Humaani faarao

FAARAO

Teksti: Tuomas Hauhia

Kuvat: Esa Keskinen

Sen sijaan, että keväisenä perjantaipäivänä epätoivoisesti muun kansan lailla yrittäisimme rimpuilla kesäkuntoon, löydämme itsemme treenaamasta pakaralihaksia porilaisen seurusteluravintolan penkeiltä. Istumme mukavasti siinä ainoassa oikeassa Porin kuppilassa, josta saa hanasta Guinnessia opiskelun kuivattamille ikenille.

Nyt ei kuitenkaan vain ryypätä ylhäisintä tummaa. Kapakan reunapöydässä istuu faarao. Nimittäin muusikko ja esiintyvä artisti Faarao Pirttikangas. Tarkoituksena on korvat höröllä ja muistilehtiöt esillä selvittää savolaisen hahmon kierouden määrää.

Mennään suoraan asiaan. Onko Pirttikangas oikea faarao?

“Savolainen feikkifaarao”, hän hörähtää.

Kiero kuin korkkiruuvi siis.

Monien musiikillisten liemien mies Faaraon takana, Pekka Pirttikangas, on valmistautumassa illan Validi Sekmentti -yhteiskeikkaan Talmud Beachin kanssa. Faarao kiertää omana itsenään ja osana erinäisiä kokoonpanoja psykedelian, roots-meiningin ja lonkeromaisen folk-fuusion saattelemana. Talmud Beach soittaa rehtiä bluesrockia, minkä luulisikin sopivan Pirttikankaan pirtaan.

“Talmudin kanssa on tosi letkeää soittaa. Näillä yhteiskeikoilla soitetaan toistemme biisejä vuorotellen.”, Faarao kertoo.

Faaraon tuotanto on herättänyt huomiota paitsi soolona, erityisesti myös Cosmo Jones Beat Machinen, Kakspäisen Nartun ja Kuhmalahden Nubialaisten kera. Toinen runonlaulaja, Pekko Käppi on ollut mukana Kakspäisen Nartun lisäksi myös duo-keikoilla. Pikkulinnut ovat laulaneet Pointin toimitukselle, että ylipapin plektrat saattavat katkeilla jatkossa myös kansainvälisilläkin vesillä.

JUURIMUSAA JA FAARAOASUJA

Leppoisalta vaikuttavan Pirttikankaan kanssa huomio kiinnittyy artistin ulkoiseen olemukseen. Saman näyttävyyden on todennut aikoinaan Pori-natiivi ja musiikkiguru Pekka Dassum.

“Dassumin Pekka antoi mulle tän lempinimen Faarao.”

Saamme kuulla, että kyseinen nimeäminen on liittynyt kesäisiin jamittelusessioihin, joissa Pirttikangas on tunnelmoinut olkihattu päässä. Myös jokin hame on ollut jostain syystä hänen yllään.

Edessämme on elämäniloinen, elämää nähnyt miesversio Jonne Aaronista. Kulkurimaisen faaraon tumman vihertävä puku on suoraan 70-lukulaisesta Scorsesen rikoselokuvasta. Uljaan kuohkea karvahattu assosioituu kauko-slaavilaisten heimopäälliköiden hevoskilpailun jälkeiseen miekkataisteluun.

“Täytyy pistää tää hattu päähän, niin näyttää uskottavalta kuvissa.”, Faarao huomaa.

FAARAO IRKUSSA

Jaffaa ja oluttuoppia käsissään puntaroiva Faarao muistelee hikoillen erästä nollaunilla vedettyä radiohaastattelua, jossa kysymykset olivat niin pitkiä, että itse ylipappikin ehti unohtaa vastatessaan mitä oli kysytty.

“Haastattelija kehui Cosmo Jones Beat Machinen levyä. Vastauksessani oikeastaan sitten haukuin sen ihan pystyyn, vaikka oltiin sovittu, että nyt on hyvä paikka promota sitä.”, Faarao pyörittelee päätään.

Pointin toimituksen kanssa samainen kauhuskenaario on mahdoton. Kysymykset ovat esittäjiensä tavoin riittävän yksinkertaisia.

Pyydämme esimerkiksi Pirttikangasta avaamaan hiukan tuotantonsa ulottuvuuksia ja metodeja hyvien laulujen tekemiseen. Tai miksi sitä sanotaan juurimusaksi.

“Onhan tää just sellaista juurimusaa.”, hän jyrähtää.

Soolo-repertoaarinsa hän kuvaa ammentavan afro-amerikkalaisen vanhan roots-musiikin pohjalta, johon hän viljelee 60-luvun autotallirockin mausteita. Laulumailta on suodattunut mukaan myös ripaus kansanperinnettä ja tuoreempaa urbaanilegendaa. Kappaleissa seikkalevat muun muassa Räpylä Niiranen, Tohtori Jaffa ja itse Jeesus. Faaraonkin juurimusiikkia sävyttää tietty uskonnollisuus.

VAATIMATON KOKEILIJA

Pohjaa taiteelliselle ilmaisulle on luotu kahdeksanvuotiaasta termiitistä saakka, jolloin mies muistaa ensi kertaa hakanneensa pahvilaatikoita serkkujensa kanssa.

