Saksassa osavaltioille myönnettiin oikeus kerätä yliopisto-opiskelijoiltaan lukukausimaksuja vuonna 2005, jonka jälkeen lähes kaikki osavaltiot ottivat lukukausimaksut käyttöön tavalla tai toisella. Noin puolessa osavaltioista lukukausimaksut koskivat kaikkia opiskelijoita, osassa maksuihin liittyi erityisiä ehtoja, kuten toisen tutkinnon suorittaminen tai yli 5-7 vuotta kestänyt opiskeluaika. Maksujen hinnat liikkuivat 250 ja 2500 euron välissä, mutta olivat yleensä suuruudeltaan 500 euron luokkaa. Saksan maksuja ei siis voi mitenkään verrata vaikkapa Britannian tai Yhdysvaltojen vastaaviin.
Mitä tästä kaikesta on sitten seurannut? Vuonna 2013 enää Ala-Saksin osavaltiossa on käytössä kaikkia opiskelijoita koskeva lukukausimaksu, kun taas muissa osavaltioissa on joko luovuttu tai ollaan luopumassa kaikista lukukausimaksuista. Viimeisin lukukausimaksuista luopunut osavaltio on konservatiivisena, tiukan kristillisenä ja oikeistolaisena tunnettu Baijeri.
Eihän tällainen voi olla mahdollista. Lukukausimaksujenhan piti kannustaa opiskelijoita nopeampaan opiskelurytmiin ja parempiin suorituksiin, poistaa turhat roikkujat yliopistojen kirjoilta ja kaikkein valoisimmissa visioissa kattaa osa yliopiston kustannuksista. Professori Matti Virén jopa argumentoi, että nykyisessä suomalaisessa järjestelmässä köyhät maksavat rikkaiden opiskelun.
Säästäväisyydestään, taloudellisesta kurialaisuudestaan ja nuukuudestaan tunnettu Saksa tuskin olisi luopunut lukukausimaksuista jos kaikki niille asetetut lupaukset olisivat toteutuneet. Mutta kun näin ei käynyt. Sitä vastoin yliopistot eivät hyötyneet maksuista juuri yhtään. Yliopistojen kirjat eivät tyhjentyneetkään vanhoista opiskelijoista, eivätkä opiskelijat vaihtaneetkaan suurempaa lukuvaihdetta silmään. Sitä vastoin opiskelijat kylläkin työskentelivät enemmän opintojen ohella ja useasti vielä monessa eri työpaikassa. Ja kas kummaa, eihän se heidän valmistumistaan nopeuttanutkaan.
Suomessa lukukausimaksut otetaan tämän tästä esille varteen otettavana vaihtoehtona, useasti vieläpä niin, että maksumalli otettaisiin Britanniasta. Britannian katastrofaalisesta ja jatkuvasti kalliimmaksi käyvästä lukukausimaksujärjestelmästä voisi puhua loputtomiin, mutta todettakoon tässä ainoastaan, että minkäänlaiseen tasa-arvoon se ei ainakaan kannusta. Anglosaksistenkin maiden yliopistomalli on alkujaan kopioitu Saksasta ja näyttää siltä, että he voisivat taas hakea sieltä mallia. Suomessa sen sijaan voitaisiin heti kääntää kurssi kohti Saksaa ja unohtaa ainakin tässä asiassa seikkailu anglosaksisessa maailmassa.
Teksti: Vanha ja Vihainen
Porin ylioppilaslehti 
Vastaa