Malinen

Juurettomuudesta

”Me istutettiin yhdessä puu, sen oksille linnut laskeutuu. Mun juuret, ne ovat täällä, maassa syvällä.”

Näin syvämietteisesti laulaa Antti Tuisku, joka nousi parrasvaloihin Suomen ensimmäisen Idols-kilpailun finalistina.  Hän on sittemmin juurruttanut asemansa suomalaisen popilmaisun kaanoniin, sinne Kaija Koon ja Kirkan vanaveteen, lähelle Bogart Companya.

Juuret-kappale on helppo ohittaa muka-syvällisenä, tavanomaisena ja mitäänsanomattomana rallatuksena, jonka missiona on synnyttää mahdollisimman paljon taloudellista tuottoa ja päänsärkyä. Mutta jokin sen kertosäkeessä puhuttelee. Tuisku tuntuu tietävän, mistä hän on kotoisin ja mitä se hänelle tarkoittaa. Hänellä on jossain juuret, jotka määrittävät häntä, tekevät hänestä kokonaisen.

Laulun sanoma on kuin suoraan Simone Weilin teeseistä. Ranskalaisfilosofi ja feministi Weil oli nimittäin sitä mieltä, että juurettomuus aiheuttaa moraalista velttoutta ja inhimillistä pahoinvointia. Hänestä ihmisen tuli löytää kytkös itsensä ja paikan välille. Suomalaisen kuuluu siis tuntea olevansa suomalainen, porilaisen porilainen.

Juurettomuutta kuvailee myös Mika Ronkaisen ohjaama dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä, jossa ruotsinsuomalainen muusikko palaa isänsä kanssa lapsuutensa maisemiin, Göteborgiin. Päähenkilö Kai avautuu matkan aikana kameralle, kuinka ruotsinsuomalaisuus on jättänyt häneen lähtemättömän jäljen. Hän ei tunne olevansa suomalainen eikä ruotsalainen.

Ruotsinsuomalaisuudesta on seurannut liuta sosiaalisia ongelmia, kuten päihteiden käyttöä. Päihteiden ja juurettomuuden yhteydestä on näyttöä myös esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaaniheimojen keskuudesta. Kun yhteys omaan maahan, juuriin katoaa, syntynyttä tyhjyyttä täytetään viinalla.

Tuiskun laulama säe kertoo muutakin. Sen ensimmäisessä virkkeessä kuvaillaan eräs projekti, jota Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius ja Juhani Aho olivat monien muiden muassa synnyttämässä 1900-luvun alussa. Sen projektin nimi oli suomalaisuus.

Kansallinen identiteetti ei synny tyhjästä. Silloiset eturivin taiteilijat muodostivat kuvaa suomalaisuudesta, istuttivat yhdessä puun, jonka päälle kansallinen kulttuurimme on kasvanut. Kumulatiivisesti rakentuva kulttuuri tarvitsee tukevan pohjan, jonka päälle se voi rauhassa kasautua.

Jotta ihminen voi juurtua, hänen täytyy ensin löytää juurensa. Hänen täytyy määritellä itselleen, mitä eurooppalaisuus, suomalaisuus ja porilaisuus tarkoittavat. Hänen täytyy tunnustella maata allaan, tehdä se tutuksi, jotta hän voi samaistua siihen ja pitää sitä omanaan.

Samaan tulemaan päätyy myös Antti Tuisku, jonka toteamukseen on hyvä lopettaa. Hän kiteyttää sen, mitä kaikkien meidänkin kuuluisi tehdä. Sen, mistä maailmassa olemisessa on oikeastaan kyse.

”Multaan sä piilotit viestin. Mä etsin ja löysin nyt paikkani maailmassa juurillaan.”

Aleksi Malinen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s