Muutos, muutos ja muutos

 

 

 

 

 

Jukka Jokiranta

Kirjoittaja on Porin ylioppilasyhdistys Pointer ry:n puheenjohtaja.

 

 

Muutoksen pysyvyys ja toimintaympäristön jatkuva myllerrys ovat jälleen todistaneet olevansa todellisuutta tänäkin vuonna.

Pinnalla ovat olleet esimerkiksi niin tutkimus- ja innovaationeuvoston raportti johtopäätöksineen kuin monen kansanedustajaehdokkaan innokkaasti allekirjoittama, mutta myös nopeasti unohtama koulutuslupaus.

Lisäksi keskustelu lukukausimaksuista on avattu. Resurssien leikkaukset ja alati tiukentuvat vaatimukset ovat toki arkipäivää lähes alalla kuin alalla, mutta tarvitseeko samalla lääkkeellä kokeilla parantaa kansakunnan kilpailukykyä edistävää koulutusta? Oppirahat voivat kasvaa liian suuriksi ja pahimmillaan kyse on itsensä jalkaan ampumisesta – tai tässä tapauksessa ehkä pikemminkin päähän. Suomalaisen korkeakoulutuksen tulevaisuudesta ollaan huolissaan ja syystäkin.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Toisaalta leikkaukset tuntuvat koulutuksen kannalta epäreiluilta ja tulevaisuutta tuhoavilta, mutta toisaalta jostain on pakko leikata, mikäli haluaa noudattaa talous- ja rahaliiton sääntöjä. Tässä tilanteessa juustohöylä tuntuu melko loogiselta työkalulta ja koulutuskin tulee sen tuntemaan nahoissaan. Aika näyttää, mihin tämä Suomea vie, mutta pahoin pelkään, että ainakaan ylöspäin suunta ei tällaisten ratkaisujen ansiosta tule olemaan. Ainahan sitä voi toivoa olevansa väärässä.

Me yliopistokeskuksessa varmasti miellämme olevamme osa ketterää paikallista organisaatiota, joka on tiivis opiskelijoista, opettajista, tutkijoista ja muusta henkilökunnasta koostuva yhteisö.

Leikkurin heiluessa valtakunnan tasolla, tulee vääjäämättä eteen myös tilanne, jossa sen vaikutukset heijastuvat paikalliselle tasolle asti. Tällöin herää huoli paikallisen toiminnan jatkuvuuden ja laajuuden turvaamiseen liittyen, koska käytettävissä olevat resurssit varmasti pienenevät. Slloin on tarpeen reagoida muuttuneeseen tilanteeseen nopeasti ja samalla todistaa olevansa ketterä toimija, joka on elinvoimainen ja siten ansaitsee oman jatkokautensa.

Me yliopistokeskuksessa varmasti miellämme olevamme osa ketterää paikallista organisaatiota, joka on tiivis opiskelijoista, opettajista, tutkijoista ja muusta henkilökunnasta koostuva yhteisö. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan toivottava asiaintila, jonka eteen on nähtävä vaivaa.

Muutoksen myllerryksessä yhteistyön tarve ja merkitys korostuu, ja juuri tässä me Porin yliopistokeskuksessa olemme avainasemassa näyttämässä esimerkkiä yhteistyön voimasta. Ilman jokaisen omaa satsausta yhteistyöhön, tiivis ja joustava yhteisö jää markkinointipuheen tasolle mielikuvaksi ilman tosiasiallista potkua puheiden takana. Avointa viestintää ja aitoa läpinäkyvyyttä päätöksentekoon tarvitaan, jotta niin opiskelijat kuin henkilökuntakin pysyvät tilanteen tasalla. Yhteisten hankkeiden ja koulutusyhteistyön avulla opimme uutta toisistamme ja itsestämme ja samalla luomme uutta osaamista. Helppoa tämä ei kuitenkaan ole: ennakkoluuloja ja kompurointia yhteistyön tiimoilla esiintyy aina, eikä vähiten juuri erilaisista toimintatavoista ja kulttuureista johtuen.

Tätä kirjoittaessa pinnalla ovat niin hallituksen kärkihankkeet, Tampere3-prosessin eteneminen, kuin ongelmat ristiinopiskeluoikeuksien saamisessa joillekin kursseille. Nämä ovat esimerkkejä hyvin eri tasoilla tapahtuvista asioista, jotka kuitenkin kaikki vaikuttavat opiskelijoiden elämään ja siten vaativat opiskelijajärjestöiltä valppautta.

Digitalisaation mukana muutoksen vauhti vain kiihtyy ja myös yliopistomaailma tulee varmasti kohtaamaan suuria muutoksia esimerkiksi monimuoto-opetuksen kehittymisen ja MOOC-kurssien yleistymisen myötä. Meidän opiskelijoiden onkin oltava valmiina reagoimaan muutoksiin ja vaatimaan korkeaa laatua niiltä ratkaisuilta, jotka tulevaisuuttamme ovat rakentamassa.

Meidän opiskelijoiden onkin oltava valmiina reagoimaan muutoksiin ja vaatimaan korkeaa laatua niiltä ratkaisuilta, jotka tulevaisuuttamme ovat rakentamassa.

Parhaiten pääsee vaikuttamaan osallistumalla itse aktiivisesti edunvalvontajärjestötoimintaan, joka on erittäin palkitsevaa niin uusien ystävien kuin arvokkaan kokemuksen karttumisen ansiosta. Pori on siinä mielessä juuri sopivan kokoinen kaupunki, että etäisyydet eri toimijoiden välillä eivät ole fyysisesti pitkiä, mikä madaltaa kynnystä yhteistyölle.

Omasta panoksesta ja asenteesta sitten pitkälti riippuu, tuntuvatko etäisyydet henkisesti pitkiltä.