Frank on noussut keskusteluihin ja näkyviin yhä useammin viimeisen kahden vuoden aikana. Opiskelijaetuja tarjoava Frank on näkynyt niin tapahtumissa, opiskelijaeduissa kuin opiskelijakortteissakin. Pointti selvitti mistä Frankissa on kysymys ja mikä on sen vaikutus Porissa.
Frankin nettisivujen mukaan Frank on palvelu, joka pyrkii keräämään kaikki opiskelijaedut yhteen paikkaan maanlaajuisesti. Frank myös tuottaa opiskelijakortteja yhteistyössä Elisan kanssa. Frankin piiriin kuuluvat sekä toisen että kolmannen asteen opiskelijat. Mukana olevia opiskelijajärjestöjä ovat useimmat ylioppilaskunnat, ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat, Suomen lukiolaisten liitto sekä Suomen ammattiin opiskelevien liitto. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta sekä Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnat eivät ole kuitenkaan mukana Frankissa.
Frankin omistavat Suomen opiskelijaliitot SYL, SAMOK, SLL ja SAKKI sekä opiskelijoiden matkatoimisto Kilroy. Ideana on että opiskelijaomistuksen myötä palvelun tulot ohjautuvat takaisin opiskelijoille.
Saikku ja Frank yhteistyöhön
Porissa on tällä hetkellä voimassa valtakunnallisten Frank-etujen lisäksi muutamia paikallisia yrityksiä, jotka tarjoavat Frank-etuja. Nämä edut Frank on järjestänyt itse rantauduttuaan Poriin viime keväänä. Etuja tullee kuitenkin lisää ensivuodesta lähtien kun Opiskelijatalo Saikku ja Frank aloittavat yhteistyön vuodenvaihteessa.
Saikun hallituksen puheenjohtaja Iina Hellström pitää tulevaa yhteistyötä lupaavana.
”Yhteistyö alkaa alkuvuodesta, tällä hetkellä työstetään vielä sopimuksia. Se miten toimitaan selvenee tarkemmin kun sopimukset ovat valmiit. Opiskelijataloyhdistys saa sopimuksista tietyn prosenttiosuuden, joka käytetään opiskelijoiden hyväksi samalla kun Frank saa sivuilleen opiskelijaetuja. Hankitut opiskelijaedut ovat toisen ja kolmannen asteen opiskelijoiden käytettävissä ympäri maan.”
Saikun ja Frankin yhteistyö vahvistanee Frankin asemaa ja näkyvyyttä Porissa. Toistaiseksi Porissa Satakunnan Kansan ylläpitämä Siivu on yhä Frankia näkyvämpi. Frankin ja Siivun toisistaan erottaminen voikin vielä olla suurelle yleisölle haastavaa. Etujärjestelmien toimintamalli on kuitenkin erilainen: Kun Frank toimii suurimmaksi osaksi opiskelijavetoisesti, Siivussa vetovastuu on paikallislehdellä. Pitkällä tähtäimellä Frankin valtakunnallinen etujärjestelmä kuitenkin korvannee suureksi osaksi Siivun.
Teksti: Annina Hietaranta
Vastaa