Jokaiselle jotakin on ei mitään kellekään, kuten takavuosien rap-yhtye Ruger Hauer laulaa, kuvasti jollain tapaa tämän vuoden Pori Jazzeja. Tai ainakin fiilistä ennen varsinaisia pääkonsertteja.
Jazzia ja kovia artisteja taas kuultiin, mutta myös lauseita ”vähän niheet artistit” ja ”ei tänä vuon viitti tul” valitettavan paljon ennen kuin Jazz-viikko pyrähti käyntiin. Olisi ehkä kannattanut, sillä pääkeikat pelastivat viikon.
Torstai
Torstain pääesiintyjänä oli walesiläinen nuorimies, 83-vuotias Sir Tom Jones, joka veti lähes kaksituntisen keikan ilman taukoja. Esityksessä kuultiin tutut hitit, It’s Not Unusual, Delilah sekä Sexbomb, jonka aikana mies meinasi revetä nauramaan muutamaan otteeseen.
Randy Newmanin, Bob Dylanin sekä Princen kappaleiden versioita kuultiin myös Tompan komella äänellä, mutta keikan toiseksi viimeinen kappale oli ehkä parasta mitä Jazzeilla kuultiin. Se oli mikäs muukaan kuin Chuck Berryn Johnny B.Goode. Kirjurinluotoon saapui sillä sekunnilla 50-luvun nuorisokulttuuri. Kiitos tanssivat boomerit. Kiitos Tomppa, ja Paula Koivuniemi.
Vaikka torstaipäivä oli kovin sateinen, ei se pysäyttänyt päälavalla esiintynyttä, monipuolista jazz-laulaja Kurt Ellingiä, joka esiintyi yhdessä Charlie Hunterin kanssa. He saivat sadeviittoihin pukeutuneen yleisön tanssimaan musiikin mukana säästä huolimatta. Myös Lokkilavalla esiintynyt eteläafrikkalainen pianisti Nduduzo Makhathini keräsi yleisöä huonosta säästä huolimatta, mikä oli mukavaa, sillä Makhathini yhdessä muiden muusikoiden kanssa soitti loistavasti. Yhdysvaltalainen kitaristilahjakkuus Eric Gales pisti myös varsin vauhdikkaan blues rock-henkisen shown pystyyn.
Pori Jazzit ovat tunnetusti muutakin, kuin vain musiikkia. Sitä kuuluisaa jazzkatua haikaillaan takaisin, eikä Kirjurinluodossa toiminut jazzpuisto saanut tänäkään vuonna kovin ruusuista vastaanottoa. Puiston muutamat kojut myivät koruja, ja loput metrilakua sekä ruokaa. Ei ainoatakaan kojua jossa olisi myyty edes hassunhauskoja t-paitoja, joissa esimerkiksi lukee Jeesus tulee. Ja paidan takana Jeesus menee. Ehkä kuitenkin hyvä niin.
Jazzit toki ovat hieman vanhempien ja sivistyneempien juhlat, joissa turha krääsä ja örvellys olisi vain turhaa krääsää ja örvellystä. Moni jätti jazzit välistä hintojen takia. Viidenkympin viinipullo ja kympin olut eivät houkuttele enää vanhoja jazz-vieraita porteista sisään. Omia juomia tuoneita toki nähtiin Kirjurissa tälläkin kertaa.
Pori Jazzit ovat kuitenkin nimenomaisesti jazz-festivaalit, eikä sen identiteetti perustu vain tämän päivän suosituimpien artistien vierailuillle.
Ilmaisessa jazzpuistossa esiintyi loistavia artisteja, kuten esimerkiksi DDT Jazzband, joiden keskiviikkoinen esitys kuljetti New Orleansin jazzintäyteisille kaduille.
Perjantai
Perjantain tunnelman kohottajana toimi kansainvälisestikin mainetta niittänyt ALMA. Hänen energinen keikkansa sai ihmiset tulemaan paikalle jo iltapäivällä, enkä usko ketään kaduttaneen. Esityksessä kuultiin uusimman levyn kappaleiden lisäksi aivan hänen alku-uransa hittejä, jotka saivat Kirjurinluodon raikaamaan. Kappaleiden sanoman lisäksi Almalla oli kuitenkin muutakin sanottavaa. Hän päätti käyttää näkyvyytensä nykyisen hallituksen kritisoimiseen. Kritiikki osui selkeästi oikeaan osoitteeseen, yleisön reaktioista päätellen.
