Minkälaiseen elämään arvostettu, mutta apurahojen varassa roikkuva kirjailija on kahlittu? Miksi suomentaa vuodesta toiseen ranskalaisia klassikoita kouralliselle lukijoita ja kirjoittaa sellaisia teoksia, joiden saama kriitikkoarvostus ei koskaan tule muuttumaan rahaksi? Antti Nylénin Häviö purkaa omakohtaisesti sitä, mitä on olla kirjailija yhteiskunnassa, jossa raha on kaiken mitta. Monologin kehyskertomuksena on viime vuoden keväästä alkanut työskentelyjakso, jota tekstin rakenne löyhästi noudattaa.
Nylén on ehta älykkö, joka mainitaan aina suomalaisesta esseestä puhuttaessa. Suomentajana hän erikoistunut 1800-luvun ranskalaiseen kirjallisuuteen. Hän on kääntänyt esimerkiksi Baudelairea, Flaubertia ja François-René de Chateaubriandia. Hän on katolinen, feministi ja vegaani.
Nylénille oikeudenmukaisuus on melkoisen joustamaton asia. Nylén esitteli alkupään tuotannossaan kannattamansa vegaani anarko-dandyismin aatteen, jota noudattaen voi elää mahdollisimman moraalisesti kestävää elämää. Kirjailijan esikoisteos Vihan ja katkeruuden esseet (2007) on jonkinlainen kulttiklassikko. Nylén listaa suurimmaksi saavutuksekseen sen, että teoksen luettuaan ihmiset ovat kertoneet hänelle alkaneensa vegaaneiksi. Häviön teksti ei ole yhtä raakaa Vihan ja katkeruuden esseiden teksti (Nylén huomauttaa, ettei koe enää vetoa väkivaltaissävytteisiin teksteihinsä, mutta ei häpeäkään niitä), mutta Nylén asettaa itsensä ja kirjailijuutensa paljaana esille. Yllä mainittujen teemojen lisäksi Häviössä lukija saa siis kirjailijuuden kitkerän oppitunnin.
Häviö on Nylenin risti, suurin häviön ikoni. Krusifiksi, jota hän kantaa. Eräänlainen hahmotelma kirjailijan kohtalosta. Häviössä Nylén käy läpi teoksiaan ja niiden saamaa vastaanottoa. Hän uransa vaiheita ja ennen kaikkea niitä seurauksia, joita on siitä, että rakkaus kirjallisuutta kohtaan ei suostu hänessä kuolemaan. Sen takia hän on hävinnyt. Sen takia hänet on tuomittu taloudelliseen epävarmuuteen, joka repii välillä koko hänen perhettään.
Aleksi Salokannel on tehnyt kirjan kansitaiteen, josta tulee mielleyhtymä iskulausetta kantavaan lentolehtiseen tai teesejä kantavaan seinätauluun. Lisäksi pehmeäkantinen versio kirjasta (en tiedä, onko muita versioita) on pienen, mutta paksun seinäkalenterin mallinen. Sitä siis selataan ja luetaan niin sanotusti “pystysuunnassa”.
Teosta on kuvailtu muun muassa “vittumaiseksi monologiksi”, sillä rakenteeltaan se rullaa pitkän ja kettuilevan yksinpuhelun tapaan. Nylénin tyyli on eräänlaista sapenpäästöä.
Teoksen keskeisin kysymys on, voiko kirjailijuus tai taiteilijuus olla ammatti? Nylén tuskailee kirjoittamisen demonin kanssa. Hän kuvailee kuinka kirjoittaa kasvavan laskupinon varjossa ahdistuneena teoksia, jotka keräävät kiitosta, mutta eivät tuo leipää pöytään. Hän kuvailee olevansa jonkinlaista älymystököyhälistöä, jonka pitää muun yhteiskunnan mielestä anella apurahoja eikä saada kunnon korvausta työstään. Toisaalta Nylén tuo myös suoraan esiin etuoikeutetun asemansa kirjailijana, joka on saanut tekstinsä julki.
