Valitse valitseminen

Päätösten tekeminen ahdistaa. Enkä viittaa mihinkään elämää suurempiin päätöksiin, vaan hermojen kiristystä aiheuttavat ihan sellaiset pienetkin päätökset, kuten uusien kenkien ostaminen.  Tietoa on tarjolla aivan kaikesta ja se pitäisi hyödyntää asioiden laatua, eettisyyttä pohtiessa ja hyväksyntää hakiessa.

Ahdistus määrittelee nykyihmistä. On-line maailman ilmiöt ovat ohikiitäviä, eikä niihin kannata edes yrittää tarttua. Vähemmästäkin lannistuu.

Oman mielipiteeseen ankkuroituminen tuo turvaa postmodernissa valintaelämässä, jossa itsensä määrittely tapahtuu henkilökohtaisten valintojen kautta. Koulutukseen, politiikkaan, parisuhteisiin, harrastuksiin ja ennen kaikkea kuluttamiseen liittyvät valinnat ovat kaikki kaikessa, olivat ne lopulta kuinka merkityksettömiä tahansa.

Empimistä tai ajatuksien vapaata ajelehtimista karsastetaan. Äärimmäisyydet ovat muotia. Kirkosta erotaan, mutta samalla elämään etsitään jotain uutta hengellistä sisältöä. Sitä etsitään perinteisistä turruttajista alkoholista ja huumeista, mutta yhä enemmän myös ruokavaliosta, treenaamisesta ja mietiskelystä. Tässäkin lehdessä käsitellään näitä kaikkia tavalla tai toisella.

Omalla kohdallani parhaimpia välineitä vaanivan ahdistuksen lynkkaamiseen ovat olleet tyhmänrohkea ennakkoluulottomuus ja lapsenomainen kiinnostus asiaan kuin asiaan. Mutta eihän nykyään ole aikaa kiinnostua kaikesta tai ottaa selvää ovatko ne kengät tai älypuhelimet lasten veren tahrimia.

Kyllä muuten on. Kun jaksaa penkoa edes pieniä nurkkauksia maailmasta, yllättäen penkomisen tarve vähenee monen asian kohdalla. Enkä nyt tarkoita, että päätoimittajanne olisi jokin pyhimys, mutta se ainakin yrittää jotain.

Elämme mielenkiintoisia aikoja ystävät hyvät. Meillä on loputon määrä välineitä, jotka edistävät kiinnostumista. Internet, älypuhelimet, sanomalehdet, yleisöluennot, kirjastot ja Tinder! Niitä kannattaa käyttää, vai mitä?

Klikatkaa seuraa-nappia, kun törmäätte outoon Facebook-sivuun, vaihtakaa kotisivu satunnaiseksi Wikipedia-artikkeliksi, lukekaa tylsiä kirjoja, selailkaa lehtiä ala- ja ylähyllyltä, katsokaa leffoja, joista ette ole koskaan kuullutkaan ja kääntäkää televisio välillä FST:lle tai jollekin muulle hämärälle kanavalle.

Ääh. Ei jaksa, ei ehdi, salkkarit, kauppareissu ja pitäisi valmistuakin. Valmistua ehtii vanhanakin ja löhöillä voi lepokodissa pentele.

Keskustelu, kiistely ja väittely ovat upeita juttuja. Parhaimmillaan ne auttavat löytämään kompromisseja ja lähentämään näkökantoja. Keskitie voi toki olla joskus se huonoin vaihtoehto, mutta ehdottomuutta tulisi silti viljellä varoen. Se häiritsee monesti sillan rakentamista mielten välille.

Uuteen törmääminen ja vanhan pöyhiminen pitävät mielen valmiina ottamaan irti enimmän kaikesta. Elämän sisältö löytyy kai siinä jossain matkalla, eikä välttämättä tarvitse onnistua täydellisesti kaikessa.

Näillä näkymin urani Pointissa on lopuillaan. Ehkä itse olen etsinyt mindfulnessia, tasapainoa, zeniä tai mitä vain kehonkepeyttä ja mielentäyteyttä juuri näitä raapustuksia kirjoittamalla.

