Yrjönkadulla kulkeneet ovat voineet lokakuun ajan bongata Space Bowlingin vierestä pop-up-tila Poriksen. Pointti kävi tutustumassa Porikseen ja tiloissa toimivaan UrbCulturalPlanning -hankkeeseen.
Kansainvälinen UrbCulturalPlanning -hanke toimii kahdeksassa Itämeren maassa. Mukana hankkeessa on useita eri rahoittajia ja yhteistyökumppaneita. Hankkeessa olevat projektit erovat toisistaan: osassa pyritään elävöittämään koko kaupungin aluetta ja osassa taas keskitytään jonkin pienemmän alueen kehittämiseen. Mukana on esimerkiksi korkeasta työttömyydestä kärsiviä, entisiä ydinvoima- ja satamakaupunkeja Tanskassa ja Latviassa sekä Pori ainoana kaupunkina Suomesta. Projektien toteutustyyli on sama: tuodaan kulttuurisuunnittelua vahvemmin osaksi kaupunkien kehittämistyötä ja osallistetaan kaupunkilaisia vahvasti mukaan kehitystyöhön.
”Nice to see you!” huudahtaa vieraileva taiteilija Jonas Büchel ja toivottaa tervetulleeksi Porikseen. Poris on periaatteessa auki päivittäin tiistaista lauantaihin klo 12–18 (la 12–16), mutta audienssin saaminen maanantaille onnistui myös helposti. Jonas on silminnähden innostunut hankkeesta ja kertoo pop-up-tilan suosion ylittäneen kaikki odotukset. Avajaispäivänä tilassa poikkesi yli 1200 kävijää tutustumassa hankkeeseen ja kertomassa omia näkemyksiään Porin kehittämisestä.
Tilan seinät ovat täynnä erivärisiä ja muotoisia Post-it-lappuja, joita kuka tahansa on saanut käydä laittamassa seinille. Seinän eri osissa on erilaisia teemoja, joihin liittyen kaivataan ideoita kaupunkilaisilta. Ensimmäiset kysymykset ovat mallia ”mikä on Porissa parasta?” tai ”mitä Porin keskustaan kaivattaisiin lisää”, mutta syvemmällä tilassa pyritään pureutumaan kaupunkiin myös pintaa syvemmältä. Porikseen voi kuka tahansa kadunmiehestä kaupunginjohtajaan poiketa maksuttomalle kahvikupposelle ja kertoa samalla huolensa, murheensa tai kehitysehdotuksensa kaupunkiin liittyen. Vastaukset on tarkoitus analysoida huolella ja niistä nousseita ideoita tullaan toteuttamaan vuoden 2020 aikana.
UrbCulturalPlanning -projektin lähestymistapa kaupungin kehittämiseen on pyritty rakentamaan mahdollisimman helposti lähestyttäväksi. Siinä on onnistuttu hyvin jo kävijämäärällä mitattuna. Jatkuvan toiminnan tukena tilassa järjestetään workshoppeja ja keskustelutilaisuuksia eri teemoista, jotka ovat lähellä kansalaisten sydäntä.
Jonas on ollut hankkeen myötä mukana usean kaupungin projektissa, mutta hän on erityisen vaikuttunut Porista. Porilaiset ovat ottaneet pop-up-tilan ja projektin todella hyvin vastaan ja käyttökelpoista materiaalia sekä ideoita on tullut valtavasti. Porilaiset ovat aidosti kiinnostuneita kaupungin kehittämisestä, ja nyt jos joskus on hyvä mahdollisuus vaikuttaa.
Hyvä tilaisuus poiketa Poriksessa on esimerkiksi huomenna torstaina 17.10. klo 15-17, jolloin teemana on opiskelijoiden iltapäivä. Men ny ja vaikuta!
Opiskelijoiden iltapäivä Poriksessa
To 17.10. klo 15-17
Opiskelija, tule kertomaan paitsi visiosi keskustan kehittämisestä, myös ideasi Porin markkinoimiseksi opiskelijakaupunkina. Opiskelijoiden iltapäivässä pohditaan Porin tulevaisuutta opiskelijoiden silmin. Mikä saa nuoret jäämään opiskelemaan Poriin? Mikä saa tulemaan tänne opiskelemaan? Mikä saa jäämään Poriin opiskeluiden jälkeen? Mikä Porissa on hyvää? Mikä huonoa? Mikä tekisi Porista parhaan opiskelijakaupungin?
300 ensimmäistä mielipiteensä kertonutta saa Porin brändin mukaisen haalarimerkin.
Järjestäjä: Porin kaupunki
Lisätietoja UrbCulturalPlanning -hankkeesta
Teksti: Aleksi Olander
Kuva: Rasmus Forssell
Vastaa