Jouni Hokkasen kalju pää heilahtelee sivulta toiselle. Viirullaan olevista silmistä tuikkii väliin innostus, väliin koltiaismainen huumori.
”Olen Pohjois-Korean mustalla listalla. Maan suurlähetystössä on yksi puhdasta suomea puhuva tyyppi, joka on soitellut kustantajallekin. En ole enää siis tervetullut sinne”, Hokkanen hörähtää.
Pohjois-Korean boikotoima mies on Aasian populaarikulttuurien tuntija ja dokumentaristi. Hokkanen on ohjannut yksitoista dokumenttielokuvaa, joista viisi Pohjois-Koreassa. Pohjois-Koreassa kuvaaminen tapahtui suurimmaksi osaksi salaa ja viranomaisten huomaamatta.
”Paikallisilla ei ollut aavistustakaan, että pienillä kameroillamme sai kuvattua elokuvalaatuista materiaalia. Sellainen tekniikka oli paikallisille tuntematonta”, Hokkanen selittää.
Hokkanen on kiertänyt Aasiaa opiskeluvuosistaan lähtien.
”Kiinnostus hongkongilaiseen elokuvaan oli yksi syy reissaamiselle. Paikan päälle lähteminen oli 1980-luvulla ainoa mahdollisuus nähdä länsimaiden ulkopuolelta tulevia elokuvia. Opintolainat hupenivatkin nopeasti matkailuun”, Hokkanen sanoo.
Pohjois-Korea tuli kuvioihin 1990-luvulla, kun Hokkanen kutsuttiin Aasia-kontaktien kautta vieraaksi Pjongjangin elokuvajuhlille. Hänen tehtävänään oli muun muassa tuoda länsimaisia elokuvia festivaaleille.
”Raahasin sinne esitettäväksi 25 kiloa painavan filmiprintin. Elokuva oli, hieman ironisesti, Markku Pölösen Onnen maa”, Hokkanen toteaa virnistäen.
Hokkanen on koonnut vuosien varrella karttuneen tietämyksensä vuoden alussa julkaistuun kirjaansa Pohjois-Korea – Siperiasta itään (Johnny Kniga).
Punk-asennetta vaaliva kynämies
Elokuvien ohella Hokkanen on tehnyt monipuolisen uran toimittajana ja kirjailijana. Kirjoja on syntynyt roskaelokuvista, Aasiasta ja hulluista uutisista. Sanomalehdissä hän on ollut kulttuuritoimittajana ja kirjoittanut esimerkiksi Nyt-liitteeseen elokuva-arvioita.
Tuotteliaan kirjoittajan tärkein apuväline on mukana kulkeva musta muistikirja, joka makaa pöydällä haastatellessakin.
”Ideoita pyörii jatkuvasti mielessä ja ne kultivoituvat kaaoksen kautta. Käsikirjoitusten ja kirjojen työstäminen alkaa kuitenkin koneen ääreen istumisesta. Itse kirjoittaminen on pitkälti raakaa istumatyötä.”
Ylellä mies on toimittanut Teeman Kino Into -ohjelmaa ja ollut mukana Radio Mafian alkumainingeissa. Radio Mafian ensivuosien levotonta kokeilunhalua hän kaipaisi lisää nykypäiväänkin.
”Silloin oli mahdollista tehdä koko illan radio-ohjelma, jonka aikana kuuntelijat saivat soittaa studioon ja kertoa parapsykologisista kokemuksistaan. Harmillisesti edelläkävijät taantuvat nopeasti konservatiivisiksi pönöttäjiksi”, Hokkanen toteaa.
Hokkasen juuret ovat punk-liikkeessä, mikä näkyy omatoimisessa ja ennakkoluulottomassa asenteessa.
”Olen punk-kasvatti, joka ei kai koskaan oikein kasvanut ulos alakulttuureista. Ne jotka eivät osanneet soittaa, kuten minä, päätyivät julkaisemaan omakustannelehtiä ja kuvaamaan”, Hokkanen sanoo.
Ulos mukavuusalueelta
Hokkanen tarttuu järjestäen marginaaliaiheisiin. Viimeisin elokuva Body of God käsittelee lävistyksien ja tatuointien historiaa 1940-luvulta tähän päivään. Hokkanen näkee kehonmuokkauksen eräänlaisena filosofisena prosessina.
”Yritin tuoda elokuvassa esiin henkisyyden aspektin. Kehonmuokkaus on liittynyt koristautumisen lisäksi myös uskonnollisiin rituaaleihin ja jumaluuden tavoitteluun. Se on keino ilmaista itseään.”
Hokkasella itsellään on tatuointi voimaeläimestään.
”Se on peräisin šamanismi-ajoiltani. Opiskelin teologiksi ja hurahdin jossain välissä melko rajusti henkimaailman touhuihin”, Hokkanen kertoo.
Mieheltä löytyy myös nännilävistykset.
”Kasvatan lävistyksien kokoa hiljalleen. Nänneissä ne ovat puhtaasti seksuaalisessa tarkoituksessa. Ennen nännini olivat tunnotonta aluetta, mutta nyt lävistettynä ne saavat minut lentämään”, Hokkanen kertoo.
Body of God on saanut hyvää palautetta ja päässyt laajaan nettilevitykseen Yhdysvalloissa. Kehonmuokkausteema kiinnostaisi Hokkasta edelleen.
”Minulla on jo käsikirjoitus vireillä samasta aiheesta, mutta rahoitus uupuu. Rahaa olisi varmaan helpompi saada, jos tekisin elokuvia urheilusankareista tai itkevistä miehistä saunanlauteilla.”
Mielen avartamista
Hokkasen utelias elämänfilosofia pyrkii kaatamaan turhia raja-aitoja kulttuurien, paikkojen ja ihmisten väliltä. Hokkanen ohjeistaa tiedonjanoisia nuoria lähtemään ulkomaille.
”Itse olen kiinnostunut oudoista (matka)kokemuksista, mutta jo pieni maisemanvaihdos antaa arvokasta kokemusta.”
Into dokumenttielokuvien tekemiseen kumpuaa tuosta samasta palavasta kiinnostuksesta maailmaan ja sen ilmiöihin. Dokumenttien nykyiseen suosioon Hokkanen ei usko olevan mitään yksittäistä syytä.
”Dokumenteista haetaan kokemuksia ja merkityksiä samalla tavalla kuin fiktioelokuvistakin.”
Kokemuksien ja merkityksien tarjoamisen ohessa Hokkanen yrittää selvästi herätellä ihmisiä elokuvillaan.
”Haluan tarjota ihmisille mahdollisuuden laajentaa näkökulmiaan. Katsoja saattaa huomata, että se itseään lihakoukuissa katosta roikuttava ihminen on täysin tunteva ja toimiva ihminen, siinä missä mekin”, Hokkanen sanoo.
Maailma olisikin huomattavasti siedettävämpi paikka, jos me kaikki eläisimme yhtä vapaina ennakkoluuloista kuin Jouni Hokkanen.
Teksti: Esa Keskinen
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa