Kotimaisen elokuvan konkariohjaajiin kuuluva Markku Pölönen on urallaan pystynyt luomaan hyvin tunnistettavan tyylin ja eetoksen. Hänen elokuvansa sijoittuvat usein menneisyyteen ja ne tapahtuvat maaseutuympäristössä. Temaattisesti ne korostavat rauhassa elämisen, yhdessä tekemisen ja ystävyyden merkitystä. Toisaalta niiden hahmot saattavat olla omaperäisiä yksilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta viihdy kaupunkilaiselämän oravanpyörässä.
Näistä seikoista johtuen Pölöstä on toisinaan syytetty nostalgiavyörytyksestä ja epäajanmukaisuudesta. Minun on vaikea suhtautua näihin väitteisiin. Toisaalta on toki niin, että myös Pölösen kerronnan tyyli poikkeaa näyttelijävetoisessa rauhallisuudessaan jonkin verran nykyelokuvan trendeistä. Sinänsä on kuitenkin vaikea nähdä, miten Pölösen käsittelemät teemat olisivat jotenkin epäajanmukaisia. Hän pyrkinee tuotannossaan samanlaiseen elämän perustotuuksia pohtivaan ja kirkastavaan otteeseen, mikä oli ominaista myös studiokauden (1920–63) parhaalle kotimaiselle elokuvalle. Hänen nykykollegoistaan samaa latua hiihtävät, toki omilla tavoillaan, myös Aki Kaurismäki, Klaus Härö ja toisinaan myös Timo Koivusalo.
Pölösen tuotanto ei kuitenkaan ole hampaatonta yhteiskunnallisessa mielessä. Etenkin Heikki Turusen kirjaan perustuva Kivenpyörittäjän kylä (1994) sekä muutaman vuoden takainen täysosuma Oma maa (2018) puntaroivat yhteiskunnallisen muutoksen tuomia ongelmia yksilöiden elämässä. Samaan kastiin voidaan laskea omalla tavallaan myös Veikko Huovisen romaaniin perustuva Koirankynnen leikkaaja (2004), jossa sodassa päähän haavoittuneen miehen on enää käytännössä mahdotonta elättää itseään.
Nyt Pölönen on palannut Veikko Huovisen tuotannon pariin. Mestarikertojan rakastetuimpiin teoksiin lukeutuva Hamsterit (1957) on saanut ohjaajan käsissä täyteläisen valkokangashahmotuksen. Kaupunkilaiskirjanpitäjä Rurik (Jaakko Ohtonen) ja hänen vaimonsa Tellu (Vilma Kinnunen) saavat yllättäen veikkausvoiton. Rurik vuokraa vuodeksi talon maalta. Nykytermein voisi sanoa, että mies kärsii masennuksesta. Kohta hän kuitenkin tapaa hieman erikoislaatuiselta vaikuttavan naapurinsa Hamsterin (Peter Franzén, joka henkilöi jo Koirankynnen leikkaajan pääroolin). Tämä saa Rurikin innostumaan talveen valmistautumisesta. Aluksi epäröinyt Tellukin alkaa tukea isoksi kasvaneiden pikkupoikien projektia, kun hän huomaa sen tekevän hyvää puolisolleen.
Ohjaajan ja Paula Vesalan yhdessä työstämä käsikirjoitus kulkee rauhalliseen tahtiin. Välillä katsomossakin kaipaa rivakampaa etenemistä, mutta lopulta metodi alkaa purra. Lopputuloksena on samaan aikaa rauhoittava ja ajattelemaan pistävä elokuvaelämys, joka on nykyajan elämänmenosta saanut yllättävää ajankohtaisuutta. Survivalistit, luonnonvarojen ehtyminen ja koronapandemia vilahtelevat elokuvaa katsoessa mielessä.
Kuten Pölösen parhaat elokuvat, on Hamsteritkin ennen kaikkea kunnianosoitus suomalaisille näyttelijöille. Pääosakolmikko on rooleissaan ensiluokkainen. 1950-luvun ajankuva on sekin saavutettu tyylikkäästi. Sama lämpö, joka huokuu teoksesta muutenkin, on havaittavissa myös sen taustatyössä. Epookki ei kuitenkaan vyöry päälle häiritsevästi, vaan se tukee tarinaa kauniisti. Kaikkiaan Pölösen hahmotusta on lupa kutsua mestariteokseksi, jota ei voi kuin suositella kaikille kotimaisesta draamasta pitäville.
Teksti: Rami Nummi
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa