Vanhan miehen tunnustuksia

Jaakko Hintikka: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka, WSOY 2014, 260 s.

Aito rakkaus on liikkeellepaneva voima, loputtoman haaveilun kohde ja joillekin täyttä totta. Filosofi Jaakko Hintikka tunsi sydämensä ja kenties koko universumin liikahtavan, kun hän tapasi tulevan vaimonsa Merrillin. Tästä alkoi vuosisadan rakkaustarina, joka päättyi Merrillin kuolemaan vuonna 1987.

Merril Hintikka oli Jaakko Hintikan toinen vaimo, filosofi ja yliopisto-opettaja. Tämän lisäksi hän olisi ilmeisesti voinut olla ammattitasoinen kilpa-ajaja, blackjack-pelaaja tai sijoittaja. Kirja antaa hänestä kuvan superihmisenä, teräsnaisena, jolle mikään ei ollut mahdotonta tai edes vaikeaa. Eräässä arviossa Merrill Hintikkaa verrataan varsin osuvasti Forrest Gumpiin, joskin Merrill oli tietysti myös äärimmäisen älykäs.

Hintikan kertomus täyttyy superlatiiveista ja ylistävistä sanoista. Se on muodoltaan repaleinen, intohimoinen purkaus, jossa Hintikka tekee vaimoaan jälleen olevaksi. Hän kirjoittaa ne sanat, jotka haluaa muistaa ja jotka haluaa muiden tietävän. Teos onkin varmasti tärkeämpi Jaakolle itselleen kuin meille lukijoille.

Kirja rakentuu kahdesta osasta. Ensin on Jaakko Hintikan kirjoittama pienoiselämänkerta, joka kertoo sadassa sivussa Merrillin erinäisistä saavutuksista ja suhteista muihin miehiin.Itse asiassa kirja paljastaa paljon hänen vaimonsa yksityiselämästä, mutta vähän pariskunnan elämästä yhdessä. Mysteeriksi jää myös vaimon kuolinsyy.

Puutetta kuitenkin tilkitsee kirjan loppupuolisko, joka sisältää Merrillin kirjoittamia kirjeitä sekä litterointeja nauhoista, joita hän äänitti ja lähetti puolisolleen. Kirjeet antavat kuvan naisesta, jonka teksteistä kaikuu rakastuneen neuroottisuus, epävarmuus ja lohduttomuus, kun rakkauden kohde on jossain mahdottoman kaukana.

Koska Jaakko Hintikka on kenties tunnetuin elossa oleva suomalaisfilosofi, sisältää teos myös jonkin verran viittauksia esimerkiksi Sartreen, joka oli Merrillin suosikkiajattelija. Parisuhde älyllistetään me-subjektiksi, jossa yhteiset eksistentiaaliprojektit ylittävät yksilölliset halut. Näistä korkealento-osuuksista huolimatta teksti on helposti ymmärrettävää ja kenties turhankin yksinkertaista.

Teos ei kuitenkaan ole romanttisen rakkauden systemaattinen analyysi, kuten vaikkapa Roland Barthesin Rakastuneen kielellä tai Erich Frommin Rakkauden vaikea taito, vaikka filosofiaan välillä viitataankin. Se ei pyri määrittämään rakkautta sinällään, vaan keskittyy kuvailemaan Merrillin olemusta ja tämän syviä tuntoja Jaakkoa kohtaan.

Lopulta Merrillkin oli vain ihminen. Hän oli pohjimmiltaan epävarma ja herkkä nainen, jossa oli säröjä kuten meissä kaikissa. Hänen heikkoutensa ja maanisuutensa ilmenee kirjeissä, jotka on päivätty hyvin lähelle toisiaan. Henkilökohtaisiksi tarkoitettujen rakkaudentunnustusten lukeminen tuntuu hieman perverssiltä, kuin tirkistelyltä, mitä se oikeastaan onkin.

Hintikka nostaa heidän rakkautensa suurten kertomusten joukkoon. Hän kertoo toisen ihmisen tarinan kautta siitä, mikä hänen omassa elämässään on ollut tärkeintä. Hän kertoo rakkaudesta, joka on jättänyt varjoonsa lähes kaiken ja joka on tehnyt elämästä merkityksellistä. Tämän ei pitäisi jäädä epäselväksi edes Hintikan nykyiselle vaimolle, jota kirja ei mainitse sanallakaan.

Teksti: Aleksi Malinen