En matkusta usein vesibussilla, mutta silloin kun matkustan matkamusiikista huolehtii takakannelle Rolandinsa virittänyt elektrohemmo ja kaljuunassa myydään skumppaa. Lyhyt merimatka keskikesän helteessä päättyy Uittamon tanssipaviljongin liepeille. Hiekkatie johdattaa kulkijan kansanpuiston vehreään siimekseen, joka on täyttynyt musiikista, taiteesta ja sateenkaarisumusta. Turun kesässä on paljon erinomaisia asioita, ja musiikkia radioaaltojen ulkopuolelta tarjoava Ilmiö-festivaali on ehdottomasti yksi niistä.
Sydänkesän ilman väreillessä 30 plusasteen yläpuolella Ilmiö täytti jälleen Uittamon paviljongin ympäristöineen ääriään myöten. Kolme vuotta sitten Ilmiö teki paluun turkulaiseen festivaalitarjontaan jokusen telakkamiljöössä juhlitun H2Ö:n jälkeen, mutta koska molempien festivaalien taustalla hyörii sama organisaatio, voitaneen laveasti tulkiten väittää Ilmiön täyttäneen tänä kesänä kymmenen vuotta – ensimmäinen Ilmiö järjestettiin vuonna 2009. Ties kuinka monennetta kertaa loppuunmyydyn vaihtoehtomusiikin ja -taiteen karkeloissa esiintyi heinäkuun viimeisenä lauantaina 50 artistia.
Seitsemälle lavalle sijoitettu artistisokkelo on kuin uuden musiikin seisova pöytä. Joka vuosi henkilökohtainen soittolista on muutamaa nimeä rikkaampi, sillä omistautuneimmatkaan musanörttihipsterit tuskin pysyvät mukana Ilmiön ohjelmatuottajien vauhdissa. Tai ehkä korkeintaan juuri ja juuri he. Tänä vuonna tarjolla oli tuttuun tapaan jokunen paikkansa musiikkimaailmassa vakiinnuttanut niinsanottu iso nimi, kuten ilahduttavan ilkikurinen Maritta Kuula, krautin kummisetä Michael Rother ja vakava folklupaus Antti Autio. Ilmiön parasta antia ovat kuitenkin satunnaisten artistien satunnaiset keikat, joilla yllätysmomentti voi johdattaa tunneskaalan äärilaitoihin. Tänä vuonna transsitiloihin liukumista vauhditti kesän kuumin viikonloppu, jolloin sattumalta samalle päivälle osunut kansallinen saunapäivä realisoitui molemmilla sisälavoilla. Erityisen rapsakka tunnelma oli teknoa tarjoilleessa Liiterissä, joka hohkasi kuumuutta ja konemusiikkia pitkälle yöhön.
Ilmiön epäviralliseen ohjelmapolitiikkaan tuntuu kuuluvan se, että samaa bändiä tai artistia ei kiinnitetä uudelleen. Toisaalta festivaali sallii pienet huijaukset. Esimerkiksi tämän vuoden Ilmiön päättänyt The Bomb on ”maailmankuulun Jaakko Eino Kalevin uusin viritelmä”, joka vähemmän yllättäen soitti keikallaan maailmankuulun Jaakko Eino Kalevin musiikkia. Sivumainintana mainittakoon, että The Bombin haltuunsa ottama Rinne-lava on kenties seikkailullisin mahdollinen estradi keikoista nauttimiseen. Harvoilla festareilla yleisöön pääsy edellyttää oman kiven tai pensaan valloittamista jyrkästä pienestä rinteestä, jonka huipulle kätkeytyy pyhättömäinen lavarakennelma.
Miten sitten luovia äärilaidoille läikkyvän musiikkitarjonnan ristiaallokossa? Oma lähestymistapani on luoda Ilmiöstä uuden musiikin vaellus, joka aikana suuntaan lavalta toiselle vailla ennakko-odotuksia. Sukkulointi ilman orientoivaa soittolistoihin uppoutumista on yllättävän vapauttavaa ja johti tänäkin vuonna muutaman aarteen äärelle, mainittakoon esimerkkeinä äänimaisemillaan hurmannut Juhani Saksikäsi ja ajoittain häiritsevän intiimejä sävyjä väläyttänyt ranskalainen veljesduo Faux Real, jonka keikka valitettavasti ajoittui osittain päällekkäin Anne-Mari Kivimäki & Palomyllyn haitaribileiden kanssa. Vapautuminen pakonomaisten aikataulujen kahleista jätti tilaa muullekin kivalle, kuten sumutuspisteille. Huomaavainen festariorganisaatio oli järjestänyt helpotusta tukalaan kuumuuteen tarjoamalla vierailleen kylmävesisumua ja sateenkaaria. Söpöä ja fiksua, kiitos!
Ilmiö on vuosien varrella kasvanut paitsi sisällöltään, myös maineeltaan nimensä veroiseksi. Sen lisäksi että Ilmiöön suuntaaminen on erittäin suositeltavaa, on myös lippujen hankkiminen hyvissä ajoin. Uskallan olettaa, että totuttuun tapaan vuonna 2020 festivaali myydään loppuun.
Maija Talja
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa