
Raumanmeren juhannuksella on mielenkiintoinen historia. Ensimmäistä kertaa legendaariset juhannusfestivaalit järjestettiin jo vuonna 1999. Järjestelyissä on tapahtunut vuosien varrella monia käänteitä, esimerkiksi tapahtuman siirtäminen Poriin vuonna 2008. Nykymuotoinen RMJ on järjestetty Otanlahdella vuodesta 2016 lähtien.
RMJ kestää kolme päivää juhannusviikon torstaista lauantaihin. Otanlahdessa sijaitsevalta festarialueelta löytyy urheilukentän lisäksi karavaanari- sekä telttailualueet.
Perjantaina keli oli kuin morsian. Suomalainen juhannuksenviettäjä on tottunut palelemaan, joten auringon lämpö sai ihmisten juhlamielen korkealle. Monet vaikuttivat nauttineen viilentäviä virvokkeita vähintään riittävästi jo päivällä ja menojalka näytti kevyeltä. Mutta mikä ettei, juhannuksesta kuuluu nauttia kerran vuodessa.
Kaikkien rakastamat festarikojut tarjosivat kuluttajille ruokaa, lävistyksiä, vaatteita ja kaikkea mahdollista festarikrääsää jo porttien ulkopuolella. Moni ostos voi tuntua hyvässä maistissa oikein järkevältä, mutta seuraavana päivänä katevarauksia katsellessa ei välttämättä niinkään. Onnistuin kuitenkin välttämään kiusaukset ja suunnistin porttien taakse katsomaan tapahtuman tarjontaa.
Etukäteen esiintyjälistaa selaillessani en voinut olla huomaamatta, että suuret ulkomaiset artistit puuttuivat tänä vuonna Tungevaag & Raabania lukuunottamatta kokonaan. Tämä oli hienoinen pettymys, kun viime vuosina esiintymässä ovat ollut muun muassa Jason Deluro, Pendulum ja David Guetta. Kotimaisten artistien tarjonta oli kattava, mutta joku tunnettu ulkomainen artisti olisi houkutellut varmasti enemmän kävijöitä.

Tunnelma festarialueella oli tuttu viime vuotisesta. Päälavan lisäksi alueella oli kaksi esiintymislavaa: rantahiekalla hyvällä sykkeellä konemusiikkia soittanut Mecano beach ja telttalava Loop stage. Erityisesti Mecano beachilla DJ:t onnistuivat liikuttamaan ihmisiä rantahiekalla koko viikonlopun. Kovin moni ei kuitenkaan tohtinut mennä veteen kastautumaan – liekö syy ollut viinan puutteessa?
Perjantailta odotin ehkä eniten takavuosien elektronisen tanssimusiikin jyrää Bomfunk MC`siä, eikä se pettänyt. Heidän keikka päälavalla oli maaginen ja upposi yleisöön. Lavashow sai täydet pisteet eikä esiintyminen jättänyt ketään kylmäksi. Suomalaisen musiikin kärkeen kovalla työllä nousseen JVG:n keikka oli toinen perjantain kohokohdista.
VIP-puolelle oli saatu raahattua vetonauloiksi kaikki Temptation Islandin tähdet. Monilla näytti olevan hauskaa heidän kanssaan lähinnä selfieitä napsiessa.

Festarikansa alkoi valua pääesiintyjien jälkeen jatkoille, ja siinä vaiheessa oli hyvä hetki käydä tutustumassa tapahtuman ruokatarjontaan. Ja sitä muuten riitti. Oli vegeruokaa eri muodoissa, kahvi- ja vohvelikojuja, hot dogia, nyhtöpossua, burgeria – ja suunnilleen kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Enää festarisafkaksi ei selvästi riitä pelkkä pyttipannu majoneesisotkun kanssa. Päädyin testamaan burgeria, joka maistui lähestulkoon ravintolatasoiselta.
Festarialueella oli paikalla myös huvipuistolaitteita, joita piti tietysti testata. Ihan Linnanmäen tasoisia viboja ei rakettilaukaisinkaan pystynyt tuottamaan, mutta kieputusta oli kuitenkin koko rahan edestä tarjolla.

Kaiken kaikkiaan festariviikonloppu oli onnistunut, vaikka kävijämäärä ei yltänyt aiempien vuosien määrään. Kelit suosivat eikä pahempia ylilyöntejä näyttänyt olevan. RMJ on hyvä vaihtoehto juhannuksen viettoon erityisesti kaveriporukalle. Kävijöitä oli eri puolilta maata, joten RMJ ei ole pelkkä satakuntalaisten kokoontumisajo. Campingalueella käytiin hyvät jälkilöylyt porttien suljettua, ja sieltä matka jatkui sujuvasti takaisin kohti mökkiä aamun sarastaessa…
Teksti ja kuvat: Ville-Veikko Päivömaa
Vastaa