Kari Hotakainen: Luonnon laki. Romaani, 284 s. Siltala, 2013.
Maalämpöyrittäjä Jussi Rautala löytää itsensä liikuntakyvyttömänä sairaalan lakanoista. On sattunut raju peltikolari, jonka seurauksena Rautalan raajat on kursittu kokoon langalla ja luut paikkailtu metallilla. Uusi olemisen tapa saa toipilaan ajatukset valloilleen.
Samaan aikaan Rautalan punavihreä tytär Mira on raskaana ja vanhemmat kipuilevat kuulolaitteineen elämän reunalla. Kuolema on kuin Vantaa, tietää Rautalan huonetoveri Niittymäki. Kummassakaan ei ole mitään.
Kari Hotakainen palaa suomalaisen kaunokirjallisuuden estradille jälleen suurin aihein. Luonnon laki seuraa temaattisesti Hotakaisen kahta aiempaa romaania, pureutuen ihmisyyden perimmäisiin kysymyksiin. Tällä kertaa luupin alla on myös aiempaa selvemmin yhteiskunta, tarkemmin sanoen hyvinvointiyhteiskunta.
Kirja kertoo eloonjääneen tarinaa. Se kertoo arvoista ja lampaasta, jolla on monenlaisia olemisen tapoja. Keskiössä ovat myös suvaitsevaisuus, harmaa talous ja tukiverkon kestävyys. Ja mitä tehdä, kun valtion kassa on valumassa tyhjiin?
Hotakainen antaa ansiokkaasti äänen sille, joka muutoin pysyy hiljaa. Veronkiertäjätkin ovat ihmisiä, eivätkä kaikki Sauli Niinistön äänestäjät ole arvokonservatiiveja. Hotakaisen luomat henkilöt tasapainottelevat arvojen valööreillä, painumatta liiaksi kohti kumpaakaan ääripäätä.
Hiekoitussepelin tapaan tekstiin sirotellut sivulauseviisaudet käyvät ajoittain raskaiksi. Hotakainen suoltaa elämää selittäviä lausahduksia lukijan hengästymiseen asti, ja hieman sen ylikin. Tästä huolimatta proosa on taattua Hotakaista – hauskaa, syvällistä, rikasta.
Kirja alleviivaa syntymän ja kuoleman, alun ja lopun läheisyyttä. Se piirtää tarinan pienistä ihmisistä, yksityisistä hetkistä ja yhteisistä ongelmista. Kaikki ovat syntyneet kuolemaan, ja joskus yhdistävä tekijä on se kaikista uskomattomin.
Teksti: Aleksi Malinen
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa