien vaihtuessa jokainen kasvupyrähdys, hiusmalli ja harrastus latautuu merkityksillä. Viisaasti henkilöitä ympäröivä teknologia ja Yhdysvaltojen poliittinen tilanne muuttuu myös luontevasti Boyhoodin kuluessa. Kekseliäästi toteutetussa tuotesijoittelussa perheen tietokone muuttuu pikkuhiljaa putkinäytöstä älypuhelimeksi.
Linklaterille tyypillisesti hänen elokuvansa hahmojen kanssa tekisi mieli käydä jutustelemaan. Linklater kirjoittaa vapautunutta dialogia, jossa punch-linet tulevat sivulauseissa. Kaiken taustalla ovat tähän päivään päivitetyt perhearvot, jossa rikkonainen ydinperhe puhkuu yhteen.
Mikä Linklaterin Boyhoodissa on massiivista, on Céline Sciamman Girlhoodissa pientä ja hienovireistä.
Céline Sciamman elokuvan päähenkilöinä ovat tyttöjengin jäsenet, johon elokuvan ranskankielinen nimi Bande des Filles suoraan viittaa. Viimeistään levittäjät ovat ymmärtäneet elokuvan kytköksen Richard Linklaterin Boyhoodiin, jota on turha kutsua muuksi kuin vuoden kulttuuritapaukseksi. Niinpä Suomessa ja muualla Ranskan ulkopuolella Sciamman jengielokuva nähdään nimellä Girlhood.
Sciamma rakentaa elokuvansa Linklaterin tavoin yhden ihmisen kehityksen ympärille, mutta aivan eri maailmassa, kohdistaen huomionsa Pariisin esikaupunkien jenginuoriin.
Boyhoodin ja Girlhoodin suurimmat ansiot ovat, etteivät ne kompastu nuorisoelokuvan kliseisiin. Etenkin Girlhoodissa moralisoinnin vaara on jatkuvasti kulman takana. Jengikuvauksille tyypillisen yksipuoleisen toivottomuuden sijaan elokuva on raikkaan naturalistinen. Pääosien tyttöjä ei rangaista, eikä elokuva moralisoi hahmojensa käytöksellä tai valinnoilla.
Sciamman elokuva lyöttäytyy päähenkilönsä Mariamen matkaan hänen ollessaan 16-vuotias. Elokuvan keskiö ja sydän on pääosan esittäjä Karidje Touré, joka muuntuu siskosta lähiöjengiläiseksi elokuvan myötä, mutta kykenee yhdessä kohtauksessa vaihtamaan tunnetilaa lennosta, pienin elein.
Girlhood ei katsele kuvaamaansa maailmaa sosiologisena tilastotutkimuksena, jossa henkilöt ovat yhteiskunnan heiteltävissä. Sen sijaan Mariamen valinnat ovat monimutkaisia ja aina omatekemiä. Sillä elokuva erottautuu massasta lähiökuvauksia, jossa vain olosuhteet pakottavat ihmiset tekoihin.
Rytmitykseltään upeassa Girlhoodissa ohjaaja Sciamman käyttää musiikkia ja kameraa suvereenisti. Tourén näyttelijätyötä tukee kuvaaja Crystel Fournierin tiukasti rajatut lähikuvat, jotka tukkeuttaavat näköalan aivan Mariamen lähipiiriin. Touren näyttelemä Mariame on käpertynyt itseensä. Lähes läpi elokuvan Toure kulkee leuka lähempänä rintaa kuin vaakakulmaa. Aina silloin tällöin Fournier näyttää ympäristöä, mutta vain silloin, kun Mariamen itsetunto hetkellisesti kasvaa.
Boyhood flirttailee nuoruuskuvauksille tyypillisen melodraaman kanssa, mutta selviää mahdollisista sentimentaalisuuden sudenkuopista aina olankohautuksella ja silmäniskulla. Sciamman Girlhood unohtaa melodraaman kokonaan. Molemmat elokuvat onnistuvat kunnioittamalla nuoria päähenkilöitään.
Elämän tanssi
Elämän tanssi -elokuvan alkupuolella alle kouluvuotias päähenkilö (Jeremias Herskovitz) heittää vihaisena kiven mereen ja meri vastaa hyökyaallolla. Chileläinen sarjakuvantekijä ja elokuvaohjaaja Alejandro Jodorowsky, 82, vie lapsuuden vastoinkäymisensä myyttisiin mittasuhteisiin lapsuusmuistelossaan. Se on myös ohjaajan paluu kameran taakse kunnon turpiinvetotyyliin.
Ohjaaja kuvaa elokuvassaan nuoruuttaan Chileläisessä Tocopillan pikkukaupungissa, jossa hän eli isänsä, Jaime Jodorowskyn kovaotteisen kurinpidon alla. Vähemmistöjen vähemmistöön kuuluva Jaime on tarinan päähenkilö: koreaa vaatekauppa pitävä kommunisti ja juutalainen katolisessa Chilessä. Suojakseen Jaime on pukenut machon kuoren, jota hän sovittelee myös poikansa päälle. Alejandro saavuttaa isänsä hyväksynnän miehuuskokeilla, muun muassa antamalla pyörtymättä hammaslääkärin repiä hampaan irti ilman puudutusta.
Elokuva on myriadi Jodorowskyn perhesuhteista. Ohjaaja itse vierailee elokuvan kertojana ja isähahmoa näyttelee hänen poikansa Brontis Jorodowsky kaikilla silmälihaksillaan ja viiksenväristyksillään. Elokuva on useissa kohdissa 82-vuotiaalta ohjaajalta villin mielikuvituksekas. Esimerkiksi äitiä esittävä Pamela Flores laulaa kaikki repliikkinsä. Yksi hahmoista tokaisee ennen kuolemaansa, ettei pysty elämään maailmassa, jossa järjestetään koiranäyttelyitä.
Elämän tanssi on myös usein päämäärätön ja raskas. Elokuvan toisella puoliskolla Jaime lähtee murhamatkalle, tähtäimessään Chilen oikeistolainen presidentti Carloz Ibáñez del Campion. Ilman Jodorowskyn nuoruuskokemusten kaltaisia todelliselta tuntuvia hetkiä matkan unenomainen logiikka tuntuu tyhjältä.
Eokuva on saanut kansainvälisessä mediassa kritiikittömän innostuneen vastaanoton. Elokuvan laadun lisäksi se kertoo siitä, että kulttiohjaaja Jodorowskyn tyylitajua ja huumoria on kaivattu.
Kaiken vilskeen alla Jodorowskyn elokuva on lopulta kipeän henkilökohtainen kartoitus hänen isästään ja sellaisena hyvin armollinen ja lempeä. Se myös saa jatkoa. Tällä hetkellä Jodorowsky kerää rahoitusta teinivuosistaan kertovaan elokuvaan. Elämän tanssia edeltävästä elokuvasta onkin jo aikaa yli 20 vuotta.
Teksti: Hannes Nissinen
Tekstiä muutettu 15.10.2014 klo 01:49: näyttelijä Ellar Coltrane oli 6-vuotias kuvausten alkaessa, ei 8-vuotias.
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa