Naisten ja miesten tasa-arvokeskustelussa on vielä paljon parannettavaa, ja näin on ollutkin jo vuosikymmeniä.
Muistan sen kerran, kun ensimmäisen kerran itse aloin tutkimaan yhteiskuntamme epäkohtia. Tehtävänäni oli pitää lukion äidinkielentunnilla vaikuttava puhe, ja mietin aihetta, joka olisi itselleni kiinnostava. Valitsin aiheekseni puhua naisten tasa-arvosta. Kuitenkin, kun päivä puheen pitämiselle saapui ja aloitin luokassa harjoittelemani tekstin lukemista ääneen, takapulpetin mieshenkilöt nostivat kätensä ylös.
Ensimmäisen lauseen jälkeen alkoi koko luokan keskeinen riitaisa keskustelu siitä, että naisen euro on pienempi työelämässä kuin miesten. Vaikka perustelin tämän monien tilastojen ja kokemuksien perusteella, yhteisymmärrykseen luokkahuoneessa emme koskaan päässeet.
Mielestäni 21. heinäkuuta ensi-iltaan tulleella Barbie- elokuvalla oli suhteellisen samanlainen vaikutus elokuvaa katsoneeseen yleisöön. Yhteisymmärrystä ei välttämättä koskaan tulla sataprosenttisesti saavuttamaan, mutta toisaalta se on myös ihan ok. Kunhan jotain ajatusmaailman muutoksia saadaan aikaan molemmissa sukupuolissa, tai ylipäätänsä meissä kaikissa. Olisipa se sitten juuri aatteiden kärjistämisen johteena tai neutraalin keskustelun saattelema.
Mielenkiintoista elokuvassa oli se, että katsojista toiset kokivat elokuvan epätodenmukaiseksi, toiset liian miesvihaiseksi ja kolmannet taas ihastelivat elokuvaan luotua äiti- ja tytärsuhdetta. Vaikka elokuvassa ei pääasiallisesti käsitellä rahaa, (niin kuin itse omassa puheessani lukiossa käsittelin), vaan enemmänkin asemaa yhteiskunnassa ja stereotyyppisten roolien vaihtoa päittäin, niin silti kärjistyneet mielikuvat jakavat mielipiteitä siitä, mihin tulevaisuudessa naisten ja miesten roolit ovat menossa.
Barbie -elokuvaa elokuvateatteriin katsomaan mennessä huomasi sen, kuinka ihmiset olivat pukeutuneet pinkkiin tai vaaleanpunaisen sävyihin, elokuvan päävärin takia. Kuitenkin pinkkivaatevalinta ja ajatus pinkistä täydellisestä Barbie-maailmasta särkyy jo elokuvan ensi minuuteilla. Elokuvateatterissa havaitsi helposti eri ihmisten reaktioiden erot elokuvaa kohtaan. Jotkut lähtivät elokuvasta itkien ja osat taas suuren raivon vallassa. Itse nousin sohvatuolista monen avoimen kysymyksen kera.
Elokuva on kerännyt valtavia katsojalukuja Suomessa ja tämä mielestäni kertoo siitä, että suomalaiset ovat laajalti kiinnostuneet yhdenvertaisuudesta ja yhteisestä keskustelusta maailman roolituksista. Saimmekin elokuvassa myös yhden roolin suomalaiselle, Marja-Liisa Nguyenille ja taas jälleen saimme edes vähän suomalaisuutta maailmalle tunnetuksi, vaikka rooli olikin pieni.
Paljolti kuitenkin ihmetyttää se, että maailmassa on maita esimerkiksi Lähi-idässä, joissa Barbie -elokuva on kielletty, eikä sitä näytetä elokuvateattereissa. Toivoisin, ettei elokuvaa ajateltaisi pelkästään homoseksuaalisuuden mainostamisena, mutta toivossa on hyvä elää. Myös Etelä-Koreassa kommentoitiin, että elokuvalla ei ole suuria katsojalukuja sen takia, ettei länsimainen kulttuurituote Barbie ole koskaan saanut asemaa kulttuurituotteena heillä. Tämä kommentti varsinkin saa miettimään, että onko elokuvaa menty katsomaan vain siinä esiintyvän tuotteen takia. Henkilökohtaisesti toivon, että asia ei ole näin ja syinä ovat olleet edellä mainitut, paljon painavammat asiat.
Jos Barbie -elokuva herättää itsessään ylitsepääsemättömiä ajatuksia, rohkaisen jokaista ajattelemaan perimmäisiä syitä näiden ajatuksien takana. Miksi? Tällä tavoin voimme parhaiten avata omia ajatuksiamme tasa-arvon kehittymiselle ja kasvattaa yhteistä luottamusta tulevaisuuden lisääntyvästä yhdenvertaisuudesta, mahdollisesti ympäri maailman.
Teksti: Salla Wiklund
Porin ylioppilaslehti 
Jätä kommentti