Normipäivä kauppiksessa

Yliopistokeskuksella kauppatieteitä opiskelevat Silja Salomaa, Nadja Kankare, Hannes Hannelin ja Silja Taskinen ovat heittäytyneet yrittäjyyden Entrepreneurial Opportunities -kurssilla erilaisten mahdollisuuksien kautta mukavuusalueidensa ulkopuolelle. 

Yrityshaastattelu KATOKO:ssa. Niin ihana kauppa, että kaikille tarttui jotain mukaan. Katoko oltiin ostoksilla!

Kurssi koostuu luokkahuoneluentojen lisäksi erityisestä mahdollisuuksien päivästä (Opportunity Day), jossa opiskelijat toteuttavat erilaisia haasteita yliopistokeskuksella ja erityisesti sen ulkopuolella.

– Tämä päivä on saanut meidät heittäytymään ja etsimään uusien haasteiden kautta uusia mahdollisuuksia ja hauskanpidon lisäksi olemme oppineet muun muassa paikallisesta yrittäjyydestä, kertoo Silja Salomaa.

Opiskelijat jakautuivat ryhmiin ja suorittivat niissä erilaisia tehtäviä, jotka vaativat mielikuvitusta ja heittäytymiskykyä.

– Meidän piti haastatella mielestämme inspiroivaa ja tärkeää henkilöä ja päätimme lennosta toteuttaa haastattelun Porin kaupungintalolla ja saimme mahdollisuuden haastatella Porin kaupungin strategiapäällikkö Tomi Lähteenmäkeä, kuvailee Hannes.

– Haastattelu oli todella mielenkiintoinen ja oli mahtavaa huomata, miten hyvin meidän extempore-ideoihin lähdettiin mukaan, jatkaa Silja.

Lähteenmäki vinkkasi myös yliopisto-opiskelijoiden harjoittelupaikoista, jotka eivät tule julkiseen hakuun. Tässä konkreettinen esimerkki, millaisia mahdollisuuksia tällainen projekti voi avata. 

Tepsifani Silja kääntyi tänään melkein Ässäfaniksi.

Opiskelijat kertovat kurssin olleen yksi mielenkiintoisimmista tähän asti, ja suosittelevat sitä myös muille kaikista vähänkin yrittäjyydestä, tai miksei myös hauskanpidosta, kiinnostuneille.

– Kurssi herätti paljon kiinnostusta ja intoa myös muissa opiskelukavereissa, jotka eivät siihen vielä osallistuneet. Uskon että kurssi tulee varmasti täyteen myös ensi kerralla, kun se päätetän järjestää! Tämä oli niin erilaista opiskelua ja hauskanpidon kautta pääsi konkreettisten yrittäjyyden teemojen äärelle, esimerkiksi haastatteluiden ja kontaktoitumisen kautta, Nadja iloitsee.

Teksti: Silja Taskinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: