Lapset auringon alla

resizepMiki Liukkonen: Lapset auringon alla. Romaani, 445 s. WSOY, 2013.

Fiskarsin perijä Jonas Auer hekumoi keltaista ja upottaa aikansa eriskummallisiin taideprojekteihin. Keltaisen värin seminaarissa hän ryypiskelee tapahtuman isän, ravintoloitsijasta pornokuvaajaksi edenneen Jouko Viidan kanssa. Tämä käynnistää sarjan tapahtumia, joilla on peruuttamattomat seuraukset.

Toisessa ajassa Auerin poika Henry lämmittelee jazzkitaristin uraansa ja huvittelee leikkelemällä kissanpennuilta tassuja. Äiti on toivoton, mutta lähettää poikansa kesäksi Los Angelesiin opiskelemaan jazzin syvintä olemusta. Samalla uuszeniläisten lahko kerää lisää kannattajia, ja Egypti päättää purkaa pyramidit tarpeettomina.

Näiden kahden narratiivin ympärille Miki Liukkonen rakentaa tarinaa kuin hiekkalinnaa. Henkilöitä ja tapahtumia tulee ja menee. Kertomus vyöryy eteenpäin poukkoillen erikoisiin ilmansuuntiin, kohti vähäsanaista lopetustaan.

Liukkosen aiemmat saavutukset pystyvänä runoilijana puskevat läpi myös tämän proosassa. Tekstissä viljellään tahallisen absurdeja, dadaistisia vertauksia, joiden osumisesta maaliin lukijat ovat varmasti erimielisiä. Paikoin vertaukset ovat päättömyydessään kuitenkin hurmaavan hauskoja ja aivot kiemuralle vääntäviä.

Parhaimmillaan Liukkonen on kuvaillessaan tapahtumia, erityisesti seksiakteja, joita kirjasta löytyy lukijoiden iloksi useita. Yhden lukukerran perusteella teksti kuitenkin tuntuu hieman epätasaiselta: toistensa kanssa vuorottelevat herkät kuvailut ja nopeat selostukset. Myös kirjan pituutta olisi voinut hieman typistää.

Runoteostensa tapaan Liukkonen osoittaa lukeneisuuttaan myös Lapsissa auringon alla. Kirjassa on esimerkiksi viittauksia Michel Houellebecqin romaaneihin, joiden vaikutus tekstiin on ollut suuri. Toiseksi kirjalliseksi esikuvakseen Liukkonen on maininnut japanilaisen Haruki Murakamin. Myös Jonas Auerin kiinnostus keltaiseen juontanee juurensa Ludwig Wittgensteinista, jonka jälki on vahvasti läsnä Liukkosen runoteoksissa Valkoisia runoja ja Elisabet.

Kirjailija on maininnut haluavansa palauttaa mielikuvituksen suomalaiseen kirjallisuuteen. Kirja on aiheidensa puolesta kenties epätyypillinen tuoreeksi suomalaisproosaksi, mutta odottamattomia elementtejä sisältää myös esimerkiksi Juhani Karilan uudenkarhea novellikokoelma Gorilla.  Mielikuvitusta ei ehkä pidä sekoittaa merkityksettömään absurdiuteen, johon teksti tarkoituksellisesti kallistuu.

Loppupeleissä kirja kertoo nyrjähtäneen tarinan nyrjähtäneistä ihmisistä ja nyrjähtäneestä uskosta. Teos jakaa eittämättä mielipiteitä ja lisää suomalaisen kirjallisuuden soppaan oman mausteensa. Rakenteelta olisin kaivannut enemmän koherenssia, sillä jotkin kohtaukset jäivät hieman irrallisiksi. Liukkonen on kuitenkin Erkka Filanderin kanssa uuden kirjallisen sukupolven esiinmarssin eturintamassa, joten lisää on varmasti luvassa.

Kirjailija Miki Liukkonen pukeutuu löysään kravattiin.

Kirjailija Miki Liukkonen pukeutuu löysään kravattiin. Kuva: Matias Haataja/WSOY

Teksti: Aleksi Malinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s