Lappuliisat

Porilainen pysäköinninvalvonta on muodostunut jo lähes käsitteeksi, ainakin paikallisten keskuudessa.

Sakko rapsahtaa muutaman minuutin ajanylityksestä, ja sellaista aluetta ei Porissa ole, missä parkkipirkot eivät päivystäisi. Pysäköinninvalvonta on tärkeää, mutta se saa ihmiset myös ärsyyntymään. Tuulilasiin kiinnitetty sakko voi saada rauhallisemmankin kuskin menettämään malttinsa.

Sakon kirjoittajan manaaminen ei kuitenkaan auta, sillä siinä vaiheessa tarkastajat ovat yleensä jo kaukana.

Antinkatu kuudessa sijaitsee Porin pysäköinninvalvonnan toimisto. Toimiston taukohuoneessa on iloinen tunnelma. Pysäköinnintarkastajat ovat olleet tauolla ja ovat lähdössä takaisin töiden pariin. Kaksi tarkastajaa on lupautunut haastateltavaksi. Marja Ikävalko ja Päivi Viitala ovat molemmat työskennelleet Porissa pysäköinnintarkastajina jo useita vuosia.

Naiset kehuvat työtään. ”Yksikään päivä ei ole samanlainen”, he kertovat. Sakkojen kirjoittamisen ohessa pääsee myös juttelemaan kaupunkilaisten kanssa ja saa liikuntaa. Etenkin kesä on naisten mielestä mukavaa aikaa.

Vielä muutama vuosi sitten sakot kirjoitettiin käsin, nykyään tarkastajien apuna ovat koneet. Sakon antaminen käy siis nopeasti, eikä pysäköintivirheen tekijä yleensä kohtaa sakon antajaa. Joskus pysäköinnintarkastajat myöntävät kuulevansa ärräpäitä, mutta sakon saaja ja tarkastaja kohtaavat vain harvoin.

Haukkujen lisäksi Ikävalko ja Viitala kertovat saavansa myös kehuja. Lisäksi naiset pääsevät lähes päivittäin auttamaan ihmisiä pysäköintitilanteissa. Parhaassa tapauksessa sakolta välttyy, kun tarkastajat huomauttavat virheestä jo parkkipaikalla.

Porin pysäköinninvalvonnan kahdeksan työntekijää eivät kuitenkaan voi olla aina ohjeistamassa kaikkia etukäteen. Paras tapa välttää sakko, on tarkistaa parkkialueen liikennemerkit.

Provisioita ja muita uskomuksia

Vaikka naiset kehuvat työtään, en malta olla kysymättä työn varjopuolista.
Kyllä, toisinaan kuulee ihmisten huutelevan hävyttömyyksiä. Ei, se ei haittaa.

”Vuosien varrella sitä on oppinut sulkemaan korvansa tietyiltä kommenteilta”, Ikävalko ja Viitala vakuuttavat.

Mutta entäpä ne kaupunkilegendat, joita lappuliisoista Porissa liikkuu? Niin porilaiset kuin ulkopaikkakuntalaisetkin kuulevat usein ihmeteltävän porilaisen pysäköinninvalvonnan tehokkuutta Onko tehokkuuden taustalla provisiopalkka?

Ei ole. Pysäköinnintarkastajat saavat kuukausipalkkaa.

”Vaikka ei pieni ekstra pahitteeksi olisi”, Viitala naurahtaa.

Pysäköinnin tarkastaminen on työ, siinä missä muutkin. Työn tarkoitus on mahdollistaa kaikille tasapuolinen pysäköinti ja sakkojen kirjoittaminen kuuluu siihen.

Entäpä järjestelmällisyyden salaisuus? Porin pysäköinninvalvonnassa työskentelee yhteensä kymmenen ihmistä, kaksi toimistolla ja loput kentällä.

Työntekijät kiertävät maanantaista lauantaihin pysäköintialueita. Pori on jaettu neljään alueeseen, jonka sisällä tarkastajat saavat liikkua vapaasti. Mitään tiettyjä ”spotteja” Porissa ei ole, vaan rikkeitä tehdään tasaisesti ympäri kaupunkia. Yleisimpiä virheitä ovat parkkikiekon unohtaminen ja parkkimaksun maksamatta jättäminen.

Aktiivisen pysäköinninvalvonnan lisäksi Pori on tunnettu runsaasta mopoautokannastaan. Autokortittomuus ei kuitenkaan tee nuorista mopoautoilijoista huonoja pysäköijiä.

Ikävalko ja Viitala kertovat, että mopoautoilijat eivät tee rikkeitä sen enempää kuin autoilijatkaan. Rikkeet eivät kohdistu tiettyihin ryhmiin, vaan pysäköintivirheitä tekevät niin naiset kuin miehet, nuoret ja vanhat. Viitala ja Ikävalko kehottavatkin autoilijoita tarkkaavaisuuteen.

”Pysäköintialueilla on kyllä selkeät ohjeet, ja jos niitä noudattaa, ei voi mennä vikaan”, naiset vakuuttavat.

Merkit saattavat kuitenkin joskus vaihtua, eli myös tutulla parkkialueella kannattaa olla tarkkana. Naisten on palattava töihin. Vaikka työ vaikuttaa ulkopuolisen silmin yksitoikkoiselta ja hieman ikävältä, naiset lähtevät kaupungille hymyssä suin.

”Tämä on asiakaspalvelutyötä. Teemme tätä kaupunkilaisten omaksi parhaaksi”, Viitala ja Ikävalko sanovat ja lähtevät kiertämään aurinkoista Poria.

Teksti ja kuvat: Tytti Wallenius