Teksti: Rami Nummi
Kuvat: Sara Tammelin
Jo perinteeksi muodostunut Sensommar Filmfest järjestettiin Porin Reposaaressa elokuun viimeisenä viikonloppuna neljättä kertaa. Ohjelmistokattaus oli monipuolinen ja se sisälsi niin tuoreita festivaalihelmiä kuin klassikkonäytöksiäkin. Tämän vuoden ohjelmiston pääteemaksi oli valittu ”Katveessa”, joten erilaisia (elokuva-)kulttuurin reuna-alueita kartoitettiin.
Festivaalijohtaja Severi Koivusalo oli urakan päätteeksi väsynyt, mutta onnellinen.
– Kaikki meni hienosti. Festivaaleilla oli yli 4200 kävijää, mikä on uusi ennätys. Lisäksi jos sisäpihan tapahtumat lasketaan mukaan, niin kävijöitä oli varmasti yli viisituhatta. Saimme ohjelmistosta paljon kehuja ja kolmestakymmenestä elokuvasta 18 oli loppuunmyytyjä. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että saimme tänne Klaus Härön uusimman elokuvan.
Festivaalin huippuhetkeksi Koivusalo nostaa säestetyn mykkäelokuvaesityksen jossa nähtiin Heikki Ahon ja Björn Soldanin dokumentaarisia lyhytelokuvia Timo Lassyn ja Teppo Mäkysen säestyksellä.
– Saimme siitä paljon hyvää palautetta. Ahon ja Soldanin lyhytelokuvat kuvaavat upeasti 1920—30-lukujen Suomea. Viimeisenä esitetty Tempo, joka käsittelee sahateollisuutta, oli todella oikealla paikallaan – esitettiinhän se Reposaaren sahan tontilla. Saha toi saarelle aikanaan runsaasti työtä ja elinvoimaa, Koivusalo miettii.
Festivaalijohtaja tunnustautuu säestäjäkaksikon musiikin faniksi, joten hänellä oli asiassa myös oma lehmä ojassa.
– Heidän säestyksensä oli hieno ja uutta luova. Se loi tunnelmaa, kun elokuvat eivät olleet perinteisen tarinallisia.
Ohjelmistoon on pyritty valitsemaan elokuvia, jotka sopivat festivaalin ja esityspaikan profiiliin. Niiden yleistunnelman pitäisi olla kaihoisa ja kaunis, mutta tietenkin myös pääteema toi mukaan omat mausteensa. Pääasiassa festivaalijohtaja valitsee näytettävät elokuvat.
– Keskustelen toki ohjelmistosta muun tiimin kanssa. Mielestäni myös sillä, että pyrimme näyttämään kuluvan elokuvavuoden helmiä on arvonsa. Ne ovat yleensä teoksia, joita ei ole näytetty Porissa tai ne ovat olleet ohjelmistossa vain vähän aikaa. Näin Reposaarella on mahdollisuus nähdä valkokankaalla sellaista, mikä kenties muuten olisi mennyt ohi.
Sensommarin aseman hän näkee vankkana kotimaisessa vilkkaassa festivaalikentässä. Tapahtuma on omanlaisensa eikä sitä voisi järjestää missään muualla.
– Täällä yhdistyy merellinen miljöö kesän hyvästelyyn, elokuviin, musiikkiin ja ruokiin. Ylipäätään koen hienona, että meillä Suomessa on paljon hyviä elokuvafestivaaleja, enkä pidä niitä kilpailijoinamme. Elokuvakulttuurin kehittäminen ja esiinnosto on kuitenkin se asia, mikä kaikkia yhdistää.
Festivaalijohtaja kertoo, ettei ensi vuoden tapahtumaa ole vielä luonnollisestikaan ennätetty juuri pohtia. Se on kuitenkin jo viides Sensommar, joten luonnollisesti mieli tekisi järjestää jotain erityistä.
– Tapahtuman rahoitus on tietenkin yksi asia, joka on aina ratkaistava. Oma rahoituksemme on aika säätiöpohjaista. Kun nämä kuviot ratkeavat, tiedämme tarkemmin missä laajuudessa Sensommar voidaan ensi vuonna järjestää. Toki minulla sitä varten on jo joitakin ideoita.