Kirjoittaminen auttaa jäsentämään hajanaisia ajatuksiani ja helpottaa maailman hahmottamista. Tekstin julkaisun jälkeen olen myös joutunut asettumaan jonkin kannan taakse, mikä ei ole aina ollut luonnollista minulle. Mutta se ei tarkoita, etten voisi tarkentaa näkemyksiäni oppiessani asiasta jotain uutta.

Määrittämättömän suuri määrä erilaisia asioita voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Tämä on looginen totuus ja retorinen tautologia.

Mutta entä jos huomenna koittaakin päivä, jolloin tapahtuminen lakkaa?

Kaiken olevan lopusta on laadittu lukuisia teorioita ja näkemyksiä. Yhdessä niistä maailmankaikkeus jatkaa laajentumistaan, kunnes planeetat, tähdet ja muut kappaleet ovat niin kaukana toisistaan, että ne pysähtyvät. Kaikkeuden lämpötila putoaa pyörimisliikkeen loputtua absoluuttiseen nollapisteeseen, ja jäätyneet planeetat jähmettyvät sijoilleen.

Erään näkemyksen mukaan samainen alati kiihtyvä leviäminen etenee lopulta niin rivakasti, että atomit irtoavat molekyyleistä, elektronit, protonit ja neutronit atomeista. Kvarkit ja muut pienimmät osaset kirpoavat edellä mainituista palasista ja sinkoituvat ties minne. Käytännössä siis kaikki, mitä maailmankaikkeudessa on, repeää, halkeaa ja murenee.

Kolmannen näkemyksen mukaan loppu ei koidu paisumalla. Jossain vaiheessa liikkeen suunta muuttuu, kappaleet vetäytyvät kohti toisiaan ja maailma räjähtää.

Monia kosmisia teorioita yhdistää se, että jossain vaiheessa kaikki päättyy – ainakin hetkeksi. Voi myös olla, että tämän maailman kuoltua syntyy uusi maailma. Vieläpä sellainen, joka on tismalleen sama kuin tämä nykyinen.

Ajatus kaiken loppumisesta on inhimillinen. Kaikki maallinen kun on katoavaa ja hetkellistä. Vuodet vierivät, ja vanhan kotipihan puut kaadetaan.

Maailma ei kysy lupaa, ei odota. Se vyöryy eteenpäin ja eteenpäin ja eteenpäin kunnes ehkä jäähtyy tai hajoaa tai räjähtää. Lentokoneet putoavat meriin, pörssikurssit romahtavat. Kasvat lapsesta aikuiseksi ja vanhukseksi ja luusi jauhetaan myllyssä.

Matkan varrelle mahtuu kuitenkin monia päätöksiä. Koska aika on rajallinen, kaikkea ei ole mahdollista toteuttaa. On tehtävä valintoja.

Valitseminen on usein vaikeaa, mutta liika empiminen ja pohdinta ovat pelkoa tulevasta. Pelko tulevasta on usein epävarmuutta ja turvattomuuden tunnetta. Turvattomuus taas on oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista, tuuliajoa, maailmalle antautumista.

Kun miettii kosmisia voimia, jotka pitävät planeetat, tähdet ja galaksit liikkeessä, meidän valinnoillamme ei ole suuremmin väliä. Mitä yhdestä pienestä särkyneestä sydämestä, jos kaikki saattaa imeytyä supermassiiviseen mustaan aukkoon ja kadota iäisyyteen. Olemme vain salamatkustajia endotermisen planeetan pinnalla, verta imeviä syöpäläisiä, joiden hampaat on upotettu yhtä syvälle kuin mistä öljyä on taloudellisesti kannattavaa pumpata.

Mutta juuri sen takia päätöksillä on niin suunnattomasti merkitystä. Me määrittelemme tekojemme arvon itse. Määritämme olemisen merkityksen.

Vanhoihin ympyröihin on helppo sulkeutua. Yhdyntä suoritetaan vuorotellen kolmessa tutussa asennossa, jotka kuvastavat yhtä paljon kekseliäisyyttä kuin intohimoakin. Tuntemattomilla etiketeillä päällystetyt pullot jätetään surutta maitokaupan hyllylle pölyttymään.

Kyllä mahtaa harmittaa, jos huomenna maailma murentuu, ja viimeisimmän lähetyssaarnamisen jälkeen joit punaista Koffia. Ota nyt edes Mufloni ja paina takaa päin.

Tai valitse tällä kertaa jotain aivan muuta.