Perjantai illan päätti Suomen ensivierailulleen tullut Oscar- ja Grammy palkittu brittitähti Sam Smith. Smith on tunnettu muun muassa hiteistään Money on my mind ja Stay with me, joiden live-esitystä seurasi täysi Kirjurinluodollinen. Keikasta teki puhuttelevan artistin asuvalinnat, sekä asujen vilkas vaihtuminen. Asuina nähtiin muun muassa kultainen korsetti, violetin värinen valtava mekko sekä lopussa enemmänkin paljasta rintaa. Asujen lisäksi lavan valloitti upea taustatanssijaryhmä, joka artistin kanssa nostatti keikan lopussa tunnelman täysin uudelle tasolle.
Keikka oli kokonaisuus, joka olisi sellaisenaan riittänyt jo vaikka stadionkeikaksi. Yleisö eli jokaisen hetken mukana niin rauhallisesta Unholy -hitistä loppukeikan yökerhomaiseen biletykseen. Tällainen keikka ei hevillä unohdu, jazzilla ehkä voisi.
Vaikka pääesiintyjät usein houkuttelevat varsin suuren osan yleisöstä, oli myös muu Pori Jazzin anti loistavaa. Parhaiten Pointin kuvaajalle jäi mieleen uusi tuttavuus, lauantaina OP-lavalla esiintynyt kuubalainen artisti Cimafunk, jonka afrokarabialaisessa ja kuubalaissävyitteisessä musiikissa yhdistyvät taidokkaasti funk ja hiphop. Cimafunkin esitys oli täynnä energiaa ja tanssia joka sai yleisön tanssimaan.
Myös ennen häntä samalla lavalla esiintynyt islantilainen laulaja-lauluntekijä Laufey toi lavalle kauniin ja koskettavan esityksen joka sai monet ohikulkijat pysähtymään kuuntelemaan islantilaisen hyvin samaistuttavia kappaleita. Toinen hieman herkempää tuotantoa tuonut artisti oli perjantaina päälavalla esiintynyt brittiartisti Cat Burns, jonka ääni oli kuin samettia, vieden kuuntelijan täysin mukaan kappaleiden tarinoihin.
Lauantai
Launtaina yleisöä ihastutti myös eräs Robbie Williams. Pointin toimittajien lisäksi muutama muu oli myös tullut katsomaan häntä. Päivä oli loppuunmyyty, ja lisäpaikkoja avattiin vieraille. Ahtaanpaikankammoisia lievästi sanottuna ahdisti ihmismeressä pulikointi, mutta ahdistus hälveni, brittitähden kirjaimellisesti viihdyttäessään yleisöä.
Viime vuonna Jazzeilla John Legendin keikkaa kritisoitiin liian siirappisesta ja elämänkerrallisesta tarinoinnistaan. Williams kertoi myös ajoittain omaa elämäntarinaansa, muunmuassa kertoen kun hän meni Glastonburyyn Oasiksen keikalle. ”I had a Pool full of champagne and the pockets full of cocaine”, hän sanoi. Seuraavaksi kuultiinkin viikonlopun ehkä kovin biisi, Oasiksen Don’t look back in anger.
Robbie viihdytti porilaisia pitkin iltaa, muun muassa erästä eturivin Ilaria, joka habituksen puolesta näytti enemmän tulleensa Metallican keikalle.
Verrattuna viimevuoden Legendiin, oli Williams, tuo popmaailman Jack Grealish nöyrempi puhuessaan yleisölle. Molemmilla keikoilla puhetta ja laulua oli lähes saman verran. Brittitähti näytti kuitenkin olevansa viihdyttäjä ja esiintyjä, mutta kuitenkin jalat maassa oleva ihminen.
Ordnung muss sein
Jos jotain lauantaina olisi tarvittu, se olisi ollut järjestys. Massat liikkuivat huonosti, ja siihen järjestäjien olisi tullut puuttua paremmin. Porukkaa toki oli lähes kolminkertaisesti torstaihin verrattuna, mutta paremmalla järjestelyllä ja massojen ohjaamisella olisi kalja-ja vessareissut sujuneet sukkelammin.
Jazzit tarjosivat taas tänä vuonna jokaiselle jotain, joillekin hieman enemmän. Ilahduttavaa oli, että kaupungilla kuultin jazzia jo pitkin viikkoa. Kukaan ei jäänyt ilman.
Teksti: Janne Hietamäki, Julia Pajunen & Henri Kari
Kuvat: Henri Kari
Porin ylioppilaslehti 
Jätä kommentti