Koivusalon mukaan myös tapahtumapaikkoja tulee kehittää. Hän nostaa esimerkiksi VPK-talon ja sen tuuletuksen paremman järjestämisen. Myös joidenkin esityspaikkojen istumapaikat aiheuttavat miettimistä.
– Täksi vuodeksi esityspaikaksi saatu venehalli toimi onneksi hienosti. Siellä nähtiin myös tuo mykkäelokuvakokonaisuus, festivaalijohtaja päättää tyytyväisenä.
Saran dokkarivinkit
Teksti: Sara Tammelin
Sensommar Filmfesteillä pääsi näkemään kaksi uunituoretta, kuluvana vuonna ilmestynyttä laatudokumenttia.
Kun saksofoni palaa (90 min) on Petri Luukkaisen ohjaama lähikuva jazz-saksofonisti Timo Lassysta. Dokumentissa eletään lähietäisyydeltä mukana artistin valmistautuessa Loviisan kirkossa soitettavaan soolokonserttiin, jollaisen edessä tämä ei ole pitkällä ja kansainväliselläkin urallaan vielä kertaakaan ollut. Katsojan on (kuten allekirjoittanut) syytä olla edes etäisesti innostunut jazzrytmeistä, niin suuressa osassa elokuvaa itse musiikki on. Intensiivinen puolitoistatuntinen, jossa tärkeässä roolissa on niin ikään äänisuunnittelu (Juho Luukkainen), vie myös sisälle jazzmuusikon maailmaan kaikkine epävarmuuksineen, haavoittuvuuksineen ja uudistumistarpeineen – hukkaamatta kuitenkaan itseään. Musiikki puhuu puolestaan, kun Lassy ei tahdo löytää sanoja. Tällöin ollaankin dokumentin ytimessä: kun tunteita on vaikea sanottaa, ne voi soittaa.
- Missä voi nähdä? Erikoisillat, livetapahtumat ja elokuvafestivaalit. Dokumentti esitettiin ensi kertaa DocPoint-festivaaleilla (2026). Ennen elokuvan esitystä Sensommar Filmfesteillä elokuvan ohjaaja Petri Luukkainen kiitellen järjestäjiä korosti veljensä välittämässä viestissään, kuinka ”tätä nykyä pienten näyttöjen ja pirstaleisen ajan aikana tarvitsemme tiloja ja tapahtumia, jotka mahdollistaa, että voimme kokea yhdessä vaikkapa musiikkia ja elokuvia sille varatussa hetkessä. Näissä voi syntyä elämää liikuttavia kokemuksia”.
Karin Pennasen Päivien lumo (88 min) sai maailmanensi-iltansa virallisesti jo viime vuoden marraskuussa, mutta Suomessa Markku-sedästä kertova dokumentti näytettiin ensi kertaa niin ikään DocPoint-festivaaleilla (2026) ja varsinainen teatterilevitys alkoi 28. elokuuta 2026 – eli samana päivänä, kun se nähtiin Sensommar Filmfesteillä! Tätä elokuvaa on turha selittää auki, se on koettava – ja ehkä jopa useampaan otteeseen, niin monikerroksinen ja lumoava Päivieni lumo on. Pennanen vietti taustamateriaalin kanssa noin neljä vuotta ja totesi paikan päällä haastattelussa pelänneensä, mitä vastaan tulee ja että jos kaikki onkin ollut merkityksetöntä. Kiitettävän vastaanoton saaneella dokumentilla tuskin on tätä huolta. Itse jäin elokuvan jälkeen pohtimaan, oliko Markku todella ujo vai sittenkin todella rohkea. Pennanen toteaa, että ”kukaan ei tuntenut Markkua. Hän oli tässä yhteiskunnassa näkymätön persoona”. Sensommareilla oli myös erityisen hienoa, kuinka tekijöiden kanssa pääsi esitysten jälkeen keskustelemaan ja avaamaan syntyneitä ajatuksia. Koska ”kivintä on tekeminen”.
- Missä voi nähdä? Päivien lumo oli valtakunnallisessa levityksessä Finnkinoissa Pirkanmaan elokuvakeskuksen toimesta, mikä on poikkeuksellisen upeaa.
Vastaa