Virittäydy PATA-tunnelmaan – valitse tästä taustamusiikkia lukukokemuksen ajaksi! (linkit avautuvat uuteen ikkunaan)
Miks’ tulet mun luo – Jori Hulkkonen Remix – Kosonen, Jori Hulkkonen, Roberto Rodriguez / Only You – Steve Monite / Jigoo – Maurice Fulton, Peggy Gou
Heti PATA ry:n eli Porin akateemisen tanssimusiikin arvostusseuran viimevuotisen perustamiskokouksen jälkeen yliopistokeskuksella on käynyt pientä kuhinaa. Mikä tämä uusi järjestö on? Millaista toimintaa se tarjoaa? Millaista musiikkia järjestössä oikeasti arvostetaan? Nyt saatte vihdoin kysymyksiinne vastauksen.
Olen itse toiminut PATA ry:n varapuheenjohtajana viime joulukuusta asti, ja yhdistyksen kasvua ja kehitystä on ollut todella innostavaa ja mielenkiintoista seurata. Orientaatioviikolla ilmoille heitetystä musiikkikerhon ajatuksenjyvästä on tullut nyt oikea järjestö. Maaliskuun lopulla PATA ry:n puheenjohtajan, Aapo Nissin postiluukusta kolahti sisään kirje patentti- ja rekisterihallituksesta. Kirjeestä kävi ilmi, että PATA ry saa viimeinkin virallisesti paikkansa Turun yliopiston alaisissa järjestöissä.
Järjestö tarjoaa monenlaista meininkiä. Jäsenenä voi keskittyä omien DJ-taitojen hiomiseen, musiikin yltäkylläiseen kuunteluun ja tanssimiseen, keikkasoittolistojen tekoon, graafiseen suunnitteluun tai tapahtumatuotantoon. PATA ry:n perustamisen alussa puheenjohtajamme ja tiskijukkakonkarimme Aapo opetti muita viittä perustajajäsentä hallitsemaan DJ-dekkien salat ja viilaamaan miksaukset täydellisiksi. Nyt järjestössämme on monta osaajaa, jotka pystyvät jatkamaan opetusta uusille soitonjanoisille jäsenille. Genreillä on vain yksi rajoitus – musiikki tulee olla helposti tanssittavaa.
Pata-arkeen kuuluu eniten soitteluiltoihin osallistumista. Tyypillisessä soitteluillassa musiikki pauhaa parhaillaan tunteja taukoamatta, tarjolla on herkullisia naposteltavia ja keskustelut vaihtelevat tulevista tapahtumistamme ajankohtaisiin aiheisiin. PATA ry:n soittoillat ovat normaalisti viikoittainen tapahtuma järjestömme jäsenten arjessa. Musiikin soittelu, miksauksen harjoittelu ja tulevien tapahtumien suunnittelu on mukavaa puuhailtavaa. Samalla pystymme keskustelemaan yhteisistä kiinnostuksen kohteistamme ja oleskella rennosti keskenämme. Tapanamme on myös vaihtaa soittoiltojen tukikohtaa säännöllisin väliajoin, ja roudata soittokamat eri jäsenten kämppiin vuoroja vaihdellen.

Soitteluiltojen tärkein tarkoitus on levittää vahvaa DJ-taitoa jäsentemme kesken. Jotta voimme järjestää keikkatapahtumia, tarvitsemme joukkoomme ison kourallisen varmoja soittajia. Jos aloittaa nollasta, (niin kuin moni perustajajäsenistä aloitti) kestää tovin, että soittaminen alkaa tuntumaan luonnolliselta. Matalan kynnyksen biisien miksailu vain muutaman henkilön koeyleisölle on kuitenkin erittäin hauskaa, varsinkin kun takana seisoo todella kannustava joukko muita musiikki-intoilijoita.
Ensimmäinen virallinen keikkamme pidettiin tammikuussa opiskelijatalo Saikulla Welcome Back to Pori-bileissä. Saimme haltuumme Saikun nurkkahuoneen, johon raahasimme soittokamat ja kaiuttimet. Teimme huoneesta tunnelmallisen tanssitilan valoilla ja huonekasveilla. Viimeiseksi silaukseksi heijastimme projektorilla visuaalisen looppivideon DJ-pöydän taakse olevalle seinälle.
Paikalla oli paljon opiskelijoita kaikista Porin korkeakouluista. Muiden oppilaitosten opiskelijat suhtautuivat Patahuoneeseen pienellä varauksella, mutta pikkuhiljaa huoneemme täyttyi innokkaista tanssimusiikin fiilistelijöistä. Aluksi huoneen otti haltuun ehkä hieman kokeilunhaluisemmat tuoreet vaihto-oppilaat. Tämän lämmittelyn jälkeen huoneeseen uskaltautuivat myös muut opiskelijat, ja tunnelma oli erittäin lämminhenkinen. Loppujen lopuksi oli harmillista, kuinka musiikin soitto jouduttiin lopettamaan jo kymmeneltä baarijatkoille siirtymisen takia.

