Yhteistyötä, mutta ei hätiköiden

Olander kolumniin

Yhteistyö on tällä hetkellä koulutuspoliittisessa keskustelussa kuuma sana. Suomalainen korkeakoulujärjestelmä on lähestulkoon ainutlaatuinen, mutta ei varsinaisesti sanan positiivisessa merkityksessä. Harvassa maassa on onnistuttu rakentamaan työmarkkinoiden näkökannalta yhtä monimutkaista järjestelmää, jossa yliopistot ja ammattikorkeakoulut toimivat rinnakkain. Ammattikorkeakoulututkinto rinnastetaan ulkomailla alemmaksi korkeakoulututkinnoksi, mutta Suomessa se on täysin erillinen tutkintonsa.

Ei siis olekaan mikään suuri ihme, että yhteistyötä peräänkuulutetaan. Tampereella käynnistetyn T3-hankkeen visiona on luoda uusi monialainen, kansainvälisen tason korkeakoulu. Sitä ovat mukana rakentamassa Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto. Hanke on herättänyt paljon keskustelua, ja harva varmaan vastustaa monimutkaisten hallintorakenteiden purkamista ja opiskelumahdollisuuksien laajentamista. Näin valtava uudistus vaatii myös valtavan määrän taustatyötä, joten nähtäväksi jää millä tasolla yhteistyö tulee toteutumaan. Tampereella on joka tapauksessa hyvä meininki päällä, ja nyt ollaan jo huomattavasti pidemmällä kuin ”tarttis jotain tehdä”-kahvipöytäkeskustelujen tasolla.

Koulutusten vaatimustason yhteensovittaminen on suuri haaste. On suunniteltu esimerkiksi insinööritutkintojen yhtenäistämistä, jossa kaikki käyvät ensin insinööritutkinnon ja parhaat sekä motivoituneimmat jatkavat diplomi-insinööreiksi. Kysymys kuuluukin: kumpi pää joustaa insinöörivaiheessa? Tällä hetkellä insinöörikoulutukseen pääsee opiskelemaan kohtuullisilla matemaattisten aineiden perustaidoilla, kun taas DI-pääsykoe ottaa heti luulot pois huonosti valmistautuneilta. Kenenkään etu ei ole kultaisen keskitien koulutus, joka tarjoaa parhaille haastetta vasta ylemmässä vaiheessa ja kuitenkin samanaikaisesti osalle harmaita hiuksia ja pidentyneitä opiskeluaikoja, kun kurssit eivät menekään läpi.

Toinen kuuma sana on joustavuus. Samalla kun joustavuuden tärkeyttä painotetaan, mennään kuitenkin yhä enemmän vaativaan suuntaan koulutusvalinnoissa. Tästä keväästä lähtien ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hakujärjestelmät yhdistyvät. Tämä selkeyttää rakenteita, mutta myös samalla vähentää valinnanvaraa, kun hakukohteita voikin enää yhteensä olla vain kuusi kappaletta. Huomattavasti suurempi ongelma monen kannalta on kuitenkin tulossa olevat kiintiöt tällä hetkellä opiskelupaikan omaaville. On toki ymmärrettävää, ettei tilanne ole kestävä, jos neljästäkymmenestä biokemialla aloittavasta kahdesta valmistuu maistereita ja loput vaihtavat lääkikseen vuoden tai parin ”valmennuskurssin” jälkeen.

Ratkaisu tähän ei ole kuitenkaan tehdä väärän alan valinneiden elämästä mahdollisimman hankalaa. Loppujen lopuksi aika harva vielä lukion jälkeen tietää, mitä ihan oikeasti haluaa opiskella. En itsekään edes harkinnut hakevani kauppakorkeaan heti lukion jälkeen, mutta parin vuoden jälkeen täällä ollaan ja se tuntuu täysin oikealta päätökseltä. Suurilla kiintiöillä saatetaan saada enemmän maisteripapereita ulos, mutta koulutukseen ei enää valita parhaita hakijoita. On eri asia valitaanko 100 parasta, vai 20 parasta kaikista ja 80 parasta niistä onnekkaista, jotka eivät ole vielä opiskelupaikkaa vastaanottaneet.

Voin kuvitella, kuinka motivoitunut opiskelija on suorittamaan tutkintonsa loppuun, jos on lukion jälkeen päätynyt suoraan 19 vuoden elämänkokemuksella opiskelemaan kauppatieteitä tai vaikka kansanrunoutta, mutta vuoden jälkeen on valmis työntämään sen tilinpäätöksen tai nelipolvitrokeen jonnekin minne aurinko ei paista. Alanvaihto on kuitenkin todella vaikeaa jossain marginaalikiintiössä pääsykokeen kautta. Mitäs lähdit opiskelemaan, olisit jäänyt sohvalle katsomaan sitä Netflixiä vielä vuodeksi kunnes uravalinta on varmasti selvillä.

Elämme koulutuspoliittisesti mielenkiintoisia aikoja. Nykyrakenteita on alettu kyseenalaistamaan ja hyväksymään, että ehkei Suomi olekaan se ainoa koulutuksen luvattu maa, ja jopa me voisimme kehittyä, oppia ja uudistua. Uudistuksia ei runnota läpi yhdessä yössä, mikä on äärimmäisen hyvä asia. Laadukas koulutus on Suomen tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, joten uudistus- ja yhteistyöpäissään hätiköityjen ratkaisujen tekeminen voisi kääntyä täysin tarkoitustaan vastaan.

Aleksi Olander

Kirjoittaja on Porin Kyltereiden koulutuspoliittinen vastaava

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s