PERVOA PERINNETTÄ

Tupa ryskyi, parret paukkui. Suomen kansan rivot runot. WSOY 2015

Tupa ryskyi, parret paukkui -runoantologia nostaa esille suomalaisesta kansanrunoudesta sen suorasukaisen seksuaalisuuden. Kirjaa lehteillessä vuoroin tyrskähtelee kuudesluokkalaisen pojan innolla rumille ilmauksille, vuoroin taas hymähtää hyväksyvästi nokkelille alatyylin sutjautuksille. Paikoin suorasukaisuus saattaa nostattaa punan poskille. Merkittävää on lisääntymispuuhiin ja alapään asioihin liittyvän sanaston laajuus. On vaikuttavaa löytää niin monta herkkää vivahdetta tökerön arkipäiväisten vitun ja kyrvän rinnalle. Kyllä vanha kansa tietää.

On vaikuttavaa löytää niin monta herkkää vivahdetta tökerön arkipäiväisten vitun ja kyrvän rinnalle. Kyllä vanha kansa tietää.

Kirja on jäsennelty oivallisesti. Esipuhe avaa teoksen taustoja ja asettaa roisin runouden perspektiiviin, osaksi pitkää kansanperinteen jatkumoa. Itse runo-osiot on jaoteltu teemoittain. Teemakokonaisuudet selittävät syntymää, opastavat moraalisäännöissä, päästävät sukuelimet laukkaamaan omille teilleen ja ihan vain ylistävät lihallisia iloja. Lemmennostatusta ja loitsuja -osiossa manataan hyvää petionnea. Esimerkiksi viagran korvikkeena lienee toiminut loitsu, joka alkaa rivillä “Nouse noukka, kasva kulli”. Ja toki kansanperinteessäkin on ollut puhe siitä mistä puute, mikä käy ilmi Nussun puutteesta -osiossa. Osa runoista muistuttaa muuten härskejä sitsi-lauluja. Runojen päätteeksi ilmoitetaan aina keruupaikka, vuosi ja tallettaja, jos ne vain ovat tiedossa.

Runot osoittavat, että lemmenleiskunta, eroottisuus ja silkka naiminen ovat olleet aina luontainen osa paitsi elämää, myös suullista kulttuuria. Vanhan kansan roisit heitot on kuitenkin häivytetty virallisesta kansanrunoudesta. Rivot luritukset ja sananparret on onneksi säilötty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon, joiden pohjalta Petra Lampinen, Pinja Hahtola ja Eero Enqvist ovat teoksen koostaneet.

Ajan moraalisäännöt ja siveysajattelu eivät antaneet tilaa rivoille sananlaskuille kansanrunouden keräämisen kultakaudella 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vaikka useiden runojen kerääjäksi ilmoitetaan Elias Lönnrot, esimerkiksi Kalevalan eroottisuus on hyvin hillittyä ja rajoittuu muutamiin tarinoihin, kuten kertomukseen, jossa Kullervo maakaa siskonsa.

Eroottisesti latautuneet tai rivot perinnekertomukset ohitetaan usein myös koulujen Kalevala-opetuksessa, sillä seksuaalisuus on tunnetusti hankala aihe yläasteikäisten kanssa. Ehkäpä kuitenkin takapulpetin junkkaritkin saattaisivat höristää korviaan eri tavalla, jos opettaja laittaisi lukien pari riviä tästä runokirjasta.

Runokokoelma nähdään myös näyttämöllä. Kirjan tekijätiimi Lampinen, Hahtola ja Enqvist kiertävät Suomea tänä keväänä esittäen kirjan vallattomia runoja ja rallatuksia.

Tupa ryskyi, parret pakkui laajentaa käsitystä esivanhemmistamme. Kirja on maino muistutus siitä, että vanha kansa on ollut himokasta siinä missä gigaledinäytöiltä pornoa tykittelevä 2010-luvun ihminen.

****

Esa Keskinen