Häviö esittää myös perustavanlaatuisia kyseenalaistuksia itse työn käsitteestä. Nylénillä on taito näyttää modernin elon surkuhupainen turhanpäiväisyys. Mikä saa meidät raahautumaan metallista ja lasista rakennettuun tornitaloon päivästä toiseen lähettelemään sähköposteja ja puhumaan palavereissa tyhjillä käsitteillä tyhjistä asioista, kuten vaikkapa konserniviestinnästä tai brändilupauksen tuomasta lisäarvosta?
Hauska sivujuonne on Twitteriin tehty Häviö-botti (@haviobot), joka twiittaa pätkiä uusimmasta esseeteoksesta. Kyseessä tuskin on ainakaan Nylénin itsensä kehittämä markkinointikikka, jos se on markkinointikikka alkuunkaan. Yhtä kaikki, botti on edelleen viihdyttävää seurattavaa, koska se kierrättää Häviön parhaita paloja irrallisina heittoina seuraavaan tapaan:
- helmik.
Lama-Suomi maksoi levykokoelmani perustan, mikä tulevaa ajatellen oli kohtuullista ja oikein. - helmik.
“Huysmansin À reboursin suomennos Vastahankaan.” - helmik.
Pääsisit eroon tästäkin paskasta! - helmik.
Minulla on koston intressi. - helmik.
Mutta ne eivät riittäneet. - helmik.
Esseen valmistuttua mietin, mitä teen sillä. - maalisk.
En tiedä mitä talossa tehdään, mutta ehdottoman varmaa on, ettei siellä ole yhtään työtehtävää, josta suoriutuisin, koska olen hankkinut koulutuksen ja taidot, jotka työmarkkinoilla ovat yhtä kysyttyjä kuin kyky soittaa ”Enter Sandman” omilla persposkilla.
Viimeisimmällä työelämään viittaavalla siteerauksella on jopa viisi (5) tykkäystä.
Tässäkin kirjassa Nylénin lauseet ovat täysiä ja kiteisiä. Tympeä katkeruus on vaihtunut riuskaan katkeruuteen. Lopussa Nylen tykittelee kauniisti taiteen, ja siinä sivussa koko olevaisen, olemuksesta.
Yhdellä sivulla Nylén kertoo miten järjesteli itselleen aikaa kirjoittamistyölle päivähoidon ja lastenohjelmien avulla ja seuraavalla hän saattaa krisitoida purevasti Heikki Pursiaisen köykäisesti hahmoteltuja “liberaaleja” näkemyksiä. Oikeastaan Nylén sohii vähän joka suuntaan, pisteliäästi kuin kuolemastaan varma eläin. Juuri muille ilkeillessään Nylén onkin riemukkainta luettavaa. Kirjailijan omien teosten luetteleminen ja kehuminen taas voi tuntua pitkäveteiseltä, ellei ole Nylénin fani, tai sitten suunnittele kirjailijan uraa, jolloin teosten syntyprosessin selostaminen voi opettaa jotain itse ammatista, jos se edes on ammatti.
Häviö on myös syytekirjelmä kaikille luovaa työtä vähätteleville ja yhteiskunnan koville arvoille. Kirjaa lukiessa alkaakin tuntua pahalta, että kerjäsin teoksen ilmaisena arvostelukappaleena. No, olen sentään lainannut edelliset esseekirjat kirjastosta, joten ehkä Nylén saa Sanastolta muutaman pennin kuvailemiinsa pasta-aineksiin. Se on kuitenkin melko vähän. Kirjan liitteenä on Nylénin laatima, irtileikattava lasku palkasta, jota hän ei ole kirjailijan työstä koskaan saanut. Jos kirjailijuus tunnustettaisiin ammattina, Nylén pohtii, suomalainen yhteiskunta Suomi-Finland, olisi hänelle velkaa kahdeksantoista vuoden korkeakirjallisesta työstä korkoineen päivineen 1 080 000 euroa. Viestikenttään tunniste: Kiitos ja anteeksi.
Teksti: Esa Keskinen
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa