Jälleen koitti se aika vuodesta, kun Lempäälän Puntalan leirintäalue täyttyy punk-musiikista, sen elämäntavasta ja arvoista kiinnostuneista. Legendaarinen Puntala-Rock juurtaa juurensa jo 80-luvulle, mutta todelliseen kukoistukseensa se on herännyt 2000-luvun puolella, jolloin allekirjoittanutkin ensimmäisen kerran näihin karkeloihin pääsi tutustumaan. Festarit järjestetään aina heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.
Aloitetaanpa siis tämän festarin raportointi tärkeimmästä eli matkasta festarialueelle.
Kellon lähestyessä 16.30 täyttyi tullintorin edusta niin nuorista kuin vanhemmista Puntalaan saapujista. Mukana oli niin ensikertalaisia kuin jo 80-luvulla Puntala-rockista nauttineita veteraaneja. Tunnelma oli odottava, mutta hyväntuulinen ja jopa hilpeä. Jo tämä lyhyt katsaus kertoi, että festareiden ikähaarukka oli teineistä eläkeläisiin. Pian festaribussi jo kaartoikin tuttuun paikkaan ja väki alkoi siirtyä sisälle linja-autoon. Tämä oli se hetki jolloin festaritunnelma viimein täytti myös minut.
Ilmaista Gambiinaa
Linja-automatka Tampereelta Puntalaan sujui rattoisasti. Bussin täytti iloinen puheensorina, niin vanhoista Puntalareissuista, arveluista onko tuttuja tällä kertaa paikalla kuin myös punkväelle tyypilliseen tapaan, musiikista, yhteiskunnasta, politiikasta, DIY:stä sekä siitä yleismaailmallisesta festariaiheesta: onkohan juomaa tarpeeksi mukana?
Lopulta perille päästyämme poistuin itse viimeisenä bussista, ja koin päivän ensimmäisen iloisen yllätyksen. Jalkoihini vieri jostakin Gambina-pullo! Kyseltyäni ulkona bussissa mukana olleilta onko keneltäkään pullo hukassa ja saatuani kieltävän vastauksen pistin pullon laukkuuni ja lähdin kohti festivaalien portteja.
Vaikka Puntalassa olenkin vieraillut aiemminkin, oli tämä kerta ensimmäinen kun olen niin sanotusti ammattimielessä mukana. Olikin siis erikoinen kokemus ohittaa muut jonottajat ja siirtyä suoraan bändeille ja työntekijöille varatulle alueelle ja saada medialätkä hakaneulalla kiinni takkiin. Tuntui elitistiseltä! Niin väärältä, mutta samalla niin hyvältä! Päätin heti lahjoittaa solidaarisuuden nimissä laukussani olevan Gambinan pois, onnelliseksi uudeksi omistajaksi löytyi porukka jossa oli mukana myös Italiasta saapuneita punk-kulttuurin edustajia, jotka kuitenkaan eivät “kampiviinaa” olleet maistelleet. Ensimmäisenä bändinä kävin katsomassa Poison Churchin, joka esiintyi festareiden toisella, isommalla Nurmilavalla. Bändi oli jo entuudestaan tuttu, joten show ei ollut pettymys, asennetta ja menoa piisasi. Tällä oli hyvä aloittaa festarit. Jos bändi ei ole ennestään tuttu, mutta kaipaat hoocee-tyylistä, naisvoittoista punkkia on Poison Church tsekkaamisen arvoinen.
Mitä on Punk?
Samaan aikaan kun Poison Church aloitti, oli Puntalan toisella, pienemmällä Mökkilavalla vetänyt Ohjus. Valitettavasti porteilla vierähti sen verran aikaa etten bändiä päässyt katsomaan mutta onnekseni sain tämän hieman korjattua, kun bändin jätkät Joonas ja Antti suostuivat haastateltaviksi.
WR: Noniiin ja nyt on Puntalan ensimmäinen päivä ja haastateltavakseni saapuu kaksi herrasmiestä. Kertokaapa, keitä olette?
J&A: “Olemme Joonas ja Antti OHJUS-yhtyeestä”
WR: Moneskos kerta Puntalassa?