“Mä olin pienenä myös tosi innokas nauhoittamaan kaikkea ääntä. Paikkakunnan kanttori opetti mulle myös pianonsoittoa.”

Pianon myötä siirryttiin kitaraan ja lukiossa tulivat kuvioihin sitten monenlaiset eri kokoonpanot. Tekemisen meininki ja ilon paahde ei ole muuttunut sitten lapsuusvuosien C-kasettinauhuriviritelmien.

”Ennen ku osas soittaa mitään instrumenttia, niin se lähti sellasesta saundien diggailusta ja sellasesta metelöinnistä… hehee, paljo mikskään oo muuttunu!”, Faarao virnistää.

Testaamisen ja tiukan työstämisen tuloksena hän saavuttaa melodioita, jotka eivät juuri koskaan ole valmiina päässä.

“Ensin on tunnelma, sitten melodia ja lopulta teksti. En näe itseäni oikeastaan tekstittäjänä. Alkuun vierastin laulajan rooliakin.”

Maailman ensimmäinen vaatimaton faarao toteaa, ettei myöskään osannut innostua omista yksin vedetyistä keikoista. Sooloilussa on kuitenkin omat puolensa ja muutaman vuoden kokemuksella mies ei enää oudoksu niitä tai tunnistettavaa ääntään. Samassa Pirttikangas kaivaakin illan settilistan povitaskustaan Irkun pöydälle.

“Näitä lauluja on aivan liikaa. Helvetti muistankohan mä kaikki.”

Talmudin poikien kanssa yhdessä vedettävistä biiseistä muutamat opeteltiin edeltävänä päivänä.

“Eiköhän ne esitettäessä muistu mieleen. Lähimuisti kuitenkin sen verran vielä toimii”, Faarao toteaa.

Tässä vaiheessa tiedustellaan muistin perukoilta kusisinta Pori-kokemusta, jollaista ei Faaraon mieleen kuitenkaan juolahda. Ainakin kahdeksan sensei Jyrki Laihon organisoimaa klubi-keikkaa kaupungissa vetäneenä Pirttikangas kokee olevansa Satakunnan osalta varsin siunattu mies.

“Hyviä on pirusti ja ne kusiset varmaan on unohtanut.”

Hän ei suostu kertomaan mitä vuonna 2033 tapahtuu faaraon ennustusten tai kirousten mukaan. No kolme ennustusta tulevasta edes.

“Kolme ennustusta… Ei vittu mä mitään ennusta.”, Faarao manaa.

Ensi vuodesta Pirttikangas paljastaa kuitenkin sen, että useita julkaisuja tulee eri kokoonpanoilla.

“Oon nyt tehnyt 20 vuotta varmaankin näitä hommia ja nyt on sellainen hetki, että voi vähän niin kuin jo elättää itsensä.”

Jos lukija mielii lahjoa kustomoiduilla skeboilla varustetun faaraon keikalle, on se tänä kesänä jo lähes mahdotonta, sillä suvi on tiukasti buukattu. Kaiken lisäksi Kuhmalahden Nubialaisten kanssa väännetään palan painikkeeksi uutta lättyä Myllypuron Pyramidistudioiden uumenissa. Pyramidi? Studio? Alun feikkifaaraokommentin aiheuttama pettymys lievenee.

“Vaikka mä en oikea Faarao olekaan, niin kyllä multa pyramidi löytyy.”, Pirttikangas räkättää.

AINA MATKALLA

Illalla Talmud Beachin kanssa esiinnyttäessä välitön tekemisen ilo ja punk-asenne ovat avaintekijöinä. Biisit päättyvät lähes poikkeuksetta Faaraon riemukkaseen nauruun ja huudahduksiin. Yhteisversioissa on ripaus Easy Rider -elokuvaa ja Sons of Anarchyn soundtrackit yhdistävää pakanuutta. Pilkkilaulussa soi unelias rämeblues. Faaraon ääni liikkuu kurkkulaulusta kuulaaseen bluessointiin.

Monista elementeistä kasaan parsittu ja kategorisointia pakeneva sielukas musiikki vie kuulijan aitojen tarinoiden laivamatkalle, jolle on mahdotonta päätyä sieluttoman valtavirtajätteen saattelemana. Kyseinen lukuisten tarinoiden laiva lipuu pitkin Seasick Steven partaa suomalaisen havumetsän ympäröimänä. Tämä maailma avautuu eittämättä livenä kaikista parhaiten.

Faaraon live-sielunmaisema korreloi mystisesti Akseli Gallen-Kallelan Autuaitten saaren kanssa. Utuiseen tunnelmaan sisään päästessäsi pystyt aisteillasi havainnoimaan mistä on kyse, mutta jäät ihmettelemään miten nyansseja onkaan työstetty ja saatu aikaan jotakin sellaista mitä myös taiteeksi voidaan kutsua.

Keikan lähestyessä ja lasien tyhjentyessä pyydämme faaraolta ultimaattista totuutta ja loppukaneettia. Puolen minuutin hiljaisuuden päätteeksi nauhalle tallentuu savolaiskulkurikoulukunnan haiku.

”Kukaan ei ole faarao omalla maallaan. Mä tuun aina matkaamaan.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s