Saikun keikka antoi meille paljon toivoa tulevasta. Keikka oli ikään kuin hyväksyntä kaikelle, mitä olimme jo kauan ideoineet järjestön kanssa. Tanssimusiikki todella upposi opiskelijoihin, ja saimme aikaan täydellisen tunnelman.
Haastattelussa PATA ry:n puheenjohtaja Aapo Nissi:
Miltä puheenjohtajan rooli on tuntunut?
Se on ollut asia, mitä en ole edes koko aikaa ajatellut. Välillä kuitenkin, kun tajuaa olevansa yhdistyksen puheenjohtaja, se tuntuu oikeastaan aika siistiltä ja merkittävältä. Puheenjohtajan töiden tekeminen on ollut mielenkiintoista ja niitä on ollut kivaa oppia matkan varrella.
Miten PATA ry:n nimi tuli ilmoille?
Saimme inspiraatiota lyhenteeseen muilta erilaisilta opiskelijayhdistyksiltä, kuten hauskan lyhenteen omaavalta Helsingin teknokerholta HYTKY ry:ltä. PATA sai vaikutteita myös Porin akateemiselta nörttikulttuurin arvostusseuralta PANA ry:ltä. Shoutout heille! Lopulta saimme keksittyä lyhenteen PATA. Se on lyhyt ja ytimekäs ja siinä on hieman porilaista rykää.
Miksi PATA ry:n toiminta on sinusta tärkeää?
Porissa ei ole hirveästi harrastejärjestöjä opiskelijoille. Järjestöjen tuoma vapaa-ajan toiminta on tärkeää opiskelijan hyvinvoinnille. PATA ry:n leppoisa yhteishenki ja vapaa-ajan säännöllinen toiminta on jäsenillemme hyväksi. Pata antaa myös mahdollisuuden luoda alakulttuuritoimintaa ja ylipäätään nuorten järjestämää kulttuurituotantoa, mikä ei ole niin vahvasti edustettuna opiskelukaupungissamme.
Olemme nyt uuden vuosikymmenen alussa. Mihin tanssimusiikin suunta on sinusta menossa?
Tekno antaa tilaa houselle ja diskolle. Musiikista tulee pehmeämpää ja tanssittavampaa, ja yhä nuoremmat alkavat innostua housen kuuntelusta.
Lempigenre?
Tällä hetkellä italodisko.
Tapahtumapaikka, jossa olet aina halunnut järjestää PATA ry:n keikkaillan?
Porissa Tehdas ry:n tiloissa ja Barcossa. Unelmieni patakeikka järjestettäisiin bar Mishkassa, Pietarissa.
Lempimuistosi PATAn toiminnasta?
Ensimmäiset patabileet Saikulla. Soittohuoneessa oli hyvät vibat ja sinä iltana onnistuimme saamaan porilaiset opiskelijat tanssimaan.
Levittäessämme PATA ry:n syntymisen ilosanomaa saimme uuden keikkamahdollisuuden Porin ulkopuolelta Turusta, ravintola Blankosta alkuvuodelle 2020. Kyseessä oli ensimmäinen ’’headliner’’-keikkamme hieman isommassa ravintolassa, vieläpä eri kaupungissa, mihin muillakin kuin opiskelijoilla olisi pääsy. Olimme todella innoissamme tästä mahdollisuudesta.
Aloimme heti suunnittelemaan iltamme visuaalista ilmettä. Tuumimme koko järjestön kanssa, että suunnittelisimme visuaaliset materiaalit itse, ja antaisimme lopullisen toteutuksen tutulle graafiselle suunnittelijalle. Materiaalien suunnittelu oli hauskaa ja innostavaa, sillä pääsimme ensimmäistä kertaa käsiksi järjestön visuaaliseen ilmeeseen ja brändäykseen. Päädyimme toteuttamaan minimalistisen, mutta huomiota herättävän kokonaisuuden. Tapahtumajulisteet levitettiin ympäri Turkua ja Facebook-tapahtuma alkoi pikkuhiljaa keräämään hyvän määrän osallistujia. Keikkaillan soittolistoja ja genrevalintoja tehdessä jännitys kasvoi koko ajan enemmän ja enemmän.
Tapahtuman vuoksi käytetty aika ja vaiva kuitenkin palkittiin, sillä keikkailta Blankossa oli menestys. Tupa oli täynnä tanssijoita, vaikka tammikuun tipattomat perjantait ovat yleisesti ottaen ravintoloissa hiljaisia. Jokainen perustajajäsen sai vuorollaan noin tunnin soittoaikaa, ja juhlat jatkuivat pilkkuun asti. Turku vastaanotti PATA ry:n isolla, pehmeällä halilla, ja olimme saman tien vakuuttuneita takaisinpaluustamme.

Tulevaisuudessa toivomme, että saamme järjestöön lisää jäseniä ja kannattajia. Haluamme, että toiminta jatkuisi mahdollisimman pitkään ja tulevat vuosiluokat innostuisivat PATA ry:n menosta ja meiningistä.
Siihen asti jatkamme musiikin letkeää soittelua ja uusien, upeiden ja ennennäkemättömien tapahtumien kehittelyä tanssimusiikin rakastajille ja ensisijaisesti porilaisille opiskelijoille!
Tiedustele lisää PATA ry:n toiminnasta tai liity jäseneksi puheenjohtaja Aapo Nissin kautta numerosta +358 50 536 6696.
Seuraa PATA ry:n toimintaa sosiaalisessa mediassa!
Instagram: pata__ry // Facebook: PATA ry
Teksti: Iida Laiho
Kuvat: PATA ry:n jäsenet
Vastaa