J: “Itellä on ehkä kolmas tai neljäs kerta, en oo ihan satavarma.”
A: “Mulla on varmaan neljästoista”
WR: Ai että, veteraani!
J: “Pitkänlinjan kävijä!”
A: “Kerran aiemmin esiintymässä, ja nyt toista kertaa.”
J: ”Itseasiassa sama!”
WR: Nyt kun meidän lukijat ei luultavasti kaikki niin punk-tietoisia ole niin, pähkinänkuoressa: mitä punk on?
J: “Nopeesti soittamista ja omaehtoista tekemistä, Se on enemmän kulttuuri kun pelkkää musiikkia.”
A: “Kyllä ja myös politiikka on itelle aika vahvasti mukana. Ja kyllä se itseasiassa on niin ettei se oo vain vasemmistolaista, kyllä natsi-punkkiakin on olemassa vaikka sitä en itse tue. Se on olemassa oleva asia vaikka se on huono asia. Kuitenkin se että vaikka soitat vaan punkin kuulosta musiikkia niin se on vaan rokkia. jos siinä ei oo mitään sen kummempaa sanottavaa. Eikä sen tarvi olla mikään päivän polttavaa politiikkaa, mutta ite näkisin että jonkinlainen syvempi sanoma olis hyvä olla. Ei tarvi bändillä kaikkien biisien olla, eikä sen tarvi aina olla niin selkeä tai niin vahva, mutta ainakin ihmisillä siellä takana olisi hyvä olla sitä.”
J: “Kyllä kyllä, ja tuo kertoo sitä mikä itteä vituttaa tai ahdistaa on että henkilökohtainen on poliittista. Pienistä asioista se lähtee, ruohonjuuritason vaikuttaminen jne.”
A: “Niin! Ja ne Henkilökohtaiset ongelmat on monelle juuri niitä mitä sitten ylemmältä tasolta aiheutetaan. Semmoisen vastustaminen, sitähän se politiikka on ja muutoksen hakeminen, vaikka sitä hakis vaan oman pään sisällä.”
J: “Esim vaikkapa mitä tulevan hallituksen linjaukset vaikuttaa makaroonipussin hintaan, se voi lähteä ihan tälläisestä.”
WR: Niinpä, mitäs ootteko kokenu että punk-kulttuuri ja politiikka kulkee hyvin käsi kädessä, vai onko siinä ristiriitaa teidän mielestä?
A: “En ainakaan isoa ristiriitaa näe, ainakaan nykyään. Kyllä tuossa aiemmin, reilu kymmenenvuotta sitten oli enemmän sitä sekoilusanoitus meininkiä, ja silloin ehkä se poliittisuus ollu niin hitti juttu. Nykypäivänä taas tuntuun että, ei kovin isoa ristiriitaa ole. Ainakaan niissä bändeissä mitä ite seuraan. Vaikka varmasti on niitäkin jotka ei, mutta ne menee iteltä ohi.”
J: “Joo sama homma, ja kyllä etenkin nykyään se on noussut keskeiseksi, esim #PUNKSTOO-liikkeet ja vastaavat, asioista puhutaan nykyään enemmän ihan kulttuurin sisälläkin.”
A: “Niin #PUNKSTOO, vaikka lähtökohdat olis seksuaalisessa häirinnässä ja muussa, mut kyllä se on aiheuttanu sen, että musta ylipäänsä kaikkea mietitään enemmään. On paljon kivempi kuunnella musaa missä on hyvät sanat, tai no on kyllä vitun siistiä kuunnella kunnon dänkkädänkkä musaakin välillä! Kyllä se siinä kaljan juonnin ohella menee ihan yhtä hyvin, mutta hyvä se on jos on jotain hyvää sanottavaakin. Jos ei oo mitään oikeeta sanottavaa ja väkisin sanoo, niin se on kyllä aika…”
J: “Niin miks ees lähtee, miksi vaivautua!”
A: “Rokkibändeille se on ihan yhtä iso paikka, kun punkbändeillekin!”
J: “Se on totta!”
WR: Mites jätkät, miten te näette suomalaisen punkin nykytilanteen ja sen suhteen ja osan kulttuuriperintönä? Onko suomalainen punk sellainen joka tulee ja pitääkö sen säilyä jälkipolville, ja tuoda esille sitä, että kulttuuriperintöä on muutkin museoissa olevat näyttelyesineet?
A: “Kyllä mä näkisin, että kaikki mahdollinen kulttuuri toiminta on sellaista, joka kannattaa säilöä. Ite kyllä mietin, että vanhoja juttuja on siistiä sit katella arkistoista ja muista. Ite oon museoalalla töissä joten sitä kautta dokumentointi ja muu tommonen on pinnalla omassa ajattelussa. En nää että Suomi-punk olis tässä mihinkään häviämässä, mutta on hyvä että sitä silti säilötään. Se harmittaa että nykyään monet keikkavideot tallenetaan vaan johonkin instagram storyihin mistä ne sit häviää. Onhan se kivaa, että ne on semmoisia hetkellisiä, mä ymmärrän sen, mutta sit taas toisaalta olis joitain siistiä nähdä sit vuosien päästäkin.”
J: “Joo se on aivan taivahan tosi, ja tota musta suomalaisen punk-kulttuurin tila on hyvä ja sitä taltioidaan paljon, oli se sit instagram storyihin tai muuhun. Paljon pyörii ihmisiä kuvaamassa keikkoja ja tälläkin hetkellä on Tuusulassa valokuva näyttely missä on punk-kuvaajien kuvia, ja Punkmuseon touhu jossa on materiaali vuosien varrelta ihan 80-luvulta asti.”
A: “Punkmuseo vaikutti aluks siltä että niillä on se 82 ja seitkytluvun loppu mikä on, no ne tyypit on aika vanhoja, että he taltioi vaan sitä omaa nuoruutta, mut onneks siellä on niitä muitakin työntekijöitä jotka on sillai että vois sitä 90-lukuakin ottaa talteen ja myös 2000-lukua olis siisti näyttää. Koska Pellemiljoona jutut on kaikki kuullu jo ihan tarpeeks monta kertaa ja tampere 82-jutut alkaa olla luettu jo tarpeeks monesti. Mut ysäri ja 2000-luvun jutut, etenkään suurelle yleisölle. On niistä zineissä, mutta sanotaan skenen ulkopuolelle hirveesti tarjottu kellekkään.”
WR: Kyllä, ja kulttuuri elää ja muuttuu ja ihmiset kulttuurin sisällä myös.
A&J: “Kyllä!”
A: “Ja musta on hyvä silleen, kun tulee nuoria ihmisiä jotka löytää asioita ja muuta niin ei tarvi olla silleen, että teidän tarvii löytä ne alkuperäiset levyt, vaan ne voi löytää netistä samoin kun jotain vanhoja kuvia, ja kattoo että “onpa tyylikkäitä tyyppejä, mä haluun näyttää samalta”. Paljon parempi mitä helpompaa on kaiken löytäminen alusta loppuun. Kyllä niille keräilijöille löytyy kerättävää silti.”
J: “Näin on!”
WR: Mahtavaa! Kiitos jätkät ja mukavaa Puntalaa!
Pelkkää vegee
Haastattelun jälkeen lähdin tarkastamaan mitä tarjottavaa tämän vuoden Puntalalla oli. Sää ei tällä kertaa ollut todellakaan se parhain mahdollinen, mutta jo pian huomasin, että tuttu yhteisöllinen ja hilpeä meno, joka on festarille ominaista ei loistanut poissaolollaan, vaikka aurinko pysyikin piilossa. Mökkilavalla oli aloittamassa legendaarinen Bastards, joten lähdin tarkastamaan meininkiä. Mökkilavan eteen olikin saapunut porukkaa ja tuttu Bastardsien vanhanliiton hoocee ja punk keräsivät lavan eteen välittömästi porukkaa. Olin kuitenkin nähnyt yhtyeen monesti, joten lähdin hetken päästä tarkastamaan Nurmilavalla aloittavaa, itselle ennestään tuntematonta Menaclesia. Liettuan Vilnasta kotoisin oleva hardcorebändi vakuutti energisyydellään, iskevillä riffeillään ja asenteellaan. Yhtye keräsi nopeasti Nurmilavan edustalle jengiä, ja pian alkoi jo pogoaminen ja moshpit pyöriä!
Menaclesien lopeteltua lähdin tarkastamaan ruoka- ja myyntikojujen tarjonnan. Ilokseni huomasin myös Punkmuseon olevan edustettuna ja suunnitelmissani oli käydä jututtamassa Punkmuseon väkeä seuraavana päivänä. Tämä osoittautui virheeksi sillä sen lisäksi että olin onnistunut ostamaan lainaamaani nauhuriin vääränlaiset paristot, hukkaamaan kamerani muistikortin, oli myös seuraava päiväni festareilla jo iskevän migreenin muodossa. Kenties Punkmuseo pääsee myöhemmin omaan eksklusiiviseen juttuunsa.
Joka tapauksessa pisteiden tarjonta oli tuttua ja hyvää levyjen, paitojen, kirjallisuuden ja todella hyvän vegaaniruuan puolesta. Festareilla ei sen arvojen mukaan olisi edes ollut mahdollista ostaa eläinperäistä ruokaa. Eipä tuo haitannut, sillä varsinkin Gobalin Puntalaan järjestämä myyntipiste tarjosi mielettömän herkullista vegemättöä. Hyvän ruuan lisäksi mukaani tarttui Tampere Hardcoren paita. Iloinen yllätys oli myös se, että maksaminen perinteisen käteisen lisäksi oli hoidettu myös mobilepayn vaihtoehdolla. Joten jos kolikot tai setelit festarihumussa olisivat hukkuneet, oli aina vaihtoehtona maksaa myös puhelimella.
Mökkilavalla Oli aloittanut nuorempaa sukupolvea edustanut Hautaustoimisto. Bändi ei ollut itselle tuttu mutta nuoruuden intoa riitti ja bändin ja yleisön välinen keskustelu oli riemuisaa katsottavaa. Taattua Puntalamenoa!
Yleisöä oli mökkilavalle kertynytkin hyvin ja toisenlaisessa tilanteessa olisinkin jäänyt pitemmäksi aikaa seuraamaan, valitettavasti aikaa oli rajoitetusti ja bändejä runsaasti. Lisäksi vastaan tuli tuttuja lähes taukoamatta ja ajauduinkin juttelemaan vanhojen ja myös aivan uusien tuttavuuksien kanssa niin musiikista, kiljun valmistuksesta, politiikasta, kulttuurista ja jopa piippujen ja muiden esineiden valmistamisesta.
Festareiden kevyintä antia edustava Tamaraluonto oli juuri aloittamassa nurmilavalla.
Kyseessä olikin varmasti suurelle yleisölle tutuin ja popein bändi festareilla. Itselle bändi oli lähinnä nimenä tuttu. Musiikillisesti bändi ei ollut tippunut omaan makuuni ja muutamaa nopeasti kuultua pätkää lukuunottamatta se ei ollut herättänytkään minkäänlaista mielenkiintoa. Päätinkin juuri siksi seurata miltä livemeininki maistuu ja muuttaisiko se mielipidettäni.
Fiilistä ja showta keikassa sitten riittikin. Musiikillisesti Tamaraluonto ei voittanut vieläkään itseäni puolelleen, eikä luultavasti koskaan tule niin tekemäänkään, mutta täytyy antaa pisteet kunnon rock-meiningistä. En siis ihmettele, että tämä iske joillekin. Itse en muutenkaan niin suuri indie-rock diggari ole ollutkaan. Yleisö kuitenkin nautti ja lauloi mukana, mistä olin jopa hieman yllättynyt. Kenties NYHCeen ja Crustpunkin kuorruttamat korvani vaan eivät vain olleet tarpeeksi hienostuneita kaikille niille Tamaraluonnon nyansseille mitä show kuulijoilleen antoi. Joka tapauksessa meno oli hyvää ja bändillä riitti lavakarismaa.
Keikan jälkeen oli vielä kummallakin lavalla 3 esintyjää. Itse odotin eniten suuremman, eli Nurmilavan toisiksi viimeistä esiintyjää, legendaarista MAASEUDUN TULEVAISUUTTA!
Tässä välissä kuitenkin ehtisin käydä vilkaisemassa Mökkilavalla Aspect Noirin goottirock/darkwave meininkiä.
Olin yhtyettä aiemminkin kuullut ja epäilykseni oli, toimisiko se festareilla niin hyvin kuin esimerkiksi klubikeikalla. Valitettavasti joudun myöntämään, että bändin tunnelmallinen soitanta ei päässyt pimenevästä illasta ja harmaasta säästä huolimatta niihin oikeuksiinsa, mihinkä se toisessa tilanteessa olisi voinut päästä. Joka tapauksessa suosittelen ehdottomasti tutustumaan bändiin ja jos mahdollista, käymään keikoilla. Varsinkin syksyinen klubikeikka on omiaan luomaan mille tahansa tämän genren bändille oikeaa tunnelmaa. Tästä huolimatta bändi oli ehdottomasti mukava piristys päivän orkesterien tarjonnassa.
Tarkoitukseni oli käydä tsekkaamassa myös Nurmilavalla esiintyvä X2000.
Tämä Göteborista kotoisin olevaa hardcore punk bändiä oli kehuttu minulle, ja eräs festareilla tapaamani tuttu vannotti minua tulemaan katsomaan keikan, luvassa olisi kuulemma brutaalia erikoismenoa. Valitettavasti kuitenkin kyseinen orkesteri jäi itseltäni välistä.
Nurmilavan toiseksi viimeinen ja itselleni eniten odotettu bändi Maaseudun tulevaisuus aloitti pimenneessä kesäillassa, mikä oli erittäin suotuisaa sekä yleisölle että myös varmasti bändille itselleen. Auringon laskettua pääsivät lavan valot täysiin oikeuksiinsa, ja tunnelma oli enemmän kuin mainio. Kokonaisuutena Maaseudun tulevaisuus oli päivän parhaita vetoja! Niin biisien, tunnelman kuin visuaalisuuden osalta.
Vaikka Punk mielletään nuorten ja vihaisten kapinallisten musiikiksi, olin erittäin tyytyväinen siihen, että näin orkesterin, vasta noin 40 vuotta sen perustamisen jälkeen ensimmäisen kerran. Vuodet olivat varmasti tuoneet esiintyjille näkemystä, kokemusta ja vivahteita elämän varrelta. Olin bändin tuotantoa kuullut jo vuosikausia sitten levyltä mutta silti live-esiintyminen yllätti itseni. Mukana oli progressiivisuutta, jota ei levyiltä kuulu, vaikkakin täytyy sanoa, että ei bändi koskaan se tavallisin Punk-orkesteri ole ollutkaan.
Luvassa olisi ollut vielä esiintyjiä sekä Nurmi- että Mökkilavalla Maaseudun tulevaisuuden jälkeen, mutta itse lähdin kotimatkalle bändin lopetettua keikkansa. Huomenna olisi kuitenkin vielä lisää tiedossa (tämä suunnitelma tosiaan sitten kuitenkin peruuntui valitettavasti, olin jo suunnitellut mahdollisuutta haastatella legendaarista Oi Polloita, tuota Skotlannin lahjaa Punkmusiikille, tämä kuitenkin jäi vain haaveeksi).
Matka Tampereelle ja kotiin oli tarkoitus hoitaa linja-autolla, mutta sainkin yllättäen kyydin ystävällisiltä festarivierailta, ja yllättäen automatkaa Tampereelle säesti todellinen vihellysvirtuoosi. Mutta se on toinen tarina mistä voisi kirjoittaa jo itsessään jutun!
Kiitos Puntalarock! Nähdään taas ensi kesänä!
Teksti & kuvat: W.W. Reinhardt
Porin ylioppilaslehti 
Jätä kommentti