Pointin tämänhetkinen päätoimittaja Tytti Wallenius on ollut mukana Pointin toimituskunnassa jo viisi vuotta. Hän on kehittynyt päätoimittajauransa aikana paljon, mutta oman kehityksen ohella hän on pyrkinyt kehittämään myös itse lehteä. Nyt Tytti on lopettamassa pestiään Pointissa ja uuden päätoimittajan haku on käynnissä.
Tytti Wallenius kirjoitti ensimmäisen juttunsa Pointtiin vuonna 2013, ollessaan vielä fuksi. Teksti käsitteli opiskelijoiden heikkoa taloustilannetta. Näin jälkikäteen ajateltuna juttu tuntuu päätoimittajasta hassulta, ei aiheen, vaan itse tekstin vuoksi. Jutun piti olla hauska ja kepeä, mutta se oli lopulta kaikkea muuta.
Yksi mieleenpainuvimmista haastatteluista, jonka Tytti on tehnyt Pointtiin, julkaistiin vajaa pari vuotta sitten. Pallo nilkassa käsitteli haastateltavan valvontarangaistusta, jota hän suoritti kieltäytyessään sekä ase- että siviilipalveluksesta. Erikoisen tilanteesta teki se, että haastateltava oli korjannut sukupuolensa, ja tullut sen myötä asevelvolliseksi.
Tytti on kirjoittanut ja valokuvannut lehteen useita juttuja, joten kun edellinen päätoimittaja Esa Keskinen luopui pestistään, tuntui Tytistä luonnolliselta siirtyä eteenpäin omalla Pointti-urallaan. Vaikka Tytti myöntääkin kuulostavansa kliseiseltä, hänestä mahtavinta on ollut oppia uutta. Hän on käynyt Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman taittokurssin, mutta vasta lehteä tehdessään hän on oppinut mitä taittaminen todella vaatii.
Taittamisen lisäksi päätoimittajan tehtäviin kuuluu muun muassa oikolukemista, kirjoittamista, valokuvaamista ja verkkosivujen päivittämistä. Myös ihmissuhdetaidot kehittyvät ja parhaimmillaan päätoimittajan pesti on parasta mahdollista työkokemusta. Tytti on omasta mielestään kehittynyt erityisesti aikataulujen luomisessa.
Päätoimittajan uransa aikana Tytti on myös tutustunut uusiin ihmisiin ja nähnyt, kuinka moni pointtilainen kasvaa ja kehittyy kirjoittajana. Näkyvin muutos lehdessä Tytin päätoimittajauran aikana on ollut Pointin kansi. Hän halusi tehdä lehdestä ja erityisesti kannesta erilaisen, kuin se oli Keskisen aikana. Lisäksi Tytti on aktiivisesti pyrkinyt saamaan toimituskuntaan mukaan eri laitosten opiskelijoita.
Tytti toivoo, että tulevalla Pointin päätoimittajalla on rohkeutta tehdä lehdestä omannäköisensä ja kehittää niin ulkoasua kuin sisältöä aktiivisesti. Pointin päätoimittajana Tytti kannustaa kaikkia liittymään lehden toimintaan:
”Pointti on hieno mahdollisuus kehittää omia taitoja. Kynnys ryhtyä toimittajaksi tai valokuvaajaksi on matala, sillä kaikki pääsevät mukaan! Joskus oman tekstin julkaiseminen voi tuntua pelottavalta ajatukselta, mutta ei sitä pelätä kannata. Parhaimmillaan tekemiseen jää koukkuun ja sitä huomaa olevansa ylioppilaslehden päätoimittaja!”
Kiinnostaako Pointin päätoimittaminen sinua? Mikäli kyllä, lue likää täältä.
Teksti: Pinja Akkanen
Kuva: Aleksi Olander
Vastaa