Eduskunta

Eduskunta_200Tapio Raunio ja Matti Wiberg (toim.): Eduskunta – Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla. Gaudeamus 2014.

Suomen valtion hallinto perustuu edustukselliseen kansanvaltaan. Voiko äänestysinnon heikentyessä ja kansalaisten politiikantuntemuksen rappeutuessa enää kuitenkaan puhua täysimittaisesta demokraattisesta järjestelmästä? Puolueiden ja hallituksen rooli on vahvistunut, mutta missä vallan ydin todellisesti on?

Eduskunta – Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla valottaa ansiokkaasti eduskunnan toimintaa ja avaa parlamenttivallassa viime vuosikymmeninä tapahtuneita kehityskaaria.

Professorit Matti Wiberg Turun yliopistosta ja Tapio Raunio Tampereen yliopistosta ovat toimittaneet eduskuntaa syväluotaavan teoksen, jonka kirjoittajina on suomalaisen politiikantutkimuksen kärkinimiä. Wiberg ja Raunio ovat kokeneita parlamenttitutkijoita, ja Wiberg johtaa 250 eurooppalaisen parlamenttitutkijoiden pysyvää komiteaa.

Asiakokonaisuuksien taustoitus perustuu kylmiin tilastofaktoihin, joista kirjoittajat tekevät johtopäätöksiä muun muassa käytännön parlamentarismin tilasta, vaalirahoituksesta ja kansanedustajista itsestään. Tutkimuksiin nojaava teos onkin virkistävä järkäle lehdet täyttävän tunnepitoisen poliittisen analyysin rinnalla.

Kirja on tarpeellinen tietopaketti niille kaikille, jotka haluavat saada otteen suomalaisesta politiikasta ja parlamentaarisesta vallankäytöstä.

Teksti: Esa Keskinen

Kuva: Gaudeamus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: