Tyhjyyttä paossa

Norjalaisohjaaja Joachim Trierin tuorein elokuva The Worst Person in the World on kelvannut Oscar-ehdokkaaksi sekä parhaan ulkomaisen elokuvan että alkuperäiskäsikirjoituksen sarjassa. Se kertoo kolmekymppisestä Juliesta, joka etsii oikeaa opiskelualaa ja on parisuhteessa sarjakuvapiirtäjän kanssa. Jonkinlaista tyhjyyden tunnetta Renate Reinsven komeasti esittämä Julie kuitenkin kokee. Mitä hän haluaa suhteeltaan? Pitäisikö hankkia lapsi? Miltä tulevaisuus näyttää? Onko hän onnellinen?
Trierin teos jakautuu kahteentoista episodiin ja sen lisäksi prologiin ja epilogiin. Kerronnallinen ratkaisu vaikuttaa vähän turhalta kikkailulta, sillä leffan olisi periaatteessa voinut tehdä yhtä hyvin kronologisena tarinanakin. Sen tarkoituksena lienee silti alleviivata kunkin episodin teemaa ja lisätä ironista kierrettä muutenkin monia sävyjä tavoittelevaan kokonaisuuteen.

Elokuva vaikuttaa alussa tyypilliseltä parisuhdehutulta, jossa juodaan viiniä ja pohditaan nykypäivän nuorten ihmisten kipupisteitä tummahkon huumorin sävyttämänä. Julien parisuhteeseenkin on vähän vaikea uskoa, kun osapuolten välillä ei vaikuta olevan minkäänlaista lämpöä. Enemmän kuin yhdessä, kumpikin on toisen seurassa yksin.

Tarinan kestäessä teemat kuitenkin syventyvät ja ironiakin heitetään ainakin osaksi nurkkaan, mikä tekee elokuvalle vain hyvää. The Worst Person in the World on jutulle osuva nimi. Julie potee monista asioista huonoa omatuntoa, mutta hänen halunsa tai mahdollisuutensa vaikuttaa näihin asioihin ovat hyvin rajalliset. Ohjaaja tuntuu sanovan, että nykyihminen tuntee sielullista tyhjyyttä, kun hänellä on loputtomasti vaihtoehtoja valittavanaan. Päätöksenteko ahdistaa, kun koskaan ei voi varmasti tietää, mikä on oikea ja mikä väärä päätös. Kenties elämän sisältö löytyy populaarikulttuurin muovaamasta identiteetistä tai sitten ei. Elokuva viittaa eräässä sivuhenkilössään myös ilmastoahdistukseen, mutta ei käsittele teemaa sen syvemmin. Lähinnä sekin tuntuu tarinan maailmassa olevan vain eräs identiteetin rakentamisen väline tai sitten ilmastoahdistustakin paetaan sosiaaliseen mediaan. Näkemys saattaa länsimaisesta ihmisestä puhuttaessa olla osuvakin, mutta joskus toivoisi populaarielokuvankin pureutuvan asiaan ilman kulutusyhteiskunnasta kumpuavaa itsesääliä.

The Worst Person in the World aiheutti minussa muutenkin hieman ristiriitaisen olon. On helppo ymmärtää, miksi elokuva on päätynyt Oscar-ehdokkaaksi. Se on laadukkaasti toteutettu, kerronta on sujuvaa lukuunottamatta joitakin hieman laahaavia jaksoja. Toisaalta se sisältää myös paikoitellen oivaltavia kommentteja elämänmuodosta, mutta ei mitään liian radikaalia. Välillä sen kerronta putoaa samaan tyhjyyteen, jota elokuva yrittää kuvata. Toisaalta Trier käyttää ironiaa (välillä ehkä turhan helppona) kommentointikeinona, mutta tarina syventyy loppua kohden huomattavasti. Renate Reinsven näyttelijäsuoritus pääosassa kannattelee kokonaisuutta heikommillakin hetkillä erinomaisesti. Loppuratkaisu on eräiltä osin turhan kliseinen,mutta kyllä elokuva silti jättää monenlaista ajateltavaa jälkeensä. Ajoittain olin myös liikuttunut.

Teksti: Rami Nummi