Ville Pirinen: Yhesti yhes seitsemännes paikas. Sarjakuva, 48 s. Suuri kurpitsa, 2013.
Sarjakuva voi kotimaassamme melkoisen hyvin. Uusia teoksia ja tekijöitä ilmaantuu tämän tästä, ja esimerkiksi Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet noteerattiin muutama vuosi takaperin mediassa todella laajalti. Myös panevista nalleistaan tunnettu sarjakuvailija Ville Ranta nähtiin tämän vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolla, mitä voinee pitää merkkinä suomalaisen sarjakuvan salonkikelpoisuudesta.
Ville Pirinen on suomalaisen sarjakuvan salattu suurmies, jonka pian iijokimaiset mittasuhteet täyttävä kirjasarja sai syksyllä seitsemännen lisäyksensä. Yhesti yhes seitsemännes paikas jatkaa kokoelmalle tyypillisesti hämmentävien urbaanilegendojen kuvailua. Luvassa on parikymmentä sivua mielikuvituksellista arkirealismin ihannointia, eikä juttujen todenperäisyyttä voi välillä kuin epäillä.
Tämänkertaiset tarinat kertovat ahdistavasta ratikkamatkasta, miesvoittoisen työpaikan taukotilasta ja hääjuhlista, joissa kansantaiteilija viihdyttää yleisöä muun muassa matkimalla lintuja. Kertomukset ovat sarjan aiempiin osiin verrattuna kilttejä. Kenenkään päälle ei oksenneta, mutta onneksi pierujuttu sentään löytyy.
Pirisen kynänjälki on yhtäaikaa yksityiskohtaista ja huoletonta. Kasvojen uurteet ja hikipisarat tunkeutuvat paperilta lukijan likelle, varsinkin kun piirtäjä selvästi nauttii epämiellyttävien asioiden kuvittamisesta. Edellä mainitut yksityiskohdat tekevät Pirisen tyylistä omaperäisen ja helposti tunnistettavan.
Riemukkaan rempseät tupakkataukojutut rytmitetään väliaikanäytöksin, joissa Pirinen itse puhuu katsojalle ja kommentoi kirjan tapahtumia ja muutakin. Nämä pieniin ruutuihin luottavat pätkät ovat hauskoja ja oivaltavia. Niissä on myös jälkiä Pirisen kiinnostuksesta rock-musiikkiin. Mieshän on tunnettu esimerkiksi Seremonia-yhtyeen jäsenenä.
Seitsemän osaa sisältävällä sarjalla on luontaisesti ongelmia tuoreuden ylläpitämisessä. Eri osat ovatkin sisältäneet eriluonteisia tarinoita, joten meno ei ole päässyt liiaksi ummehtumaan. Uusimman osan kiltteys on helposti lähestyttävää, mutta se saattaa vieroksuttaa sarjan ystäviä. Kovimpia yrjöjuttuja hekumoivat kehotankin tarttumaan sarjan edelliseen osaan, jossa muistaakseni oksennettiin ja lyötiin päälle. Lopuksi tietenkin juostiin karkuun.
Teksti: Aleksi Malinen
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa