Malinen

aleksipääkkäri

Hullun puolustuspuhe

Tapahtuipa joskus muutama vuosi ennen ajanlaskun alkua, että Betlehemiin syntyi poikalapsi. Tähteä seuranneet kolme viisasta miestä raahasivat selät väärinä pyhän hengen siittämälle piltille kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Seimessä makasi kohtalostaan tietämätön Jeesus Kristus ynnä härkäin ja aasein kanssa.

Myöhemmin legendasta muodostui kaikkien tuntema joulukuinen juhla, johon liitettiin myös katolisen pyhimys Pyhän Nikolauksen ja pakanallisen nuuttipukin risteämä, suomalainen Joulupukki. Suomalaiset tuntuvat kuitenkin maallistuneen sekä irtaantuneen vanhasta kansanperinteestä. Pyhämme merkitys on ehkä syytä rakentaa uudelleen.

”Joulu tulee sisältä”, totesi merimieshenkinen ystäväni kliseisesti. Näin minäkin uskon. Ulkoinen maailma syöttää meille ties minkälaisia kuvitelmia, mutta kalkkiviivoilla kysymys on vain tuntemuksista rintakehän uumenissa.

Monet kertovatkin, ettei joulu herätä heissä sen suurempia tunteita. Lapsuudenaikainen jännitys ja romantisointi ovat kuihtuneet talventörröttäjiksi joenvarteen. Miksi juhlisin?

Uskonsa menettäneiden avuksi riensi kapitalismi. Kaikki kalenterissa punaisella merkityt pyhät isänpäivästä juhannukseen on läpeensä markkinoitu syinä ostaa jotain kallista ja kiiltävää. Ja jos et osta, olet tylsä tyyppi. Tämän varjolla suomalaiset sekoavat ja lunastavat joulun alla noin 900 000 kinkkua ja vähintään yhtä monta radio-ohjattavaa autoa ja kylpytakkia.

Kinkku on iskemätön aasinsilta ruokaan – jälleen yhteen perusteluun, miksi joulua ei tarvitse viettää. Perinteiset laatikkoruoat rinnastetaan lastenruokaan, kinkku on epäterveellistä ja pahaa lihaa. Tortillojen ollessa silakkapihvejä yleisempi vieras arkipöydissä en epäile hetkeäkään, etteivätkö perinteiset jouluantimet häviä vertailussa joillekin moderneille verrokeille, jotka on maustettu sitruunaruoholla ja korianterilla.

Osa ratkaisee tämän ongelman syömällä muuta kuin lanttulaatikkoa. Vitsikkäimmät hakevat naapuriravintolasta vaikkapa pizzan. Italialais-turkkilais-suomalainen fuusiokeittiö istuu moderniin joulupöytään kuin punainen kirsu lentävän poron kuonolle. Lopuksi ollaan sekulaaristi ironisia ja jaetaan kaikille kierrätyspaperiin käärityt paketit jotain pehmeää ja hyödyllistä.

Joulusta on tullut turhake, kuin ananaskuorimaveitsi. Monille se ei merkitse paljoa, toisille ei mitään. Joillekin se on silti säilyttänyt merkityksensä läpi vuosien, ja minä olen yksi heistä.

Pidän siitä, kun pöydälle laitetaan silitetty punainen pöytäliina ja sen päälle kynttilöitä, joiden liekit polttavat. Illalla saman pöydän ääressä syödään ja avataan vyötä ja syödään lisää, kunnes ruoansulatushapot ovat pitkällä ruokatorvessa. Viinipullot tyhjenevät kuin vahingossa.

Puheensorina on rattoisa, stressi lauennut. Lahjoja annetaan, ja jostain kuuluu joululauluja. Olen hilpeässä hiprakassa. Ulkona sataa lunta tai ei.

Merkitykset täytyy rakentaa itse, jotta ne ovat aitoja. Kukaan ei saa sinua uskomaan siihen, mitä et pidä uskottavana. Osalle merkitys tulee perinteiden säilyttämisestä.

Perinteistä voi olla montaa mieltä. Eräät korvaavat ne uusilla, toiset suojelevat niitä kulttuuriperintönä. Merkkimäärä ei riitä kommentoimaan tätä kunnolla, mutta kerron vielä yhden asian.

Onhan jouluna nyt mukavaa.

Kirjoittaja on Porin ylioppilaslehden päätoimittaja.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s