Pointin ilme uudistuu

Porin ylioppilaslehdellä on uusi ilme, joka otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa seuraavassa julkaisussa. Ilmeuudistuksen takana on Pointin entinen päätoimittaja Aleksi Malinen. Haastattelimme entistä pointtilaista ratkaisuista ilmeuudistuksen takana. 

– Olen Aleksi Malinen, entinen Pointin päätoimittaja vajaan kymmenen vuoden takaa, entinen digitaalisen kulttuurin opiskelija ja nykyinen visuaalisen viestinnän ammattilainen. Porin jälkeen tein toisen tutkinnon Lahden muotoiluinstituutissa, jossa opiskelin valokuvausta ja graafista suunnittelua. Teen töitä graafisen suunnittelun, valokuvan ja videon parissa. 

Puhetta ilmeuudistuksesta on ollut paljon, mutta virallisesti uudistus lähti liikkeelle vuoden 2022 keväällä. Malinen, päätoimittaja Amina Bechqito sekä Pointin pitkäaikainen taittaja Aapo Nissi tapasivat toisensa suunnittelupalaverissa, jossa etsittiin yhteisiä suuntaviivoja uudelle ilmeelle. 

– Laitoin Aminalle viestiä tämän vuoden keväällä, että olisikohan syytä miettiä, miten Pointin ulkoasua ja brändiä voisi uudistaa. Tarjouduin tekemään uuden ilmeen, joka paremmin heijastelee tekijöiden näkemystä ja tämän hetken tyylisuuntia. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä trendikästä vaan pikemminkin ajassa kiinni olevaa, modernia suunnittelua, joka lisäisi lehden kiinnostavuutta, Malinen kertoo. 

Modernimman ja kokeilevamman visuaalisen ilmeen lisäksi Pointin painomateriaali ja koko uudistuvat. Uusi Pointti on edellistä hieman pienempi ja valmistettu sataprosenttisesta kierrätyspaperista, joka tekevät sivuista aiempaa jämäkämmät. Keskeisimmäksi uudistukseksi Malinen nostaa esiin uuden logon.

– Uuden ilmeen keskiössä on uusi logo, jota tullaan käyttämään erityisesti somessa ja tietysti lehtien kansissa. Logolla hain hyvää tunnistettavuutta ja ikonisuutta, että se ei helposti sotkeudu mihinkään muuhun. Kävimme Aminan ja Aapon kanssa keskusteluja siitä, mitä ilmeeltä halutaan ja yritin parhaani mukaan heijastella näitä toiveita lopputuloksessa. Kokonaisuudessaan uuden Pointin ilme on edeltäjäänsä värikkäämpi, rohkeampi ja jämäkämpi. Lehtien sivuilla on visuaalista kokeilua, mutta myös luettavuutteen ja saavutettavuuteen on kiinnitetty huomiota. Lehden materiaalisuus kokee myös mullistuksen. Sekä lehdessä käytettävät paperit että sen koko muuttuvat, tehden Pointista entistä aikakauslehtimäisemmän.

Pointti ei ilmesty ilman opiskelijoiden aktiivista osallistumista toimituskuntaan. Ilmeuudistuksen tavoitteena onkin lisätä Pointin kiinnostavuutta niin lukijoiden kuin tekijöidenkin keskuudessa: toimittajia, taittajia, kuvaajia, kuvittajia ja muita avustajia tarvitaan ylioppilaslehden syntymiseksi ja julkaisujen jatkumiseksi. Tärkeintä on silti monipuolinen ja kiinnostava sisältö, jota Malinen toivoo näkevän tulevaisuudessa. 

– Pointin tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, löytääkö se säännöllisesti uuden porukan tekijöitä ympärilleen. Toivon, että uusi ilme houkuttelisi sekä mainostajia että journalismin tekemisestä kiinnostuneita opiskelijoita lehden pariin. On myös tärkeää, että lehteä tekemässä olisi moninainen ryhmä opiskelijoita, jotta lehden sivut täyttyisivät erilaisilla ja kiinnostavilla aiheilla. 

Uusi ilme antaa tavallaan uuden kontekstin ja visuaalisen raamin tekemiselle. Toivon, että se rohkaisee juttujen kirjoittajia, kuvittajia ja valokuvaajia kokeiluun ja eräänlaiseen leikkiin. Pidän tärkeänä, että tekeminen on hauskaa ja mielekästä. Se usein paistaa läpi myös lopputuloksessa, Malinen tiivistää. 

Teksti: Amina Bechqito

Kuva: Aleksi Malinen

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: